Astrid Lindgren - Mio, poikani Mio (+haastekoonti)

"Kuunteliko kukaan radiota viidentenätoista lokakuuta viime vuonna?
Kuuliko kukaan, että siellä etsintäkuulutettiin kadonnutta poikaa?"

Helsingin Liisankadulla asuu 9-vuotias Jussi Eedla-tädin ja Kosti-sedän kanssa. Pariskunta olisi halunnut tytön, mutta lastenkodissa ei silloin tyttöjä ollut, joten he tyytyivät vuoden vanhaan Jussiin. Käytän sanaa 'tyytyä', koska he eivät edes pidä pojista. Metelöivistä ja likaisista pojista, jotka nauravat liian kovaan ääneen.

"Eedla-täti sanoin tämän tästä, että onneton se päivä jona minä tulin taloon. Kosti-setä ei sanonut yhtään mitään. Tai kyllä sentään, joskus hän sanoi: - Alapa laputtaa siitä, pois silmistä."

Nyt ollaan vasta sivulla 7 ja minä olin valmis vaikka adoptoimaan Jussin pois noiden kauheiden ihmisten luota. Jussilla on onneksi hyvä ystävä Pena, jonka luona hän enimmäkseen on. Iltaisin Jussi toivoo, että Penan isä voisi olla hänenkin isänsä. Sitten eräänä iltana Jussi katoaa istuskeltuaan viimeksi Kaisaniemen penkillä. Jussi on mennyt Kaukaisuuden maahan kuningas-isänsä luo ja on nyt prinssi Mio.

"Siitä sen nyt näkee. Tuo "Jussi" oli väärin niin kuin kaikki muukin oli väärin siellä Liisankadulla. Nyt on kaikki muuttunut oikein päin."

Kaukaisuuden maassa Miolla on kaikki hyvin. Isä leikkii poikansa kanssa ja poika kiintyy häneen kovin. Isä pitää poikansa naurusta, eikä Mion tarvitse pelätä hänen seurassaan. Liisankadulta Mio ikävöi vain Penaa, mutta Kaukaisuuden maasta hän saa uuden ystävän Jum-Jumin, joka muistuttaa hätkähdyttävästi Penaa. Sitten, aivan liian pian, on tullut Mion aika suorittaa hänelle harteilleen langennut tehtävä ja ratsastettava Hämärän Metsän halki aina pimeään Autiuden Maahan saakka ja taisteltava kivisydämistä Kaamoa vastaan. Kaamo on niin kamala, että ruusutkin kuolevat ja perhoset menettävät siipensä.

Ilon Wiklandin kuvitus herättää Astrid Lindgrenin kauniin ja kaihoisan tarinan eloon, vaikka en pitänytkään tästä yhtä paljon kuin vaikkapa Veljeni Leijonamielestä. Kirjasta löytyy tasoja, jotka eivät lapsilukijalle varmastikaan aukene, mutta aikuinen ne sieltä nappaa. Mio, poikani Miosta tulee jotenkin lämmin ja hyvä olo. Että Mio pääsi vihdoin johonkin rakastavaan paikkaan.

Vieläkin on liian paljon Lindgrenin kirjoja lukematta (huom. positiivinen ongelma), joten tulette varmasti törmäämään hänen nimeensä täällä blogissa jatkossakin. Saariston lapset on jo lainattu kirjastosta kesälukemiseksi.

___________________________________

★★★★
Astrid Lindgren - Mio, poikani Mio
Kuvitus: Ilon Wikland

(Mio, min Mio, 1954)

Wsoy, 2015

Kirjastosta

Muita postauksia
Astrid Lindgren: Lotta-kirjoja
Astrid Lindgren: Melukylän lapset

⧫         ⧫         ⧫

Ajattomat sadut ja tarinat -haaste päättyy varsinaisesti vasta kuun lopussa, mutta tämä oli viimeinen kirjani lukuhaasteeseen, joten seuraa yhteenveto omasta suoriutumisesta. Haasteen tavoitteena oli tutustua lasten ja nuorten kaunokirjallisuuden klassikkoteoksiin. Luin suurimmaksi osaksi kotimaisia sekä luin uudelleen joitain muumeja.

Luetut kirjat
Uppo-Nalle - Elina Karjalainen
Muumipeikko ja pyrstötähti - Tove Jansson
Muumipapan urotyöt - Tove Jansson
Kaunotar ja hirviö -satu
Onnelin ja Annelin kootut kertomukset - Marjatta Kurenniemi
Yökirja - Mauri Kunnas
Hui kauhistus! - Mauri Kunnas
Kraukijahti - Lewis Carroll
Paddington puutarhurina - Michael Bond
Paddington hyppää kyytiin - Michael Bond
Mio, poikani Mio - Astrid Lindgren

Kiitos Jennylle haasteesta!