Chimamanda Ngozi Adichie - Purppuranpunainen hibiskus

Purppuranpunainen hibiskus - Chimamanda Ngozi Adichie

(Purple Hibiscus, 2003)

Seven, 2011
Kannen suunnittelu: Emmi Kyytsönen

Omasta hyllystä

"Kaikki alkoi luhistua sinä päivänä, jolloin veljeni Jaja ei osallistunut ehtoolliselle ja isä paiskasi raskaan messukirjansa huoneen poikki ja rikkoi koristehyllykön pienoispatsaat."

kirjan alku 

Kirjailijan esikoisteos Purppuranpunainen hibiskus on saanut paljon blogihuomiota, jonka takia minäkin päätin kirjan lukaista ja se osoittautui loistavaksi elämykseksi, mutta kaikkea muuta kuin kepeäksi luettavaksi.

15-vuotiaan Kambilin katollinen tyranni isä hallitsee perhettään rautaisella otteella, mutta yhteisölleen hän näyttäytyy hurskaana ja aurinkoisena hyväntekijänä, joka mahdollistaa monien lasten koulunkäynnin, johon heillä ei olisi muuten varaa. Uskonnolisessa vakaumuksessaan isä on vankkumaton: muita ajatusmaailmoja ei sallita ja Herran opetusten vastaisista teoista rangaistaan välittömästi. Tämä ruumiillinen kuritus ulottuu äidin lisäksi myös lapsiin, mutta hakkaaminen on heidän omaksi parhaakseen ja tarkoitushan on hyvä, ei isä sitä tee pahuuttaan vaan päinvastoin yrittää saada pahan pois perheestään. Järisyttävän kammottava ajatusmaailma ja inhottavan kirjasta teki juuri isän teot ja hänen koko vastenmielinen olemuksensa. Kuinka kauheaa olisi olla sidottuna sellaiseen ihmiseen. Hänelle ei saa sanoa vastaan ja Purppuranpunainen hibiskus alkaakin konfliktitilanteesta, jossa Kambilin isoveli Jaja uskaltautuu asettumaan poikkiteloin isänsä mielipiteen kanssa. Seuraavaksi kirja kuitenkin hyppää aikaan ennen Jajan uhkarohkeaa tekoa ja palaa taas siihen kirjan loppupuolella.

"Jos isä huomaisi Jajan tai minun alkavan väsähtää tai harhailla kolmannentoista, pyhälle Juudakselle suunnatun pyynnön kohdalla, hän kehottaisi meitä aloittamaan uudelleen alusta. Meidän oli osattava kunnolla. Rukoillessani en kertaakaan miettinyt - en rohjennut edes ohimennen miettiä - mitä äidin olisi pitänyt saada anteeksi."

Lasten elämä on hyvin rajoitettua ja isä tuntuu määräävän aivan kaikesta. Isä on tehnyt jokaiselle päivälle oman lukujärjestyksen, mihin on tarkkaan merkattu jokaisen päivän jokaisen tunnin ohjelma. Sitä tulee noudattaa tarkalleen. Lähellä asuu Kambilin ja Jajan isoisä, mutta hänet isä on hylännyt, sillä tämä edustaa isän silmissä pakanauskontoa. Lapset saavat tervehdyskäynnillä vierailla vartin hänen luonaan, mutta mitään isoisän tarjoamaa ei saa syödä tai juoda.

Hetkeksi lapset pääsevät sentään isänsä ulottumattomiin, vaikka perheessä vaalitut tavat pitävät vielä Kambilin tiukasti rautaisessa ottteessa. He vierailevat joitain päiviä köyhemmissä oloissa elävän Ifeoma-tädin perheen luona, joka on aivan toisenlainen kuin heidän omansa: siellä nauretaan, lauletaan ja lapsilla on omat vahvat mielipiteet. Perheen lapset eivät noudata mitään lukujärjestystä ja Jaja ja Kambili jättävät omansa huomiotta, vaikka isä oli heitä käskenyt sitä noudattamaan. Ifeoman käsitys uskonnosta ei ole niin rajoittunut ja ehdoton kuin Kambilin isän, mutta koko pienen ikänsä isänsä valvovan silmän alla elänyt Kambili ei osaa heti päästää irti. Hän vierastaa uusia tapoja, joita ei kotona olisi missään nimessä voinut tehdä. Vähitellen hän kuitenkin alkaa päästä elämän makuun.

Kambilin kasvutarina on kaunis, mutta kipeä. Se ei päästä helpolla ja pistää miettimään asioita omassakin elämässä. Se on tarina alistamisesta ja vaikeudesta päästä siitä irti. Toivoakin on ja asiat voivat muuttua. Taustalla kulkee myös poliittisia tapahtumia, mutta ne jäävät nopeasti itse Kambilin perheen tarinan taakse, eivätkä minun silmissäni saaneet kauheasti huomioarvoa.

Vaikka kannet ihan kivat onkin, niin ne kuitenkin hukkuvat massaan eikä niissä ole tarpeeksi persoonallisuutta, eivätkä ne heijasta kirjan tarinaa kunnolla. Valokuvina esiinnostetut tummaihoinen nainen ja kukat ovat vähän liiankin kirjaimellinen esitys romaanista.

Tähtiä: ★★★★

Kaunokirjallinen maailmanvalloitus: Nigeria