Inger Frimansson - Hyvää yötä, rakkaani

Hyvää yötä, rakkaani - Inger Frimansson

(God natt, min älskade, 1998)

LOISTO, 2008

Kirjastosta lainattu

"Kone laskeutui Arlandan lentokentälle viittätoista yli kuusi illalla."

kirjan ensimmäinen lause

Rikoksen jäljillä -lukuhaaste osa 15

Kirja palkittiin vuonna 1998 parhaana rikosromaanina Ruotsin Dekkariakatemian toimesta. Hyvää yötä, rakkaani -kirjaa on sanottu psykologiseksi trilleriksi ja sitä onkin enemmän kuin salapoliisikertomus.

Hyvää yötä, rakkaani on aivan erilainen kuin muut genrensä edustajat. Lukija tutustutetaan Justine Dalvikin elämään pala palalta, naiseen joka asuu yksin järven rannalla. Pitkän aikaan sitä pystyi kuvittelemaan lukevansa 'tavallista' kirjaa yksinäisen naisen elämästä, mutta vähitellen alkaa selvitä, että Justinen lähipiirissä on kuollut yllättävän paljon ihmisiä. Kaikenlaista muutakin alkaa paljastua, mutta kokonaiskuvan tapahtumista ja asioiden oikeasta laidasta saa vasta kirjan lopussa.

Justinen elämä ei ruusuilla tanssimista ole ollut. Hänen ollessa pieni äiti kuoli ja myöhemmin isä avioitui Floran kanssa, joka alkuunsa yritti kovasti tulla toimeen lapsen kanssa, mutta oma kärsimättömyys sai Floran käyttämään kovempia otteita Justinen kanssa. Heidän suhteensa oli siis kaikkea muuta kuin hyvä ja terveellinen. Koulussakaan Justinella ei juuri kavereita ole ja hän joutuu muiden pilkan kohteeksi. Ei kai ihme, että Justinesta tuli aikuisena varautunut ja sulkeutunut, sillä ympäristö ei kovin hyvin häntä ole kohdellut. Justine tutustuu Hans-Peteriin ja he alkavat viihtyä yhdessä, mutta menneisyyden tapahtumat pistää ruman päänsä esiin.

Todella koukuttava kirja, vaikka aloinkin jossain vaiheessa epäillä, että luinko todella dekkaria. Missä veriset murhat ja etsivät! Kirjan juoni kehittyy omaa tahtiaan ja lukeminen nopeutui mitä lähemmän loppua mentiin, sillä kirjaa ei voinut käsistä päästää. Verisiä tappoja inhoavat voivat huoletta tähän dekkariin tarttua, sillä kauhuelementit ovat enemmän siinä, mitä ei ääneen sanota ja minkälaisiin oletuksiin lukija ohjataan. Kirjan viehätys perustuu juuri tähän huomaamattomasti rakentuvaan jännitykseen, vaikka jälkeenpäin ajatellen mitään hengästyttävää toimintaa tämä ei sisältänytkään tai pitkiä kuvauksia veitsi kädessä kulkevasta murhaajasta.

"Mutta onhan lapsen opittava tietämään rajansa.
Sven mielisteli tyttöä niin, että häneltä olivat mennä hermot. Millainen katse tytön silmissä olikaan, kun Sven otti hänet syliinsä ja hukutti suukkoihin ja halauksiin. Tytön silmät eivät jättäneet häntä rauhaan hetkeksikään. Niin voitonriemuisina ne loistivat häntä kohti."

Justine oli kyllä yksi epäonninen henkilö. Hänen yrityksensä olla onnellinen ja elää normaalin naisen elämää ajautuu joka kerta karille. Justine on kuitenkin yllättävän samaistuttava henkilö, vaikka hän pyrkiikin olemaan etäinen ja kylmä, mutta tunsin lähinnä sääliä ja empatiaa häntä kohtaan, sillä syvyyttä hänessä oli vaikka kuinka paljon, eikä hänen toimintansa ollut mitenkään päätöntä tai selittämätöntä. Ja kuinka puistattava olikaan Justinen lemmikkilintu! Olen kyllä eläinystävä, mutta siitä olennosta tuli kylmiä väreitä.

Olen taas niin iloinen löydettyäni jälleen vähän erilaisemman dekkarin, tuleepa tässä laajennettua vähän omaakin - näköjään suppeaa - käsitystä minkälaisia dekkarit voivatkaan olla.

Tähtiä: ★★★★½