Näytetään tekstit, joissa on tunniste yksinäisyys. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste yksinäisyys. Näytä kaikki tekstit

11.11.2017

Sarjakuvia kuolemasta, yksinäisyydestä ja rikoskomisariosta


Lukemiseni ei ole mitenkään erityisen tavoitteellista - tai kyllä se tavoitteellista on, mutta nuo suunnitelmat aina unohtuvat matkan varrella ja muistan ne näköjään yleensä vasta ihan loppuvuodesta ja sitten alkaakin kunnon loppukiri. Tällä kertaa loppukirin kirjoja ovat sarjakuvat ja kotimaiset sekä toivoisin ehtiväni jonkin näytelmänkin vielä lukea. Mieluiten Shakespearea. Ajallisista syistä alla on niputettuna kolme viimeksi lukemaani sarjakuvaa, jotka kaikki tekivät vaikutuksen.



Fábio Moon & Gabriel Bá - Daytripper

Takakannesta: Daytripper kertoo kirjailijan uraa havittelevan Brás de Oliva Domingosin tarinan. Jokainen kirjan kymmenestä luvusta näyttää meille erilaisen otoksen Domingosin olemassaolosta — rakastumiset, kuolemat ja kaikki lukemattomat mahdollisuudet niiden välimaastosta. Daytripper on maaginen tarina vaihtoehdoista ja valinnoista. 

Daytripper on jo kannesta lähtien upea albumi ja etenkin lukujen alkukuvat ovat todella taidokkaasti tehty. Haaveilin että koko sisältö olisi ollut samantyylinen. Myönnän, että alussa en ollut aivan niin vakuuttunut tarinasta ja sen tarkoituksesta, kun näin vain väläyksiä Brásin elämästä, jotka näyttivät päättyvän aina samalla tavalla, mutta varsinkin loppu sai mieleni muuttumaan täysin ja sai pisteet nousemaan silmissä. Daytripper ei ole mitään peruskauraa vaan kokeileva, kaunis ja vaikuttava, jonka voisi aivan hyvin lukea uudelleen ja pohtia elämää syvemmin.

"Sillä vasta kun hyväksyt kuolevasi voi elämäsi todella alkaa."
 




Bryan Talbot: Grandville

Takakannesta: Scotland Yardin lujahermoisin rikoskomisario LeBrock tutkii brittidiplomaatin itsemurhaa. Jäljet vievät Ranskaan, jossa selviää kokonainen epäilyttävien itsemurhien sarja. Alkaa kuumottava ajojahti pitkin Pariisin kapeita kujia. Pian LeBrock huomaa, että koko keisarikunnan kohtalo on hänen käsissään.

Grandville aloittaa steampunk-henkisen fantasiasarjan, jossa Britannia on juuri hävinnyt Napoleonin sodan ja Eurooppaa johtaa Ranskan keisarikunta. Anarkistit mellakoivat, mutta propagandakoneisto jyrää kaiken alleen. Rikoskomisario LeBrock on haastavan tehtävän edessä, mutta sherlockholmesasuisena ja jamesbondmaisesti hän hoitaa homman.

Kuvat ovat läpi albumin näyttäviä, täynnä yksityiskohtia ja huimaa liikettä. Omaan makuun räiskintää ja lentävää verta oli liiaksi. Eläimien agenda oli pääteltävissä heidän lajistaan, sillä kuinka luotettavana esimerkiksi kettua tai sikaa voi pitää? Samaa hyvis-pahis erottelua on käytetty myös Blacksad-albumeissa. Hauska yksityiskohta oli Grandvillen vain palvelijoiksi kelpaavat ihmiset, jotka näyttävät Tintti-sarjakuvista karanneilta ja joita eläimet kutsuvat "taikinanaamoiksi". "Kuuluvat karvattomaan simpanssilajiin-- Eivät ole koskaan saaneet kansalaisoikeuksia."

Vaikka albumin on kannessa sanottu olevan tieteellis-romanttinen trilleri, jää romantiikka pahasti tappaluiden ja sotimisen alle.






Anne Muhonen: Ystäväni varjo

Takakannesta: Haluan löytää ystävän. (Ja lisää rohkeutta.)

Säästin loppuun kaikista koskettavimman sarjakuvan, joka hyvin minimalistisin elkein onnistuu sanomaan niin paljon ja niin vahvasti. Todellinen sarjakuvien mestariteos. Päähenkilö on yksinäinen ja tahtoisi ystävän, muttei tiedä mistä sellaisen saa. Hän sättii itseään ja miettii mikä omassa olemisessa on vikana. Hän on sullonut itsensä niin vahvasti tietynlaiseen muottiin, että sen rikkominen pelottaa. Ja se mitä muut voisivat ajatella. Etenkin jälkimmäinen.

Kuvitustyyli on edellisiin verrattuna hyvin pelkistettyä ja se pelailee vain yhdellä värillä, joka muuttuu tarinan edetessä. Hahmot ovat ilmeikkäitä, eikä sarjakuva ole kuitenkaan liian synkkä aiheesta huolimatta. Varjo toi omalta osaltaan ripauksen huumoria mukaan ja loppu oli toiveikkaan kaunis. Vahva suositus Ystäväni varjolle!



★★★★½
Fábio Moon ja Gabriel Bá - Daytripper
(Daytripper, 2010)
Vertigo, 2012
Kirjastosta

★★★½
Bryan Talbot - Grandville (#1)
(Grandville, 2013)
Like, 2012
Kirjastosta

★★★★★
Anne Muhonen - Ystäväni varjo
2009
Kirjastosta

30.3.2016

Sarah Winman - Merenneidon vuosi


"Siinä hän seisoi tienposkessa ja odotti, vanhana jo."
kirjan alku

Tämä on ensimmäinen Sarah Winmanilta lukemani kirja ja sen lukemisen aikana hommasin itseasiassa hyllyyni Kani nimeltä jumalan. Sen verran paljon vaikutuin tästä Merenneidon vuodesta, ettei tämä todellakaan jää tähän.

Marvellous Ways on asunut melkein koko pitkän ikänsä syrjäisessä joenpoukamassa Cornwallissa. Viime aikoina hänestä on tuntunut, että meri on jälleen kerran tuomassa hänelle jotakin. Ja niin tapahtuu: kuolevalle miehelle annettu lupaus kuljettaa Marvellousin poukamaan Draken, nuoren sotilaan, jonka on vaikea saada elämästä kiinni toisen maailmansodan kauhujen jälkeen. Takakansi

"Monta vuotta sitten vanha mummoni kertoi minulle tarinan merenneidosta, Missy sanoi. Mummon äiti oli nähnyt tuolla joessa merenneidon. Tai merenneidoksi sitä kutsuttiin. Ei se ehkä ollut oikea, mutta mistä sen tietää. --"

Merenneidon vuosi kertoo Marvellousista, Drakesta ja loppupuolella myös Rauhasta, jotka kaikki kaipaavat jotain. He ovat yksin, mutta haluavat palavasti elää. Yksi kaipaa rakastaan, toinen nuolee sodan tekemiä haavoja tietämättä päämääräänsä. Ainoa suunnannäyttäjä on taskussa oleva kuolleen miehen kirje. Kolmas etsii omaa, salaista ainesosaansa.

Kirjassa on utuinen ja viipyilevä tunnelma. Sen on sanottu olevan aikuistensatu, mutta omaan korvaan maaginen tarina kuulostaa paremmalta, sillä tuo maagisuus on vahvasti kietoutunut kirjan sivuihin, eikä siitä haihdu. Paljon on kaikenlaista ihmeteltävää ja on monia asioita, jotka eivät edes tunnu olevan lähtöisin tästä maailmasta. Winmanin lievästi vaaleanpunaisten lasien kautta lukija näkee maailman ihmeellisenä paikkana, jota tarkkaan tutkimalla voit vaikka kuulla meritähtien huokailut.

Sisällöltään tarina on runsas ja se hyppii iloisesti sinne tänne, mutta perässä pysyminen ei ole hankalaa, jos ajatuksella lukee. Mieli ainakin pysyi virkeänä.
_______

Sarah Winman - Merenneidon vuosi
(The Year of Marvellous Ways, 2015)
Tammi, 2016
Kannen suunnittelu: Eevaliina Rusanen
Kirjastosta lainattu
Tähtiä: ★★★½

6.9.2014

Inger Frimansson - Hyvää yötä, rakkaani


Hyvää yötä, rakkaani - Inger Frimansson
(God natt, min älskade, 1998)
LOISTO, 2008
Kirjastosta lainattu

"Kone laskeutui Arlandan lentokentälle viittätoista yli kuusi illalla."
kirjan ensimmäinen lause

Rikoksen jäljillä -lukuhaaste osa 15

Kirja palkittiin vuonna 1998 parhaana rikosromaanina Ruotsin Dekkariakatemian toimesta. Hyvää yötä, rakkaani -kirjaa on sanottu psykologiseksi trilleriksi ja sitä onkin enemmän kuin salapoliisikertomus.

Hyvää yötä, rakkaani on aivan erilainen kuin muut genrensä edustajat. Lukija tutustutetaan Justine Dalvikin elämään pala palalta, naiseen joka asuu yksin järven rannalla. Pitkän aikaan sitä pystyi kuvittelemaan lukevansa 'tavallista' kirjaa yksinäisen naisen elämästä, mutta vähitellen alkaa selvitä, että Justinen lähipiirissä on kuollut yllättävän paljon ihmisiä. Kaikenlaista muutakin alkaa paljastua, mutta kokonaiskuvan tapahtumista ja asioiden oikeasta laidasta saa vasta kirjan lopussa.

Justinen elämä ei ruusuilla tanssimista ole ollut. Hänen ollessa pieni äiti kuoli ja myöhemmin isä avioitui Floran kanssa, joka alkuunsa yritti kovasti tulla toimeen lapsen kanssa, mutta oma kärsimättömyys sai Floran käyttämään kovempia otteita Justinen kanssa. Heidän suhteensa oli siis kaikkea muuta kuin hyvä ja terveellinen. Koulussakaan Justinella ei juuri kavereita ole ja hän joutuu muiden pilkan kohteeksi. Ei kai ihme, että Justinesta tuli aikuisena varautunut ja sulkeutunut, sillä ympäristö ei kovin hyvin häntä ole kohdellut. Justine tutustuu Hans-Peteriin ja he alkavat viihtyä yhdessä, mutta menneisyyden tapahtumat pistää ruman päänsä esiin.

Todella koukuttava kirja, vaikka aloinkin jossain vaiheessa epäillä, että luinko todella dekkaria. Missä veriset murhat ja etsivät! Kirjan juoni kehittyy omaa tahtiaan ja lukeminen nopeutui mitä lähemmän loppua mentiin, sillä kirjaa ei voinut käsistä päästää. Verisiä tappoja inhoavat voivat huoletta tähän dekkariin tarttua, sillä kauhuelementit ovat enemmän siinä, mitä ei ääneen sanota ja minkälaisiin oletuksiin lukija ohjataan. Kirjan viehätys perustuu juuri tähän huomaamattomasti rakentuvaan jännitykseen, vaikka jälkeenpäin ajatellen mitään hengästyttävää toimintaa tämä ei sisältänytkään tai pitkiä kuvauksia veitsi kädessä kulkevasta murhaajasta.

"Mutta onhan lapsen opittava tietämään rajansa.
Sven mielisteli tyttöä niin, että häneltä olivat mennä hermot. Millainen katse tytön silmissä olikaan, kun Sven otti hänet syliinsä ja hukutti suukkoihin ja halauksiin. Tytön silmät eivät jättäneet häntä rauhaan hetkeksikään. Niin voitonriemuisina ne loistivat häntä kohti."

Justine oli kyllä yksi epäonninen henkilö. Hänen yrityksensä olla onnellinen ja elää normaalin naisen elämää ajautuu joka kerta karille. Justine on kuitenkin yllättävän samaistuttava henkilö, vaikka hän pyrkiikin olemaan etäinen ja kylmä, mutta tunsin lähinnä sääliä ja empatiaa häntä kohtaan, sillä syvyyttä hänessä oli vaikka kuinka paljon, eikä hänen toimintansa ollut mitenkään päätöntä tai selittämätöntä. Ja kuinka puistattava olikaan Justinen lemmikkilintu! Olen kyllä eläinystävä, mutta siitä olennosta tuli kylmiä väreitä.

Olen taas niin iloinen löydettyäni jälleen vähän erilaisemman dekkarin, tuleepa tässä laajennettua vähän omaakin - näköjään suppeaa - käsitystä minkälaisia dekkarit voivatkaan olla.

Tähtiä: ★★★★½



Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...