Mika Waltari - Kuka murhasi rouva Skrofin?

Kuka murhasi rouva Skrofin? - Mika Waltari

Otava, 1939
Kansi: ?

Kirjastosta lainattu

"Postineiti Hallamaa huomautti siitä ensimmäisenä."

kirjan ensimmäinen lause

Rikoksen jäljillä -lukuhaaste osa 17

Tämä ikivihreä dekkariklassikko on palkittu pohjoismaisessa salapoliisiromaanikilpailussa ja se esittelee komisario Palmun ensimmäistä kertaa.

Rikas leskirouva Skrof löydetään asunnostaan kuolleena koiransa kanssa ja aluksi luullaan rouvan tehneen itsemurhan, sillä kaasuhana on jätetty auki. Komisario Palmu, joka tapausta selvittää yhdessä nuoren apurinsa kanssa, huomaa kuitenkin, että kyseessä on selvä murha. Murhaajaehdokkaatkaan eivät kesken lopu. Löytyy tytärpuoli Kirsti, rouva Skrofin edesmenneen miehen lapsi, veljenpoika ja samalla suvun musta lammas nuoriherra Lankela, Betlehem-seurakunnan saarnaaja Mustapää, rouva Skrofin asioita hoitava tuomari Lanne sekä muutama muu. Alun alibitkaan eivät kovin kestäviksi osoittaudu ja kaikilla on jotain selitettävää komisario Palmulle.

Komisario Palmu on kärttyisä, vatsakas mies, joka tietää osaavansa homman, mutta löytyy hänestä tässä kirjassa hempeäkin puoli. Palmun apuri toimii tarinan kertojana ja hän ei luultavasti alalla niin kauaa ole ollut, sillä intoa puhkuen hän käy hommiin käsiksi ja esittää tohkeissaan omia teorioitaan komisario Palmulle, joka tietenkään ei hänen pätemisestään pidä, vaan yleensä lyttää nuo teoriat täysin. Apuri kuitenkin jaksaa muistuttaa lukijaa rikospsykologian tutkinnoistaan, että ei hän mikään keltanokka ole.

"Minulla on teoria -", uskalsin rohkeasti sanoa.
"En lainkaan hämmästy sitä, en lainkaan", vakuutti Palmu isällisesti. " Minullakin oli teorioja aloittaessani urani. Minulla oli usein montakin teoriaa. Oikein hyviä teorioja. Valitettavasti ne vain aina osoittautuivat vääriksi. Mutta ei se tee mitään. Aivovoimistelu tekee hyvää nuorille ihmisille. Annahan tulla vain."

Komisario Palmun ja apurin välillä on jatkuvasti pientä nahjailua ja välillä ihan tyhmäksikin toista nimitellään. Asetelmahan on hyvin tuttu monista muista tunnetuista dekkareista: viisas etsivä, tyhmä apulainen. Muutkin henkilöt oli tehty mielenkiintoisiksi ja tarpeeksi persoonallisiksi. Sarnaaja Mustapää varsinkin on hyvin epäilyttävä ja luihu hahmo, joka varmasti onnistuu keräämään epäilyjä itseensä samoin kuin viinaan ja juhlimiseen menevä Lankela taitelija kämppiksensä Kurt Kuurnan kanssa. Yksi hauskoita kohdista oli varsinkin se, kun Palmu ja apuri menivät kuulustelemaan Lankelaa ja näkivät seinillä Kuurnan surrealistiset työt, mistä Palmu ei vanhankansan miehenä ymmärtänyt yhtään mitään ja piti sitä mielipuolisuutena.

Tässä on paljon sellaista mistä dekkareissa pidän: murha tapahtuu, etsivä saapuu paikalle etsimään syyllistä sopivan määrän ihmisiä muodostamasta joukosta. Lukijan annetaan epäillä vähän kaikkia ja valheet alkavat paljastua vähitellen. Tunnelmaltaan dekkari on kepeä ja kirjailijalla on varmasti ollut pilkettä silmäkulmassa tätä kirjoittaessa. Juoni on vetävä ja hyvin rakennettu, eikä kirjan kieli tunnu mitenkään turhan vanhanaikaiselta vaan päinvastoin erittäin sulavalta ja miellyttävältä. Monet asiat ovat kohdallaan, vaikka loppua pidin vähän hassuna, kun tuntui että vuorotellen jokaista epäiltiin murhaajaksi, kunnes viimein osui oikeaan. Pientä hakuammuntaa ilmassa.
Mutta suosittelen! Kaikille!

Tähtiä: ★★★★½