29.7.2019

Geishan muistelmat (Arthur Golden)

 
Kuvitellaanpa, että istumme kahden hiljaisessa, puutarhaan antavassa huoneessa, juttelemme, siemailemme vihreää teetä ja puhumme jostain kauan sitten tapahtuneesta asiasta, ja minä sanon: "Se iltapäivä, jona tapasin sen ja sen ihmisen... se oli elämäni paras ja samalla pahin iltapäivä."

Luin jo nuorena Geishan muistelmat ja nyt päätin ottaa sen uusintalukuun mikä onkin tavallaan ollut tämän vuoden teema. Tykkäsin kirjasta aikanaan tosi paljon, joten aina yhtä jännittävää tarttua sellaiseen teokseen. Olin tosin jo etukäteen tietoinen siitä, että todennäköisesti vanhemmalle minälleni kokemus ei olisi aivan yhtä miellyttävä. Epäkohtia löytyi lukiessa, mutta tarinana Geishan muistelmat on kuitenkin mielenkiintoinen.

Takakannesta: Tarina alkaa Japaninmeren rannan pienestä kalastajakylästä missä rikas kauppias herra Tanaka kiinnittää huomionsa tyttöön, jolla on harvinaisen kauniit, harmaat silmät. Yhdeksänvuotias Chiyo luulee pääsevänsä miehen kasvatiksi, mutta hänet lähetetäänkin kiotolaiseen geishakouluun – sen jälkeen kun rouva Hypistelijä on varmistanut hänen neitsyytensä. 

Tie silkkisten kimonoiden maailmaan on pitkä ja raskas. Chiyo joutuu raatamaan vuosikausia orjatyössä kustantaakseen elämänsä ja opiskelunsa. Lopulta tulee kuitenkin se päivä, jolloin 14-vuotias tyttö puetaan seremonialliseen asuun ja hänen hiuksistaan muotoillaan perinteinen kampaus, eroottisesti symbolinen ”halkaistu kurpitsa”. Chiyosta on tullut geisha Sayuri, teehuoneiden kaunistus ja varakkaiden herrojen tavoiteltu statussymboli.

Sayurin kertomus on tyyppiä ryysyistä-rikkauksiin-vastoinkäymisten-kautta, mutta suurin päämäärä hänellä on puheenjohtajan palvonta, johon hänellä on ollut pakkomielle pienestä tytöstä lähtien. Let's talk about healthy relationships. Suurimman ongelman koin kirjoitustyylin kanssa, enkä voinut olla ajattelematta, mitä jos joku muu olisi tämän kirjoittanut. Eikä kyse ole vain siitä, että Arthur Golden on mies, vaan ennemmin siitä, että Geishan muistelmat oli välillä liian oppikirjamainen ja selittävä, kun itse kaipaan tietoa tarinaan kätkettynä, en niin että kulttuurin ja tapojen selittäminen erottuu noin näkyvästi.

Rakkaustarina tämä ei siis varsinaisesti ole, vaan kuvaa enemmänkin geishojen elämää ennen ja jälkeen sodan. Geishojen erotiikka on hienovaraista ranteiden paljastelua mm., joten luokittelu eroottiseen kirjallisuuteen on mielenkiintoinen. Kiinnostaisi lukea muitakin fiktiivisiä kirjoja geishoista, mutta eipä tule yhtään mieleen.


Arthur Golden: Geishan muistelmat
(Memoirs of a Geisha, 1997)
SSKK, 1998
Omasta hyllystä

25.7.2019

Kirjauutuudet syksy 2019

Tajusin juuri, etten ole ollenkaan silmäillyt vielä syksyllä ilmestyviä kirjoja, joten paikataan se aukko ja alla listattuna kiinnostavimmat poiminnat loppuvuoden suomennoksista! Eniten odotan varmasti uutta kuvitettua versiota nelos Potterista!😍






ELO
Leila Slimani: Adele (8/2019, Wsoy)
”naisen pakkomielteinen halu”

Joel Dicker: Stephanie Mailerin katoaminen (8/2019, Tammi)
”kaksi poliisia joutuu tunnustamaan menneisyyden virheet”

Margaret Atwood: Noidan sikiö (08/2019, Johnny Kniga)
”uudelleentulkinta shakespearen myrskystä”



SYYS
James Hogg: Viattoman syntisen tunnustukset (9/2019, Basam Books)
”syrjäytynyt nuorukainen, joka uskoo kuuluvansa valittujen joukkoon”

Viv Gropkop: Älä heittäydy junan alle (9/2019, Basam Books)
”mitä kaikkea voimme oppia venäläisistä klassikoista”

Milja Kaunisto: Tulenpunainen kabaree (9/2019, Gummerus)
”menneen ajan pariisin rakastajille”

Katie Lowe: Jumalten verta suonissamme (9/2019, Gummerus)
”sisäoppilaitos uinuvassa rannikkokaupungissa”

Margaret Atwood: Testamentit (05/2019, Otava)
”on kulunut 15 vuotta Orjattaresi-romaanin lopusta”

P. D. James: Kuolema joulupäivänä (09/2019, Otava)
”rikostarinoita, joita yhdistää koston motiivi”

Tomi Adeyemi: Veren ja luun lapset (09/2019, Otava)
”he riistivät magiamme. he yrittävät haudata meidät. nyt me nousemme”


LOKA
Bjorn Sortland: Kepler62 Uusi maailma - Kuiskaajien kaupunki (10/2019, Wsoy)
”uudisraivaajalapset kuiskaajien mailla”

J. K. Rowling: Liekehtivä pikari (10/2019, Tammi)
”kuvitettu painos”

Ari Folman: Anne Frankin päiväkirja (10/2019, Tammi)
”klassikkoteos sarjakuvamuodossa”


22.7.2019

Kutsu minua nimelläsi (André Aciman)




Yritän kiriä lukupinoa kiinni, ja vaikka se on pieni, on projekti edennyt hitaasti. Toukokuun ainoaksi kirjaksi jäi André Acimanin Kutsu minua nimelläsi, jonka olin lukemista ennen nähnyt elokuvana ja tykkäsin siitä tosi paljon. Mietin ainoastaan, että miten viipyilevä tarina toimii luetussa muodossa. Tylsistyisinkö. No en tylsistynyt! Kaukana siitä. Kävinpä myös kuuntelemassa sympaattisen oloisen kirjailijan haastattelun ennen elokuvan katsomista jo toista kertaa, mutta nyt kirjan lukeneena.

Takakannesta: 17-vuotias Elio on tottunut siihen, että hänen perheensä tarjoaa joka kesä vuokrahuoneen jatko-opiskelijalle. Kesällä 1987 italialaiseen huvilaan saapuu amerikkalainen Oliver, ja Elion maailma järkkyy. Filosofianopiskelija Oliver on älykäs, rento ja hurmaava siinä missä vielä teini-ikäinen Elio on ujo ja sisäänpäin kääntynyt. André Aciman kuvaa mestarillisesti ensirakkauden syntyä, sitä miten Oliver alkaa hallita Elion jokaista liikettä ja ajatusta, miten Elio tekee kaikkensa uskaltaakseen lähestyä rakkautensa kohdetta - ja miten vaikeasti tulkittava jo aikuinen Oliver on. Elion ja Oliverin intohimo palaa hetken kirkkaana ja Italian aurinko on ikuinen, mutta täydellinen kesä on lyhyt.

Aciman kuvaa ihanasti ja käsinkosketeltavan todentuntuisesti Elion ensirakkautta; Siitä syntyvää hyvänolon tunnetta, mutta myös tuskaa kun ei ole varma toisen tunteista ja haluaa silti olla vain toista lähellä. Ajatukset täyttyvät Oliverista ja Elion hyvinkin tarkkaan pohtivat pään sisäiset keskustelut itsensä kanssa on jotain niin hyvin tuttua! Näin jälkikäteen ajateltuna elokuvassa oli tosi hienosti saatu näytettyä nämä kaikki kirjavat ja monimutkaiset tunteet. Ehkä vähän harmittavasti kirjassa ollutta kiinnostavaa Vimini-lasta ei elokuvasta löytynyt ollenkaan.

Kirjan miljöönä on ihana Italian kuuma kesä, joka on kyllä täydellinen näyttämö kiihkeälle, nuorelle rakkaudelle. Kutsu minua nimelläsi saa jatkoa syksyllä, kun julkaistaan jatko-osa Find me.


André Aciman: Kutsu minua nimelläsi
(Call me by your name, 2007)
Tammi, 2019
Kirjastosta

23.6.2019

Höpinää alkuvuoden uutuuksista (2019)





Suurin osa alkuvuonna lukemistani kirjoista on ollut uutuuksia, muita en olekaan määrällisesti lukenut kovinkaan paljoa. Toukokuun saldoksikin tuli huimat yksi kirjaa. Täytyy varmaan käydä jossain välissä laskemassa Goodreadsin 100 kirjan lukutavoitetta, sillä kohta on mennyt puolivuotta ja luettuja kirjoja on 23. A-pu-va. Mutta sellaista se elämä on. Lukujumia ei enää ole, mutta aikaa sitäkin vähemmän. Siitä syystä en tee yksittäisiä arvioita näille alla oleville kirjoille, ja niiden lukemisesta on jo sen verran aikaa, että ne ovat hämärtyneet muististakin jo vähäsen.



✚     ✚     ✚



John Malermanin Lintuhäkistä (Karisto, 2014) kiinnostuin kannen ja esittelytekstin perusteella luettuani katalogia läpi ja vasta vähän myöhemmin tajusin, että juuri tästä kirjasta on tehty tv-sarja Bird Box. Tv-sarja sinällään ei ole herättänyt mielenkiintoani, joten ehkä oli onni, etten tajunnut niiden yhteyttä toisiinsa kuin vasta jälkikäteen.

Romaanin nykyhetkessä on kulunut viisi vuotta siitä, kun ihmiset alkoivat naulata ikkunoitaan umpeen. Malorie on pitkään valmistautunut tähän päivään ja nyt hän sitoo silmät itseltään ja kahdelta lapseltaan ja lähteen souturetkelle kohti, toivottavasti, turvallisempaa paikkaa. Ulkomaailma on vaarallinen, eikä kukaan tiedä käytännössä mitä heidän pitää varoa, mutta sen kaikki tietävät, että näkeminen on kaikkein tuhoisinta. Siitä ei selviä hengissä.

Lintuhäkki on postapokalyptinen kauhuromaani, jossa suurimman jännityksen luo epätietoisuus. Ihmiset elävät kotiensa ulkopuolella vain kuulo- ja tuntoaistin perusteella. Kukaan ei tiedä mikä heitä vaanii, mitä on varottava.

















Katharine McGeen Tuhat kerrosta-trilogian viimeinen osa Korkeuksiin oli tietysti must-read -listalla. Nuoret luulevat saaneensa elämänsä taas raiteilleen Erisin kuoleman ja rakkaussotkujen jälkeen, mutta elämällä on tarjota heille jotain muuta. Trilogia on ollut hyvin vetävä, sillä nykyään jaksan keskittyä lähinnä ensimmäiseen osaan, mutta tässä tapauksessa piti saada tietää miten kaikki päättyy ja kuka saa kenet.



Kaikki Shaker Heightsin asukkaat puhuivat sinä kesänä siitä, miten Richardsonien kuopus Isabelle oli lopulta seonnut ja polttanut perheen talon.

Celeste Ng'n kirjan Tulenarkoja asioita tiesin haluavani lukea jo silloin kun se ilmestyi englanniksi ja löysi tiensä kirjablogeihin. Shaker Height'sin lähiössä asuu menestyviä ihmisiä, jotka vaalivat täydellistä ulkokuortaan talojen värityksestä alkaen. Lähiöön saapuu yksinhuoltaja taiteilija tyttönsä kanssa, joka herättää huomiota vapaammalla elämäntyylillään ja Richardsonien perheen lapset imevät vaikutteita heistä. Niin kuin kaikki tietääkin, täydellinen ulkokuori kätkee sisälleen sekin ongelmia ja epätäydellisyyttä. Tulenarkoja asioita on nopealukuinen teos, jolla saa helposti aikaa tapetuksi, mutta mikään sen kummenpi kirja se ei minulle ollut.








Loppuun vielä sarjakuvakevennys, sillä alkuvuonna jatkoa sai Janne Kukkosen Voro-albumi, jonka toinen osa kulkee nimellä Tulikiven armeija. Varas Lilja yhdessä vanhan Seamus-opettajansa kanssa päätyvät valtakuntien välisten taistelujen keskelle yrittäessään löytää muinaista Talismaania, jonka voimista heille ei ole täydellistä käsitystä. Jälleen luvassa on hengästyttävää ja uhkarohkeaa menoa, kun suurella itsevarmuudella varustettu Lilja pääsee taas vauhtiin.


Mitä hyviä uutuuksia teillä on mahtunut
ensimmäiseen puoleen vuoteen?

26.5.2019

Skam #1-4


Alkuvuoden lukupelastuksia on ollut Skam-tv-sarjan alkuperäiset käsikirjoitukset, jotka luin kaikki neljä putkeen ihan hullun innostuneena. Skamia katsoneelle ne eivät juonellisesti tuo mitään uutta - lukuunottamatta poistettuja kohtauksia - mutta teksti selittää sarjaa enemmän henkilöiden päänsisäisiä ajatuksia, mitä ei tietenkään tv-sarjassa kuulu, ne pitäisi sieltä itse bongata ja tulkita ymmärtämällään tavalla.

Käsikirjoituksia ja näytelmiä lukeneena tiedän, että niitäkin on hyvin monenlaisia; Jotkut ovat hyvin pelkistettyjä, että niissä on dialogin lisäksi lähinnä kerrottu lavastuksesta eikä mitään muuta ylimääräistä. Toiset selittävät enemmän myös henkilöiden motiiveja. Skam kuuluu siis selvästi jälkimmäiseen ja sen lisäksi siinä on käsikirjoittaja Julie Andemin todella hauskoja kommentteja ja toteamuksia muulle tuotantoryhmälle ja näyttelijöille. Harmi, että kirjat olen palauttanut takaisin kirjastoon jo hyvän aikaa sitten, niin en voi antaa esimerkkejä, mutta ne on hulvattomia!

Skamin käsikirjoitukset pitävät sisällään neljä kautta: Eva, Noora, Isak ja Sana, joissa kussakin keskitytään nimihenkilöön. Pidän kaikista niistä niin paljon, mutta pystyn nimeämään lempparikseni Noora-kauden. Tietenkin toivoin, että sarja olisi jatkunut, mutta ilmeisesti se lopetettiin paineiden takia. Mutta yhden kauden se olisi vielä kaivannut ja päähenkilöksi olisi pitänyt päästä Chris.


✚     ✚     ✚


Kausi 1: Eva – perustuu sarjan ensimmäiseen tuotantokauteen, jossa seurataan päähenkilö Eva Kviig Mohnin myrskyisää vuotta lukion ykkösluokkalaisena. Eva on juuri alkanut seurustella Jonaksen kanssa, mutta uutta suhdetta rasittaa epäluottamus sekä vanhan ystäväpiirin ulkopuolelle putoaminen. Evan vuosi onkin täynnä rakkautta, pettämistä ja särkyneitä ystävyyssuhteita – mutta myös uusia ystäviä Nooran, Crisin, Vilden ja Sanan ansiosta.

Kausi 2: Noora seurataan päähenkilö Noora Amelie Sætren elämää. Noora on tiedostava, fiksu ja uskollinen ystävä, joka uskaltaa puuttua epäoikeudenmukaisuuteen. Välillä vahvat mielipiteet estävät häntä huomioimasta muiden ihmisten näkökulmat, ja romantikon luonteestaan huolimatta hänen on vaikea luottaa tunteisiinsa.

Kausi 3: Isak päähenkilönä on aiemmilla kausilla sivustakatsojaksi jäänyt Isak. Hän on aina välittänyt muiden mielipiteistä vähän liikaakin, mutta uusi ystävyys ja rakkaus voi muuttaa senkin.

Kausi 4: Sana päähenkilönä on aikaisemmista osista tutuksi tullut suorapuheinen ja suojelevainen Sana. Hän on usein ystäväjoukon järjen ääni, halusivatpa toiset kuulla sitä tai eivät.


✚     ✚     ✚


Ja jee, syksyllä teatteriin katsomaan Skamia!



S: Skam #1-4
(Skam, 2015-17)
Wsoy, 2018
Kirjastosta

20.4.2019

Kolea talo (Charles Dickens)


Lontoo. Mikkelin lukukausi vasta päättynyt ja lordikansleri istuu nyt
Lincoln's Inn Hallissa. Sää on marraskuisen raaka.


Tähän mennessä olen lukenut Charles Dickensiltä kunnioitettavat viisi kirjaa ja joitain novelleja ja olen pitänyt niistä kaikista todella paljon! Kirjojen hienoutta ei ole himmentänyt edes hidaslukuisuus, joka johtuu yli kahdensadan vuoden kuilusta kirjojen ilmestymisen ja nykypäivän välillä. Mutta. Kolea talo on valitettava poikkeus sääntöön, vaikka siitäkin löytyi tuttu, taidokas juonenkuljetus.

Takakannesta: Koleassa talossa on kaksi erillistä juonta. Toisessa esiintyvät nuoret Richard Carstone ja hänen serkkunsa Ada Clare sekä köyhä orpotyttö Esther Summerson. Viimeksi mainittu kertoo tarinan menetetystä omaisuudesta, salaisesta rakkaudesta ja onnettomasta taistelusta oikeusjärjestelmää vastaan, mikä kaikki tuntuu ajankohtaiselta tänäkin päivänä. Toinen juoni kertoo kylmästä ja kauniista Lady Dedlockista, jonka kopea käytös kätkee kauhistuttavan salaisuuden. Nämä kaksi tarinaa yhtyvät yllättävään loppuhuipentumaan, johon Dickens kuljettaa lukijan läpi kuohuvan viktoriaanisen Englannin. Kolea talo on jännittävä lukuromaani ja dekkarilajityypin ensimmäisiä edustajia.

Tunnustan heti alkuun, että kiinnostavaa oli ainoastaan Estherin, Adan ja Richardin elämä ja suhteet. Kaikki muu politiikka ja sekaisin keskenään menevät henkilöt eivät saaneet innostumaan. Luin Koleaa taloa alkuun suhteellisen usein, joten luulisi olleen helppo muistaa henkilöt, mutta jouduin jatkuvasti vilkuilemaan alkuunpäin, kun en saanut monestikaan kiinni siitä kuka oli kyseessä. Ja lakimiehiä ja muita poliittisia hahmoja riitti! Todella turhauttavaa. Kolean talon ansioita on eri luokkayhteiskuntien kuvaus ja värikkäät - välillä jopa naurettavat - henkilöt. Näiden kuvailujen kohdalla Dickens ei ole koskaan säästellyt, vaan antanut rumuuden ja ahneuden näkyä.

Ensimmäiseksi kosketukseksi Dickensiin tätä en suosittele, mutta ahkera fani ei hätkähdä. Ihanaa kun viimein saa luetuksi taas jokin pitkään listalla olleen, varsinkin jos lukemattomuuden syy on ollut kauhistuttava paksuus. Seuraavaksi olen miettinyt lukevani ehkäpä Nicholas Nicklebyn elämä ja seikkailut.




Charles Dickens: Kolea talo
(Bleak House, 1852-53)
Tammi, 2006
Omasta hyllystä

31.3.2019

Täällä taas!

Kuukauden hiljaiselon jälkeen saan vihdoin kirjoitettua tänne jotain! Halua on ollut kirjoittaa, mutta jaksamista ja aikaa ei yhtään - Instagramin puolella sentään olen enemmän aktiivinen. En kuitenkaan halua, että blogi täysin hiljenee, joten yritän kirjoittaa kuulumisia edes silloin tällöin. Ehkä jopa joku kirja-arviokin tulossa😊

No mitä sitten on tullut kuluneiden kuukausien aikana luettua? Haluaisin tähän sanoa, että paljon ja kaikkea kivaa, mutta esim. tämän kuun saldoksi tulee jäämään vain neljä kirjaa. Tosin sanottakoon, että työnalla on Stephen Kingin tuhatsivuinen Se, jota ei hetkessä lueta. Maltoin viimein lukea pitkäaikaisena haaveena olleen Erin Morgensternin Yösirkuksen, josta en ollut kuullut mitään muuta kuin hehkutuksia ja nuo kannet ovat tosi kivat! Erehdyin lukemaan kirjan takakannen ja odottamaan jotain maagisen kiehtovaa, sillä miljöönä on sirkus, joka toimii kahden nuoren taikurin pelikenttänä, mutta pelin panoksista he eivät itse tiedä. Eikö kuulostakin houkuttelevalta!! Mikä aarreaitta kirjailijalle lähteä kirjoittamaan. Rajattomat mahdollisuudet. Tilanteen kehittely itse pelivaiheeseen kestää kuitenkin reilusti yli puolenvälin eikä taikureiden voimienmittelö ole lainkaan kiinnostavaa, eikä tunnu että sen olisi tarkoituskaan. Yösirkus ei tarjoa mitään uutta vaan toistaa takakannen tekstin, jonka lukija on tietysti etukäteen jo katsonut, joten juoni on tiedossa alusta loppuun. Miten tylsää! Ei ole hetkeen mikään ärsyttänyt näin paljon.

Liv Strömqvistin Kielletty hedelmä sen sijaan oli kaikkea muuta kuin tylsä. Tuossa albumissa tiukkaan syyniin pääsee tällä kertaa naisen sukuelin, jonka merkitys ja siihen suhtautuminen on ihmiskunnan historian aikana ollut hyvinkin erilainen. Jälleen osuvaa pohdintaa ja viiltävää analyysiä ja faktaa Strömqvistiltä. Huutia saavat tabut ja uskomukset. Kielletty hedelmä on teos, joka kaikkien tulisi lukea!


Palasin L. M. Montgomeryn Anna-sarjan pariin ja hyppäsin heti toiseen kirjaan luottaen siihen, että ensimmäisen osan tapahtumat palautuisivat mieleen vähitellen. Sarjan jatkaminen on ollut jonkin aikaa mielessä varsinkin kun sain Runotytöt kokonaan luettua ja viimeisen sysäyksen aikeelle sain Matkalla Mikä-Mikä-Maahan -blogissa pyörivästä Montgomery-lukuhaasteesta. Pääsin oikeastaan heti kärryille tapahtumista, mutta en tuntenut samaa lukuintoa mitä minulla on Runotyttöjä lukiessa ollut. Ne ovat aivan ihania kirjoja, mutta Anna-sarjaa en näillä näkymin ole jatkamassa, sillä oli työn takana saada luettua Anna ystävämme loppuun.

Ennätin jo lukemaan pari tämän vuoden uutuutta; Naomi Aldermanin feministinen dystopia Voima oli pitkään odotettu suomennos, joka pisti miettimään monia asioita yhteiskunnassamme, sillä kirjassa nais-mies asetelma on pistetty päälaelleen naisten saadessa itselleen odottamattoman voiman. Ja sitten heistä kaikista tulikin todella koston- ja vallanhaluisia. Kirja on todella kärjistävä, mutta ehkä sen tarkoitus onkin ravistella kunnolla ajattelemaan, koska tasa-arvokysymykset ovat vielä huonossa jamassa maailmalla. Seuraavaksi voitaisiin kuitenkin siirtyä vähän hienovaraisempaan esittämistapaan. Olen enemmän pienten yhteisöjen tarkkailusta kiinnostunut, joten Voiman koko maailman kattava näkökanta tuntui välillä runsaudessaan uuvuttavalta.

Toinen uutuus oli Pierre Lemaitren Tulen varjot, joka on itsenäinen jatko-osa Näkemiin taivaassa kirjalle ja sitähän minä rakastin suuresti! Vielä en ole ehtinyt Lemaitren dekkareihin asti, joten tähän väliin sopi loistavasti lukea Tulen varjot. Mutta mikä pettymys kirja olikaan! Siinä ei ollut ensimmäisen kirjan maagisen mielikuvituksen tuntua ja valloittavaa, jännittävää juonta. Tulen varjot oli täynnä poliittisia kiemuroita ja tylsiä vaikuttajamiehiä. Näiden ja talouskriisin keskellä olivat edellisestä kirjasta tuttu Madeleine ja hänen poikansa Paul. Edes Madeleinen kostoretki ei pitänyt mielenkiintoani yllä vaan luin kirjan pikavauhtia loppuun.






Sarjakuvat eivät ole jääneet vain Strömqvistin albumiin, vaan luin Tylypahkan kirjasto -blogista nappaamani vinkin eli Kanata Konamin Chi's Sweet Home -manga-albumit 1 ja 2. Ne ovat kissaihmisten must-read kamaa ja vaikka itse olenkin etupäässä koiraihminen, pidin albumeista superpaljon. Hellyyttävä Chi-pentu joutuu emosta eroon ja eksyy. Pieni poika löytää kissapennun nuutuneena maasta makaamasta ja pojan perhe ottaa sen hoiviinsa, vaikka eläimet ovat talossa kiellettyjä. Sitten päästääkin seuraamaan kaikkia hauskoja kommelluksia mitä pieni pentu talouteen tuo. Tosi hauska sarja ja täytyy ehdottomasti etsiä käsiin loputkin osat! En yhtään tiedä paljon niitä on, mutta Chi'n ei voi kyllästyä.








Toivottavasti teillä on ollut parempi alkuvuosi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...