"Samana aamuna, jolloin Muumipeikon isä sai joen yli vievän
sillan valmiiksi, keksi pikku otus Nipsu erään kummallisen asian."
sillan valmiiksi, keksi pikku otus Nipsu erään kummallisen asian."
kirjan alku
Blogihistoriani aikana tämä taitaa olla ensimmäinen kerta kun luen jonkun kirjan uudelleen. Yleensä käy niin, että haaveilen vanhojen suosikkien uusintalukemisesta, mutta haaveeksi se sitten lopulta jääkin. Muumi-kirjat ovat tähän tarkoitukseen sopivan matalakynnyksisiä aloittaa ja niissä on ihanaa elämänfilosofiaa, joka väkisinkin tarttuu - ainakin hetkeksi.
Muumilaaksossa on rauhallista. Uusi silta on vasta maalattu, Muumipeikko
kalastelee helmiä ja Muumimamma järjestelee näkinkenkiä kukkapenkkien
ympärille. Mutta sitten puhkeaa myrsky, ja muitakin pahaenteisiä
merkkejä alkaa näkyä. Joku järjestää Muumimamman hillopäärynät ja
Muumipeikon helmet suureksi tähdeksi, jolla on pitkä pyrstö.
Piisamirotta puhuu kauheita tulisesta tähdestä, joka voi tehdä kaikista
muhennosta. Muumipeikko ja Nipsu päättävät lähteä kysymään neuvoa
Yksinäisten Vuorten Tähtitornin professoreilta. Siitä tulee pitkä ja
vaarallinen matka. Takakansi
Muumipeikko ja pyrstötähti on ahdistavin muumi-kirja sen maailmanlopun tematiikan vuoksi. Ajankohtaisuus on hyvinkin tätä päivää ja rinnastettavissa nykymenoon. Kuitenkin kaiken tuon jälkeen on sanottava, että kirja on pääosin hyvin hupaisa. Tove Jansson on kirjoittanut valloittavaa huumoria ja hassuja dialogeja kuten Nuuskamuikkusen ja Nipsun keskustelut koskien materialismia:
"- Minä tiedän. Kaikki muuttuu vaikeaksi jos haluaa omistaa esineitä, kantaa
niitä mukanaan ja pitää ominaan. Minä vain katselen niitä - ja kun lähden tieheni,
ovat ne minulla päässäni. Minusta se on hauskempaa kuin matkalaukkujen raahaaminen.
Niiskut ovat ensimmäistä kertaa mukana ja Niisku ainakin haluaa aina vain kokoustaa ja keskustella asiasta kuin asiasta. Pikku-Myy sen sijaan kirjasta puuttuu kokonaan. Hilpeyttä aiheuttaa hemuli, joka välittää vain postimerkeistään ja hyönteisten keräilystä: "- Olenko minä pelastanut teidät? hemuli kysyi hämmästyneenä. Ei se ollut tarkoitukseni. Minä etsin eräitä hyönteisiä, jotka melusivat tuolla alhaalla."
Maailmanloppukaan ei syrjäytä hänen tärkeysjärjestyksessä ensimmäisenä olevaa postimerkkikokoelmaa: "Hemuli oli ainoa, joka ei ihmetellyt, että maailma oli vielä olemassa. Hän kantoi postimerkkikansionsa alas hiekalle ja sanoi: - Nyt minä järjestän sen seitsemännen kerran. Ja jos joku vielä panee toimeen hulinoita, en tiedä mitä teen!"
Hahmogallerian pessimistisimmälle olennolle eli Piisamirotalle naureskelin ja osa siitä taisi olla naurua myös itselleni - olenhan aina välillä aikamoiseen pessimismiin taipuvainen. Uskon, että jokainen voi löytää kirjan jostain hahmosta pilkahduksen itseään tai sitten pieniä piirteitä vähän kustakin. Muumipeikolla on luja ja vankkumaton luotto muumimammaan - maailmanlopun äärelläkin. Äiti varmasti tietää miten kaiken voi pelastaa.
Muumipeikko ja pyrstötähti on ahdistavin muumi-kirja sen maailmanlopun tematiikan vuoksi. Ajankohtaisuus on hyvinkin tätä päivää ja rinnastettavissa nykymenoon. Kuitenkin kaiken tuon jälkeen on sanottava, että kirja on pääosin hyvin hupaisa. Tove Jansson on kirjoittanut valloittavaa huumoria ja hassuja dialogeja kuten Nuuskamuikkusen ja Nipsun keskustelut koskien materialismia:
"- Minä tiedän. Kaikki muuttuu vaikeaksi jos haluaa omistaa esineitä, kantaa
niitä mukanaan ja pitää ominaan. Minä vain katselen niitä - ja kun lähden tieheni,
ovat ne minulla päässäni. Minusta se on hauskempaa kuin matkalaukkujen raahaaminen.
- Minä olisin voinut pitää ne selkärepussani, Nipsu sanoi synkeänä. Ei ole olleenkaan
samaa vain katsella asioita kuin koskettaa niitä ja tietää ne omikseen."
samaa vain katsella asioita kuin koskettaa niitä ja tietää ne omikseen."

Niiskut ovat ensimmäistä kertaa mukana ja Niisku ainakin haluaa aina vain kokoustaa ja keskustella asiasta kuin asiasta. Pikku-Myy sen sijaan kirjasta puuttuu kokonaan. Hilpeyttä aiheuttaa hemuli, joka välittää vain postimerkeistään ja hyönteisten keräilystä: "- Olenko minä pelastanut teidät? hemuli kysyi hämmästyneenä. Ei se ollut tarkoitukseni. Minä etsin eräitä hyönteisiä, jotka melusivat tuolla alhaalla."
Maailmanloppukaan ei syrjäytä hänen tärkeysjärjestyksessä ensimmäisenä olevaa postimerkkikokoelmaa: "Hemuli oli ainoa, joka ei ihmetellyt, että maailma oli vielä olemassa. Hän kantoi postimerkkikansionsa alas hiekalle ja sanoi: - Nyt minä järjestän sen seitsemännen kerran. Ja jos joku vielä panee toimeen hulinoita, en tiedä mitä teen!"
Hahmogallerian pessimistisimmälle olennolle eli Piisamirotalle naureskelin ja osa siitä taisi olla naurua myös itselleni - olenhan aina välillä aikamoiseen pessimismiin taipuvainen. Uskon, että jokainen voi löytää kirjan jostain hahmosta pilkahduksen itseään tai sitten pieniä piirteitä vähän kustakin. Muumipeikolla on luja ja vankkumaton luotto muumimammaan - maailmanlopun äärelläkin. Äiti varmasti tietää miten kaiken voi pelastaa.
Jos kiinnostaa tietää, miten muumit päätyivät asumaan Muumilaaksoon, kannattaa lukea ensimmäinen muumikirja nimeltä Muumit ja suuri tuhotulva. Siitä myös näkee miten erinäköisiksi Jansson on muumit piirtänyt verrattuna nykypäivänä tunnettuihin pyöreänenisiin pulluroihin.
______________________________________________
★★★★★
Tove Jansson - Muumipeikko ja pyrstötähti
(Kometjakten, 1955)
Uudelleen luettua -haaste
Ajattomia satuja ja tarinoita -haaste
Ajattomia satuja ja tarinoita -haaste
Omasta hyllystä

