Näytetään tekstit, joissa on tunniste Colleen McCullough. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Colleen McCullough. Näytä kaikki tekstit

4.5.2017

Colleen McCullough - Missalonghin naiset

 
"Octavia, osaatko sanoa, minkä vuoksi meidän onnemme ei koskaan
näytä kääntyvän paremmaksi?" rouva Drusilla Wright kysyi sisareltaan
ja lisäsi huokaisten: "Me tarvitsemme uuden katon."
kirjan alku

Kolme kuukautta sitten tein #hyllynlämmittäjä-listan ja Colleen McCulloughin Missalonghin naiset on jo toinen luettu kirja siitä pinosta. Alkuhan näyttää melkein lupaavalta! Tällä hetkellä olen tosin mennyt sieltä mistä aita on matalin ja lukenut ne kaikista ohuimmat romaanit. Enää onkin ne tiileskivet jäljellä 😂

Takakannesta: Eletään 1900-luvun alkua. Australialaista Byronin pikkukaupunkia hallitsee Hurlinfordien omahyväinen suku. Suvun köyhempään haaraan kuuluvat Missalonghin naiset: leski Drusilla Wright, hänen raajarikkosisarensa Octavia ja Drusillan vanhaksipiiaksi päätynyt tytär Missy Wright. Heidän elämänsä on ikävää kunnes kuvaan astuu mystinen John Smith, joka ostaa lähistöltä kokonaisen laakson – temppu järkyttää Hurlinfordien sukua. Mies hämmentää muutenkin pikkukaupungin totunnaisia kuvioita, ja kaiken lisäksi Missy rakastuu silmittömästi tähän erilaiseen mieheen, jonka hän huimien vaiheiden jälkeen kesyttää itselleen. Byronin rauha on lopullisesti mennyttä.

Kolmen kirjan aikaisemmalla kokemuksella sanoisin, että Missalonghin naiset on kevyt kirja. Vähän höttöisemmän rakkaudennälkään se voisi mennä, mutta ei siitä ole vuosisadan rakkaustarinaksi Okalintujen tapaan. Missyn koin virkistävän määrätietoisena ja vahvana naishahmona. Hän tietysti osasi arvostaa myös kirjoja ja lukikin kovaan tahtiin - mieluiten romantiikkaa Octavialta ja Drusillalta piilossa, sillä äiti tyrkytti tyttärelleen enemmän tietokirjoja. Yli kolmekymmentävuotiaan Missyn uskottiin jäävän vanhaksipiiaksi äitinsä ja tätinsä seuraan. Hänen kaunis (tietenkin) serkkunsa Alice on menossa naimisiin ja ehkä juuri se herättelee Missyä toimimaan.


Ajankuvanakin Missalonghin naiset on kelpo kirja. Hurlinfordien perintään liittyvät määräykset ajavat suvun naiset ahtaalle miesten nauttiessa rikkauksista. Muutenkin miehet määräävät ja naiset tottelevat ja osa kituu köyhyydessä. Armopaloja miehet eivät heltiä antamaan. Missy ei lopulta suostu asettumaan hänelle annettuun muottiin, vaan toimii niin kuin näkee parhaaksi itseään kohtaan.
_________________________________________

★★★
Colleen McCullough - Missalonghin naiset
(The Ladies of Missalonghi, 1987)
Wsoy, 1999
Omasta hyllystä

23.7.2015

3 kirjaa -haaste


Blogeissa on nyt liikkunut 3 kirjaa -haaste, jonka itse sain MarikaOksalta (kiitos siitä!) elikkä tarkoituksena on listata kolme kirjaa, joista on blogannut ja jotka haluaa lukea uudelleen. Kaksi vuotta vasta takana, mutta onhan noita kirjabloggauksia kertynyt tosi paljon. Lopulta kuitenkin aika helppo valinta, vaikka en juuri koskaan anna itseni lukea mitään kirjaa uudestaan. Senkin tavan voisi tässä jossain vaiheessa muuttaa.

Eli voisin lukea uudestaan nämä (mukana otteet kirjoittamistani arvioista):



"Ilman mitään aikarajaakin olisin hetkessä tämän yli 600 sivuisen teoksen lukenut, sillä tarinaan vain uppoutui! Saatoin illalla ennen nukkumaan menoa päättää vielä lukevani puolituntia, mutta romaanista irtauduttuani huomasinkin lukeneeni aivan huomaamatta kolme tuntia! Ja tätä ei käy usein." 


"Kirjan lukemisesta on jo hetki aikaa, mutta tätä kirjoittaessa tuli ikävä Usvaa, hän oli nokkela ja päättäväinen, hänestä saisi hienon ystävän; Ja Puumaa, herkkää, outoa lasta, joka ei ajattele kuin muut ja jonka mielikuvitus on päässyt lentämään. Olen tainnut ottaa tämän maagis-realismi -genren täysin omakseni tämän kirjan myötä. Fantasia ei ole ollut juttuni ja realismi on ihan jees, mutta maaginen realismi on niin hieno keksintö!"



"Sain monet päivät nauttia kirjasta ja elää sen maailmassa. Sen henkilöt tulivat erittäin läheisiksi  ja oli suorastaan järkyttävää päästää kirja pois käsistä - varsinkin kun se oli loppu. Elin vahvasti näiden neljän ainutlaatuisen henkilön mukana elämän kaikissa käänteissä. He olivat aitoja ja rakastettavia, välillä raivostuttaviakin."


Haastan mukaan seuraavat blogit:

Marile / 1001 kirjaa ja yksi pieni elämä
Kirjaneito / Kirjaneidon tornihuone
Laura / Lukuisa


11.4.2015

Colleen McCullough - Kutsumus ja kiusaus

Kutsumus ja kiusaus - Colleen McCullough
(An Indecent Obsession, 1981)
WSOY, 1982
Päällys: Veikko Kalervo
Omasta hyllystä

"Nuori sotilas katseli epäröiden osasto X:n nimetöntä sisäänkäyntiä."
kirjan alku 

Okalinnut on jättänyt pysyvän jäljen tähän lukijaan ja hyllyynkin on rohmuttu melkein kaikki kirjailijan kirjat. Tällä kertaa vuoron sai nimensä puolesta hyvin kiinnostavalta vaikuttava romaani.

Toinen maailmansota on loppumassa ja se tarkoittaa myös sitä, että Tyynen valtameren saarelle sijoitetun 15.sotilastukikohdan toiminta päättyy myös. Tukikohtasairaalan erillisellä osastolla Honour Langtry vastaan yksin osaston toiminnasta ja hänen holhouksessaan on viisi miestä, viidakkotaisteluissa hermonsa menettäneitä australialaissotilaita. Tähän mennessä kaikki on mukavasti loksahtanut kohdalleen potilaiden ja Honourin välilillä ja elämä osasto X:ssä sujuu rauhallisesti ja rutiininomaisesti. Kuitenkin vielä yhden (ja viimeisen) potilaan on määrä saapua osastolle ja läsnäolollaan hän järkyttää osaston sisäistä hierarkiaa.

Honour pärjää osastolla vallan mainiosti ja hän nauttii kaikkien miehien ihailusta ja kunniotuksesta, vaikka Luce Daggett aiheuttaakin ylimääräistä harmia röyhkeällä käytöksellään. Selvästi kiusaaja-tyyppinen Luce ottaa osastolle juuri saapuneen kersantti Michael Wilsonin silmätikukseen, sillä hän - kuten kaikki muutkin osastolla - huomaavat Honourin nauttivan erityisesti tämän seurasta. Michael ei myöskään tunnu olevan millään lailla mieleltään sairas; hän on aivan normaali ja terve mies. Mustasukkaisuus hiipii miesten mieliin ja omistushalu Honouriin ei tee miesten välistä ystävystymistä helpoksi, joidenkin kohdalla se on jo mahdotonta.

Tiesin, että McCullough osaa luoda jännitteitä ja draamaattisia tapahtumia, mutta pitkään suhteellisen leppoisana sujunut Kutsumus ja kiusaus pääsi loppupuolella yllättämään erittäin dramaattisella käänteelle, vaikka jotain oli kyllä Michaelin tulosta lähtien aistittavissa ja lukijaa johdateltiin pikkuhiljaa, melkeinpä huomaamattomasti, tuota kliimaksia kohti.

Minua kiehtoo pienet yhteisöt, jonka muodostavat hyvin erilaiset persoonat ja niitä osasto X:llä riitti. Vaikka miehet olivatkin enemmän tai vähemmän sairaita, ei samaistuminen tai etenkään heitä ymmärtäminen ollut vaikeaa. Monet potilaista olivat empaattisia hahmoja lukuunottamatta Lucea, joka ei voittanut minua yhtään puolelleen, mutta jolla oli romaanin kannalta todella suuri merkitys.

Okalintujen tasolle mikään McCulloughin teos tuskin tulee yltämään (kop kop kop), mutta joutuisasti aika kyllä meni tämänkin kirjan parissa. Kiinnostava tieto oli myös, että McCullough on kirjoittanut murhamysteerikirjojakin. Niitä vasta olisikin hauska lukea, mutta suomeksi se ei ainakaan onnistu, että saa nähdä.

Hyllyssä odottaa kirjailijalta vielä: Kullan kosketus, Parantaja ja Troijan laulu.

Tähtiä: ★★★★

Muita postauksiani
Tim
Okalinnut


27.8.2014

Colleen McCullough - Tim


Tim - Colleen McCullough
(Tim, 1974)
WSOY, 1990
Päällyksen kuva: Kari Piippo
Päällyksen typografia: Ilkka Kärkkäinen
Omasta hyllystä

"Harry Markham miehineen saapui työhön 
täsmälleen seitsemältä tuona perjantaiaamuna."
kirjan ensimmäinen lause

Okalintujen innoittama olen haalinut itselleni Colleen McCulloughin muita kirjoja ja tällä kertaa vuoron sai Tim, joka on kirjailijan esikoisteos.

Nelissäkymmenissä oleva Mary Horton elää tyytyväisenä yksin kirjojen ja äänilevyjensä kanssa, eikä hän koskaan ollut omistanut tai halunnut poikaystävää. Rakennustyöläiset ovat tulleet Maryn naapuriin päällystämään talon seinät ja ohikulkiessaan Mary näkee ensikertaa Timin; Tuon kreikkalaisen jumalan, täydellisen kauniin nuoren miehen. Koko työpäivän näky kiusaa naista ja kotiin päästyään hän palkkaa Timin kunnostamaan puutarhaansa.

Mary ja Tim ystävystyvät välittömästi, eikä Marylta vie kauaa aikaa huomata, että Tim on henkisesti lapsen tasolla. Tämä seikka ei kuitenkaan vaikuta Maryn suhtautumiseen Timiin mitenkään, vaan hän oppii paljon uutta Timin hyvin erilaisen ajattelutavan kautta ja Marykin pääsee vuorostaan opettamaan Timiä lukemaan. Kaikki eivät tietenkään katso hyvällä Maryn ja Timin suhdetta.

Pidin tavasta, jolla McCullough käsitteli Maryn ja Timin suhdetta, enkä voi sanoa, että kaikki kirjailijat olisivat osanneet niin hienosti siitä kirjoittaa. Kysehän ei ole mistään yksinkertaisesta aiheesta ja mielipiteitä suuntaan tai toiseen varmasti löytyy, mutta itse olin Maryn ja Timin puolella liputtamassa. Timissä ja Okalinnuissa on samaa tuo 'kielletty' rakkaus, jota kaikki eivät voi hyväksyä. Timissä sen aiheuttaa Timin kehitysvammaisuus ja Okalinnuissa se, ettei papeilla kuulunut olla rakkauselämää, sillä heidän tehtävänään on rakastaa Jumalaa yli kaiken.

"Nyt on aika palata töihin. Sinulla on hirvittävästi nurmikkoa, Mary. Toivottavasti saan sen 
ajoissa valmiiksi."
"No, ellet saa, niin onhan muita päiviä. Voit tulla leikkaamaan sen loppuun joskus toiste, 
jos haluat."
Tim pohti ehdotusta vakavasti. "Taitaisi olla kiva tulla takaisin, jos isä sanoo että voin tulla." Hän hymyili Marylle. "Pidän sinusta, Mary, enemmän kuin Mickystä ja Harrystä ja Jimistä ja Billistä ja Curlystä ja Davesta. Pidän sinusta enemmän kuin kenestäkään paitsi isästä ja äidistä ja omasta Dawniestani. Sinä olet sievä, sinulla on niin ihana valkoinen tukka."

Tim oli fiksumpi kuin mitä takakannen luettua ajattelin. Hän esimerkiksi on vain tietämätön aikuisten keskustelun vivahteista, mutta kyllä hän tuntuu tunnistavan millä sävyllä ihmiset keskustelevat. Tim ei ymmärrä pilailua tai pilkantekoa, eikä hänen käytöstään rajoita samat kahleet kuin muilla ympärillä olevilla. Hän on vilpitön ja rehellinen.

Kannet ei vaikutusta tee ja tuo 'kreikkalaiseksi jumalaksi' kutsuttu Tim, ei kovin kummoiselta näytä. Ehkä kyse on taas makuasiasta, mutta mielestäni kirjan kuvailujen ja kannen piiroksen välillä on suuri ristiriita.

Kirjan pohjalta on tehty myös vuonna 1979 elokuva, jota tähdittää Mel Gibson ja Piper Laurie.

Tähtiä: ★★★★½

Hyllyssä odottamassa:
Kutsumus ja kiusaus
Parantaja



19.1.2014

Colleen McCullough - Okalinnut


Okalinnut - Colleen McCullough
(The Thorn Birds, 1977)
WSOY, 1991
Päällys: Matti Louhi
Kirjastosta lainattu

"On olemassa legenda linnusta joka laulaa vain kerran elämässään, 
suloisemmin kuin mikään muu olento maan päällä."
kirjan ensimmäinen lause

Saa nähdä miten tuon Projekti 12:sta käy tässä kuussa, kun tämä paksu romaani kiilasi suoraan 'pakko-lukea-heti' -listalle. Aloitimme katsomaan kirjasta tehtyä minisarjaa, mutta onneksi ehdimme vain ensimmäisen jakson katsoa! Seuraavaksi heti kirjastoon lainaamaan kirja ja pikavauhtia lukemaan sitä, jotta kirja olisi luettu ennen seuraavaa tapaamiskertaa, jolloin katsoisimme sarjan loppuun. Ja onnistuin!

Uudessa Seelannissa vähillä varoilla elelevä Clearyn perhe saa odottamattoman tilaisuuden, kun perheen Paddy isän sisar Mary Carson kutsuu heidän luokseen Australiaan. Iäkäs leskirouva omistaa seudun suurimman lammastilan, Droghedan, ja pitää hallussaan suurempaa omaisuuttaa kuin ihmiset tietävät. Paddy saa hoitaakseen Droghedan tilan ja perheelleen asunnoksi talon Mary Carsonin kartanon lähettyviltä. Seudulla sillä hetkellä työskentelevä katollinen pappi Ralph de Bricassart ihastuu isällisesti (ainakin aluksi) perheen ainoaan Maggie tyttäreen. Tyttö tuntuu unohtuvan kuuden veljensä varjoihin ja Isä Ralph ottaa hänet suojatikseen. Syyt miksi Isä Ralph alunperin Droghedan tilalle tuli unohtuvat miehen mielestä, kun uudet ajatukset ovat jo vallanneet niiden paikan.

Jos viimeksi lukemani romaani Viimeinen yö Twisted Riverillä on miehinen, niin tämä kirja taas pyöri naisten ympärillä; Paddyn vaimosta Feestä sai aluksi aika persoonattoman kuvan. Hän alistui omaan osaansa, ei valittanut tai suuttunut, muttei myöskään nauranut tai hymyillyt. Kaiken takana on kuitenkin jotain ja ne kun selviää, alkaa ymmärtää paljon ennemmän. Tilan haltija Mary Carson sen sijaan oli aikamoinen persoona, jonka läsnäolosta ja keskusteluista nautin. Topakka ja suorasanainen, suorastaan häikäilemätön ja häpeää vailla. Nautin, kun hän hiillosti Isä Ralphia, joka kaunopuheisena miehenä onnistui kuitenkin melkein joka kerta pääsemään pois leskirouvan otteesta.

Elättelin toiveita vanhimman veljen Frankin paluusta ja sen seurauksista. Frank ei tuntenut kuuluvansa joukkoon ja himoitsi päästä muualle, pois. Niin hän pääsikin, mutta minä en olisi halunnut päästää irti niin hyvästä hahmosta. Isä Ralph oli myös kiehtova mies, joka kävi jatkuvasti kamppailua itsensä ja vakaumusten kanssa. Tuli itsekin pohdittua katollisten pappien selibaattia ja etteivät he voi tavallaan rakastaa ketään muuta kuin Jumalaa. Ainakaan sen takia he eivät naista voi ottaa rinnalleen. Ja sitä miten paljon tuo lupaus aiheuttikaan kirjassa tuskaa ja surua. Miten paljon omantunnontuskia se aiheuttaakaan, kun haluaa jotain aivan luonnollista, mutta kuitenkin papeilta kiellettyä. En usko, että naisen rakastaminen on yhtään pois Jumalalta. Hän kuitenkin loi miehen ja naisen elämään yhdessä.

Ilman mitään aikarajaakin olisin hetkessä tämän yli 600 sivuisen teoksen lukenut, sillä tarinaan vain uppoutui! Saatoin illalla ennen nukkumaan menoa päättää vielä lukevani puolituntia, mutta romaanista irtauduttuani huomasinkin lukeneeni aivan huomaamatta kolme tuntia! Ja tätä ei käy usein. Kirjan paksuus tulee siitä, että se on sukuromaani, kolme sukupolvea 1900-luvun alusta aina 1970-luvun loppupuolelle saakka. Aluksi paikka ja tapahtumat tuntuivat niin vierailta ja kaukaisilta, mutta jatkuvasti tultiin lähemmäs tätä päivää ja äkkiä monet asiat tuntuivat hyvin tutuilta. Kirjassa liikuttiin myös Australian ulkopuolella, mutta juuri nuo Australian luonnonkuvaukset saivat aikaan matkainnon tuonne karulle seudulle, joka on aivan toisenlainen kuin Suomi.

Pidin niistä pinnan alla kytevistä asioista, joita ei sanottu ääneen, mutta jotka itsekin aisti. Rivien välistä noukittavat asiat. Jännitteet henkilöiden välillä, vaikka kukaan ei tosiaan suoraan niitä ilmaissut. Ei jankutettu kuinka joku palvoi toista älyttömästi, vaan asia tuli selväksi muutakin kautta, puheesta ja olomuksesta.

Takakannessa romaanin sanottiin olevan australialainen Tuulen Viemää, mutta vaikka kyseinen kirja laadukas ja ehdottomasti klassikon tittelin ansainnut onkin, niin olihan tämä nyt parempi! Romaanin kansi on kauhea, kuvasta en pidä ja vielä vähemmän tuosta kirjan nimessä käytetystä fontista. Netistä löysin myös uudemman näköiset kannet, jossa typografia on kohdallaan, mutta kuva jälleen lattea.

Jälleen yksi BBC-listan kirja luettu! :)

Yksi muu blogiarvostelu löytyi ainakin Vinttikamarista.

Tähtiä: ★★★★★

 
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...