Näytetään tekstit, joissa on tunniste Alan Bradley. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Alan Bradley. Näytä kaikki tekstit

6.12.2017

Alan Bradley - Nokisen tomumajan arvoitus (#7)


Jos muistuttaa minua vähänkin, rakastaa mädäntymistä.

Olen odottanut kovasti tätä seitsemättä osaa monestakin syystä. Ensiksi ihan siksi, että kemistinero ja harrastelijasalapoliisi Flavia on huipputyyppi, jonka kanssa viettää mieluusti viikonlopun. Toiseksi siksi että edellinen alkoi jo tuntua vanhan toistolta, vaikka vakavasti epäilen etten koskaan voisi oikeasti kyllästyä Flaviaan, mutta halusin palauttaa uskoni sarjan ja sen kykyyn tarjota vielä jotain uutta. Ja jälleen kerran vainukoiran nenäni piti paikkansa ja sain vanhan tutun Flavian, mutta jonka mielensyövereihin sukellettiin enemmän kuin koskaan aiemmin.

Yksi asia, jota aikuistumisessa pelkään, on se että ennemmin tai myöhemmin ihmiset antavat tunteiden sumentaa yksinkertaisen logiikan. Petollinen tunteellisuus jumittaa koko koneiston, vähän kuin hienon kellon pikkuruisen rattaiden sekaan kaadettaisiin hunajaa.

Flavia de Luce on merimatkalla kohti Kanadaa ja Miss Bodycoten tyttökoulua. Isä ja Felicity-täti ovat yrittäneet saada Flavia innostumaan matkasta, sillä kävihän Flavian äiti saman koulun(!), mutta melkein 12-vuotias tyttö kärsii jo etukäteen ajatuksesta sekä epämääräisistä puheista ikivanhan ja perinnöllisen roolin opettamisesta koulussa. "Seison R.M.S Scythian kohoilevassa keulassa ja pidin suuta ammollaan siinä toivossa, että tuulenpuuskat ja suolavesi huuhtoisivat suustani pahan maun, joka oli peräisin tähänastisesta elämästäni." Aurinko ei ole edes ehtinyt nousta ensimmäisenä koulupäivänä, kun Flavian jalkojen juureen tipahtaa hiiltynyt ja muumioitunut ruumis, eikä henkilöllisyydestä ole tietoa - tekijästä puhumattakaan. Tutustuessaan sisäoppilaitoksen oppilaisiin, opettajiin ja henkilökuntaan ei Flavialta puutu epäiltyjä tai mahdollisia motiiveja.

Flavia on ollut tähän asti sarjaa aika rauhallinen ja tyyni, mutta Nokisen tomumajan arvoituksessa hän saa tarpeekseen salakähmäisyydestä ja asioiden pimittämisestä ja tulistuu kunnolla. Koti-ikävän kautta syvennettiin paljonkin kuvaa päähenkilöstä. Hänellä on ikävä omaa kemianlaboratoriota, jossa hän on viettänyt onnellisimmat hetket isän vanhaan harmaaseen villapaitaan kääriytyneenä Tar-enon muistikirjoja selaten ja kokeita tehden. Herkkä puolikin tytöstä on siis olemassa, vaikka muuten Flavia ottaa asiat vastaa kylmän viileästi kuten nuo takan hormeista tippuvat ruumiit.

"Kauan sitten kuulemastani saarnasta muistin, että Herra kavahtaa niitä, joiden huulilta kuuluu valheita, mutta iloitsee toden puhujista. Mitäköhän Jumala ajattelee ihmisistä, jotka vain muuntelevat tosiasioita hieman?"

"Oliko väärin olla näin vilpillinen? No, luultavasti oli. Mutta jos Jumala olisi halunnut minun olevan toisenlainen, hän olisi järjestänyt asiat niin, että olisin syntynyt turskaksi enkä Flavia de Luceksi - eikö niin?"

Flavia on edelleen niin vastustamaton koottujen selitysten mestari, joka hallitsee kemian lisäksi myös näyttelimisen jalon taidon - ja ehkä vähän ihmisten manipuloinninkin. Hän puuhaa paljon itsekseen, vaikka eivät sosiaaliset tilanteetkaan tuota hänelle ongelmia. Sisäoppilaitoksen kimurantti tapaus vaatii ratketakseen Flavian järkkymätön logiikka ja onneksi hän on parhaimmillaan kinkkisen tilanteen edessä, jossa tarvitaan nopeaa älyä ja luovaa ongelmanratkaisua.

Ihanaa, että sarja voi tarjota näinkin pitkällä ollessaan vielä uusia asioita ja kehittää päähenkilöä eteenpäin! Alan Bradleyn ihastuttavan ja kuvainnollisen kielen vuoksi kirjasta olisi löytynyt miljoona hyvää sitaattia.
"Toisinaan he vilkaisivat kauhuissaan joukkoamme, joka varmaankin näytti siltä
kuin Toronton vapaasairaalan köyhät keuhkopotilaat olisivat päässeet retkelle."
"Olimme kuin yössä toisensa ohittavia laivoja, jotka näyttivät toisilleen
lyhyen merkin ja suuntasivat sitten horisonttiin omaa pimeyttään kohti."
Pidän niin paljon hänen näppäristä kielikuvistaan. Alkuvuodesta ilmestyy jo suomeksi seuraava osa, joten pitkään ei taaskaan tarvitse odottaa!

★★★★½
Alan Bradley - Nokisen tomumajan arvoitus
(As Chimney Sweepers Come to Dust, 2015)
Bazar, 2017
Arvostelukappale

12.6.2017

Alan Bradley - Kuolleet linnut eivät laula (dekkariviikko)


"Alussa oli täydellisen ihana englantilainen aamu: yksi
niistä huhtikuun alun säkenöivistä päivistä, jolloin aurinko
on palannut ja yhtäkkiä tuntuu kuin olisi jo kesä."

Tällä viikolla vietetään dekkariviikkoa ja sen käynnistää blogissani bloggareiden maanantaitempaus eli yli 12 tunnin ajan julkaistaan dekkariaiheisia postauksia siellä täällä. Edellinen ja samalla ensimmäinen postaus ilmestyi Tuntematon lukija -blogissa ja seuraava julkaistaan kello 12 Kirjan pauloissa -blogissa.

Luin Alan Bradleyn Flavia de Luce -sarjaa jatkavan Kuolleet linnut eivät laula -kirjan ja voisin veikata, että tämä ei ole viimeinen postaus mitä kirjasta tullaan dekkariviikolla näkemään. Minulle tämä oli jännittävä paikka, sillä viime osa ei yltänyt samalle tasolle kuin edelliset, mutta jo silloin saamani aavistus piti paikkansa ja kuuden osa lunasti lupauksensa.

Takakannesta: Aurinkoisena huhtikuun aamuna vuonna 1951 11-vuotias kemisti ja harrastelijasalapoliisi Flavia de Luce on perheensä kanssa rautatieasemalla odottamassa vuosia sitten kadonneen äitinsä Harrietin paluuta. Mutta juuri kun juna on saapumassa piskuiseen Bishop’s Laceyn kylään, Flavian luo tulee pitkä muukalainen, joka kuiskaa kryptisen viestin hänen korvaansa. Vain hetkeä myöhemmin mies heittää henkensä, kun joku asemalle kerääntyneestä väkijoukosta työntää hänet junan alle. 

Perhesalaisuuksien ovet aukenevat tälle näppärälle pienelle etsivälle, sillä sukua on tulossa Buckshaw'n kartanoon. Edellisiin osiin ripotellut palapelin palaset sujahtavat nyt paikoilleen ja ennen hämärässä ollut Harriet-äidin vuorikiipeilyonnettomuus Himalajalla alkaa hahmottua. Harrietista ja hänen menneisyydestään paljastuu odottamattomia asioita ja esiin marssiin mielenkiintoisia sivuhenkilöitä ja sukulaisia, joita emme ole ennen tavanneet. Mukana on jopa sisäministeriö ja itse Winston Churchill.
 
"Perheasioissa vesi on syvää, ja minulla on vielä paljon opittavaa
siinä, millaisia vonkaleita oman perheeni pinnan alla uiskenteli."


Näemme Flaviasta herkän puolen, mutta tapansa mukaan tyttö turvautuu kemiaan ja laboratorioon, jotka hän tuntee kuin omat taskunsa. Tämän kirjan mielenkiintoisin projekti Flavialle on varmasti ruumis, jota olisi tietysti hyvin jännittävää päästä tutkimaan ja tekemään sille kokeiluja. Flavian isä pitää tiiviisti kulissia yllä ja tunteenpurkauksia muiden nähden vältellään.
 
"Yhtä hyvin sen voi sanoa suoraan: kuolema on tosi tylsää. Se on eloonjääneille
vielä vaikeampaa kuin vainajalle, jonka ei ainakaan tarvitse miettiä, koska pitää
istua ja koska seistä tai koska saa hymyillä vienosti tai vilkaista traagisen
näköisesti muualle." 

Flavia-kirjat eivät ole liian jännittäviä, vaikka kyse on välillä aika synkistäkin jutuista. Kirjassa on huumoria ja nämä on nopeasti luettu. Ensi kerralla taidetaankin olla sitten uusissa maisemissa, jota odotan innolla. Flavia pääsee esittelemään taitojaan uusissa kuvioissa. Blogini on dekkariviikossa mukana koko viikon ajan, ja jos ei nyt postaus per päivä tahdilla, niin useasti kuitenkin.
________________________________________
★★★★
Alan Bradley - Kuolleet linnut eivät laula
(The Dead in their Vaulted Arches, 2014)
Bazar, 2017
Arvostelukappale

18.10.2016

Alan Bradley - Loppusoinnun kaiku kalmistossa (#5)


"Irti leikatusta päästä tippuva veri oli kuin punaista tihkusadetta, ja se kerääntyi tummanpunaiseksi lammikoksi mustavalkoiselle laattalattialle."
kirjan alku

Joka kerta yhtä odotettu Alan Bradleyn Flavia de Luce -sarja sai nyt suomeksi viidennen osan, Loppusoinnun kaiku kalmistossa. 11-vuotias Flavia on harrastelijasalapoliisi ja mestarimyrkyttäjä, on tottunut kaivelemaan esiin johtolankoja kemian avulla myös sietämättömien sisartensa päiväkirjoista. Mutta ruumiita hän ei ole aiemmin kaivellut esiin.

Kun Bishop’s Laceyn kylän suojelupyhimyksen Pyhän Tancredin kuolinpäivän 500-vuotisjuhla lähestyy, halutaan pyhimyksen hauta avata asiaan kuuluvin menoin. Ja kukapa muu olisi ensimmäisenä kirkon kryptassa kurkistamassa hautapaaden sisään kuin Flavia? Juhlapäivän järjestelyt joudutaan kuitenkin äkkiä pysäyttämään, kun kivipaaden kannen alta löytyy kylän urkurin ruumis selittämättömästi naamioituna. Kuka kylässä on hautonut kostoa urkuriparalle? Ja miksi hänen naamioitu ruumiinsa on piilotettu pyhimyksen hautaan? Lannistumaton Flavia päättää selvittää asian. Ja se mitä hän kalmistosta kaivaa esiin, ei välttämättä kestä päivänvaloa. Takakansi

Jostain syystä lukeminen hieman tökki - ensimmäistä kertaa näiden kirjojen parissa. Viittä tähteä olen tähän mennessä anteliaasti tainnut edellisille osille jakaa, mutta nyt siihenkin tuli poikkeus. Ehkä näin viidennnen kerran jälkeen kaikki alkaa olla jo liian tuttua. Edes Buckshaw'n kartanon talousvaikeudet ei onnistunut pitämään juonta tarpeeksi mielenkiintoisena tai parin muun kilpailevan salapoliisin ilmestyminen. Onneksi voin todeta tähän perään, että loppu on todella koukuttava ja näin ollen valaa uskoa seuraavaan kirjaan ja tuosta pienestä (tai ei ihan kauhean pienestä) paljastuksesta päätellen on pakko olla luvassa jotain hyvää. Pysyttäydyn optimistina.

Ps. Kirjalla on aika hieno traileri.

_______

Alan Bradley - Loppusoinnun kaiku kalmistossa
(Speaking from Among the Bones, 2013)
Bazar, 2016
Arvostelukappale
Tähtiä: ★★★★

18.3.2016

Alan Bradley - Filminauha kohtalon käsissä


"Kylmänkosteat usvakiehkurat nousivat jään 
ylle kuin ruumiista irronneet levottomat henget."
kirjan alku

Ilmestymisestään lähtien Flavia de Luce -dekkarisarja on kohonnut lemppareihini, joten olen iloinen että suomennostahti on ollut mukavan nopeaa. Kirja on myös muuten aika hauskan kokoinen; pehmeäkantinen, mutta hieman pokkaria isompi. Filminauha kohtalon käsissä on sarjassaan neljäs osa ja henkilöinä vanhat tutut (aina mukava palata heidän sarkastiseen seuraan) sekä tietenkin uusia hahmoja löytyy.

Joulu lähestyy, ja mestarimyrkyttäjä Flavia valmistautuu juhlaan omalla tavallaan, keittelemällä laboratoriossaan lientä, jonka avulla hän aikoo pyydystää itsensä joulupukin.
Joulun alla Flavian kotikartanoon saapuu elokuvan kuvausryhmä, jolle Flavian isä on perheen rahavaikeuksien takia antanut luvan kuvata heidän kotonaan. Filmiryhmän mukana saapuu myös kuuluisa näyttelijätär Phyllis Wyvern.

Samalla kun sankka lumituisku yllättää Bishop’s Laceyn kylän, kaikki kyläläiset kokoontuvat kartanoon katsomaan suuren filmitähden esiintymistä. Kukaan heistä ei kuitenkaan ole valmistautunut illan dramaattiseen päätösnumeroon: yön pimeydessä yksi paikalla olleista löytyy murhattuna. Kun lumimyrsky yltyy ja epäiltyjen määrä kasvaa, Flavian on löydettävä kartanon varjoissa piileskelevä tappaja. Takakansi

Flavia on mahtava hahmo: erittäin omatoiminen ja ehkä myös hieman nenäkäs. "En kertonut tätä komisariolle. Hän saisi selvittää edes osan asioista itse." Tässä pikku kemistissä on lisäksi salapoliisin vikaa, eivätkä poliisitkaan voi estää Flavian osallistumista tapauksen selvittämiseen - jos he edes siitä ovat tietoisia. Syyllisten joukko on tarpeeksi iso, sillä elokuvaväen kotiutuessa kartanoon epäiltyjä riittää. Sen sijaan, että syyllistä olisin kauheasti alkanut arvailemaan, ihastelin Alan Bradleyn kirjoittamisen taikaa. Nämä humoristissävytteiset kirjat vetävät varmasti lukijoita ja erityisesti niitä kaivattuja lapsia ja nuoria.

Jokaisessa sarjan osassa on ollut jotain uutta ja lisää menneisyydestä paljastunut, vähän ärsyttävänkin hitaasti, niin että pakko seuraavakin osa aina lukea!
_______

Alan Bradley - Filminauha kohtalon käsissä
(I Am Half-Sick of Shadows, 2011)
Bazar, 2016
Kirjastosta lainattu
Tähtiä: ★★★★★

13.9.2015

Alan Bradley - Hopeisen hummerihaarukan tapaus


"Sinä pelotat minua", mustalaisnainen sanoi. "Ikinä ennen 
kristallipallossani ei ole näkynyt tällaista pimeyttä."
kirjan alku

Flavia de Luce -dekkarisarja on ihastuttanut minua jo alusta lähtien nokkelalla päähenkilöllä ja erikoisilla tapauksilla, eikä uusin, Hopeisen hummerihaarukan tapaus, ole poikkeus. Se ei ehkä ole paras kirja tätä sarjaa, mutta pitää otteessaan ja aion jatkossakin seurata mihin tapauksiin Flavia seuravaksi vedetään mukaan.

Flavia de Luce saa tällä kertaa ennustuksen mustalaisnaiselta kylän markkinoilla, joka tulee hänelle täytenä shokkina. Kauhistuttavaa on myöskin se, että nainen löytyy hetken päästä kotikartanon mailta henkihieverissä. Mustalaisnainen ei jää ainoaksi uhriksi, vaan Flavia löytää pian uuden onnettoman uhrin, joka on hiljattain yllätetty Flavia kotoa luvattomissa askareissa.

"Oli pieni järkytys tajuta, että joku jonka kanssa on puhunut vain muutamaa tuntia aiemmin on poistunut elävien kirjoista, mutta sen jälkeen aloin kumma kyllä innostua."

Tapahtumapaikkana on (edellisten kirjojen tapaan) 1950-luvun Englanti, idylli pikku kylä, jonka asukkaat tuntevat toinen toisensa. Se on paikkana loistava Bradleyn kertomille tarinoille ja vie sopivasti jonnekin kauas tästä nykymaailmasta, aivan omanlaiseen atmosfääriin. Siellä Flavia ajelee Gladys-pyörällään, joka itsepäisyydessään saattaa nuoren tytön viedä haluamaansa suntaan. Flavia työntää nenänsä joka asiaan ja vähät veisaa poliisista, vaan osoittaa joka kerta olevansa näppärämpi. Ja siinä on taas poliisilla nielemistä ja itsetunto-kurssin paikka.

Ratkottavina olevien tapausten lomassa Flavia käy jatkuvia keppostaisteluja sisartensa kanssa mitä mielikuvituksemmilla tavoilla ja kun Flavia on kyseessä, niin kemiasta on suuri hyöty kostoja suunniteltaessa. Tässä kolmannessa kirjassa Flavia saa tietoa äitinsä kohtalosta ja hänen liittyvistä mysteereistä, mikä on kirjaan kiva lisäulottuvuus.

Kannet jaksaa edelleen ihastuttaa ♥
_______

Alan Bradley - Hopeisen hummerihaarukan tapaus
(A Red Herring Without Mustard, 2011)
Bazar, 2015
Cover illustration and design: Oroberts
Suomenkielinen kansi: Satu Kontinen
Kirjastosta lainattu
Tähtiä: ★★★★

6.10.2014

Alan Bradley - Kuolema ei ole lasten leikkiä


Kuolema ei ole lasten leikkiä - Alan Bradley
(The Weed that Strings the Hangman's Bag, 2010)
Bazar, 2014
Cover illustration and design: Oroberts
Kirjastosta lainattu

"Makasin kuolleena kirkkomaalla."
kirjan ensimmäinen lause

Heti ykkösosan jälkeen riensin Kuolema ei ole lasten liekkiä -dekkarin pariin, jossa liikutaan aiempaa vakavammassa tunnelmassa. Bishop's Laceyn hautausmaan laitamille hajoaa nukketeatterin auto. Sopivaa autonkorjaajaa etsittäessä kirkkoherra saa päähänsä pyytää maankuulua marionettitaiteilijaa Rubert Porsonia järjestämään seurakuntatalolla muutaman näytöksen. Kesken näytöksen nukkemestari tipahtaa lavalle kuolleena ja Flavia ajautuu tähänkin juttuun mukaan.

Rubertin käynti Bishop's Laceyssä ei kuitenkaan ollut ensimmäinen ja Flavia huomaa, ettei tiedäkään kaikkea kotikylänsä asukkaista nuuskiessaan juttua. Robertin avustajalla (vai onko kyse myös jostain muustakin?) Nialla on ainakin omat salaisuutensa, jotka Flavia saa selvitettyä naisen kyynelistä. Tapaukselle antaa oman sävynsä Inglebyn pariskunnan pojan Robinin todella traaginen kuolema vuosia sitten, josta vanhemmat eivät vieläkään ole toipuneet. Metsässä liikuskeleva Hullu-Meg tuntuu tietävän asiasta jotain enemmän, mutta höpsähtäneen naisen sanoihin ei voi liikaa luottaa. Se onko näillä tapauksilla jotain yhteistä jää Flavian päättelykyvyn varaan.

Bradleyn tarinankuljetus on mainio ja se imaisee välittömästi jälleen mukaansa, sillä ajankulua ei kirjaa lukiessa huomaa. Etenkään kun Flavia ja komisario Hewitt ottavat taas mittaa toisistaan, mutta poliisit vaikuttavat aikaansaamattomilta typeryksiltä nokkelaan Flaviaan verrattuna. Flavialla on myös puolellaan on ulkonäkönsä, sillä pikkutytölle sitä todennäköisemmin alkaa kertoa juttuja kuin poliisille kuulustelussa.

"Oletan että joskus on ollut hetkiä, jolloin olen inhonnut itseäni tällaisten petosten takia, mutta juuri nyt en muistanut sellaista. Loppujen lopuksi minut oli sysännyt näiden tapausten pariin kohtalo, ja kohtalo saisi hitto soikoon myös ottaa syyt niskoilleen."
 
Sekopää, mutta harmiton Hullu-Meg vaikutti aivan samanhenkiseltä kuin Twin Peaksin Log Lady, joka oli erityisen mieluinen huomio näin sarjan fanille ja itse kirja on aiheeltaan samantapainen kuin Agatha Christien Eipä aikaakaan niin voi kauhistus, jossa myöskin selvitetään lapsen kuolemaa. Vaikka Robinin kuolema (varsinkin kuolintapa) luo painostavaa ja raskasta ilmapiiriä kirjaan, Flavian nenäkkäät ja humoristiset puheet nostattavat tunnelmaa, joten voidaan kuitenkin ihan hyvin puhua hyvän mielen kirjasta. Se viihdyttää, naurattaa ja kauhistuttaa.

Oivallinen jatko-osa, sillä nyt pääsi vaihteeksi tutustumaan kunnolla kylän muihin asukkaisiin, kun ensimmäinen kirja keskittyi Buckshawin kartanoon, vaikka ei minulla Flavian kotia mitään vastaan ole. Päinvastoin: odotan pääseväni seikkailemaan sinne lisää jatko-osien parissa. Erittäin osuva nimi kirjalla jälleen ja kansihan nyt on tietysti aivan oma lukunsa suuressa komeudessaan.

Enkä suosittele syömään Flavian tarjoamia makeisia (jossain mielessä säälin hänen siskojaan, kun joutuvat Flavian kemiallisten kokeiden koekaniineina olemaan)!

Tähtiä: ★★★★★

Muita postauksiani:
Piiran maku makea


Sopivasti kirjan lukeminen osui Halloween -lukuhaasteen aikaan, sillä niin kuin kansikuva kertoo kirjasta löytyy hautausmaa - ja kissoja.



PS. Ja käykään katsomassa Marikan kokoama linkkilista Rikoksen jäljillä -lukuhaasteen yhteenvedosta! Itse olen kerännyt sieltä muistiin liudan kirjoja, sillä kun dekkarihimo jälleen iskee, niin onpahan mitä lukea.

2.10.2014

Alan Bradley - Piiraan maku makea


Piiraan maku makea - Alan Bradley
(The Sweetness at the Bottom of the Pie, 2009)
Bazar, 2014
Kansi (typografia): Satu Kontinen
Kirjastosta lainattu

"Pimeys komerossa oli mustaa kuin kuivunut veri."
kirjan ensimmäinen lause

Tämä esikoiskirjailijan teos aloittaa Flavia de Luce -dekkarisarjan ja takakansi lupailee Neiti Marplea ja Viisikon sekoitusta. En epäile yhtään, ettenkö kirjasta tulisi pitämään.

Englannin maaseudulla Flavia asuu leski-isänsä ja kahden isosiskon kanssa ja vuosihan on 1950. Seikkailu alkaa, kun keittiönoven takaa löytyy kuollut lintu nokassaan lävistetty ikivanha postimerkki, joka saa jostain tuntemattomasta syystä isän kauhistumaan. Ruumis puutarhassa saa lopullisesti Flavian innostumaan, sillä hän ehtii kuulla kuolevan miehen viimeiset sanat ja Flavia päättää siltä seisomalta ratkaista jutun itse, heidän Buckshawin kartanoon saapuvista poliiseista huolimatta.

Flavia ei ole mikään tavallinen pikkutyttö. Hän on todella utelias, omatoiminen, kemiaan hurahtanut ihmelapsi, joka tekee kokeitaan koeputkien ja lasimaljojen keskellä kemianlaboratoriossaan hylätyn itäsiiven ylimmässä kerroksessa. Hän on kiinnostunut myrkyistä ja kuolemista, joten edes ruumiin löytäminen ei häntä hetkauta. "Kunpa voisin sanoa että minua pelotti, mutta ei minua pelottanut. Oikeastaan päinvastoin. Tämä oli ilman muuta mielenkiintoisin asia mitä minulle oli koskaan tapahtunut." Flaviaan ei voi kertakaikkisesti olla ihastumatta ja hänen juttunsa ovat ilahdutavan hauskoja, pieni sarkastinen huumori uppoaa aina. Flavia ei myöskään usein sanattomaksi jää, vaan hän on aina sanavalmis, ehkä myöskin hieman pikkuvanha.

Riesanaan Flavialla on kaksi vanhempaa siskoa. He eivät jaa kovin lämpimiä tunteita keskenään ja Ophelia ja Daphne ovat pikemminkin liittoutuneet Flavia vastaan. Daphne on perheen lukutoukka ja täytyy myöntää, että kateeksi kävi hänen lukutahtinsa: kirja käsittää noin viikon ja sinä aikana hän ehti lukea vaikka mitä: Otranton linna, Nicholas Nicklebyn elämä ja seikkailut, Kolea talo... Ihailtava suoritus. Daphne myös käyttää joskus puheessaan lainauksia romaaneista, joka oli aika hauska yksityiskohta. Kirjassa on myös viitteitä vaikka mihin kirjallisuuden tunnettuihin teoksiin. Hienoinen raja kulkee siinä, missä vaiheessa se alkaa tuntumaan jo turhan paljolta ja vähän toiston omaiselta, mutta ainakaan vielä en ehtinyt närkästyä.

Perheeseen kuuluu melkeinpä myös lyhyt ja pyöreä rouva Mullet, joka käy heille tekemässä ruokaa sekä oma suosikkini, sodan kauhut kokenut Dogger, jonka mieli on pahasti järkkynyt. Hän on kunnon monitoimimies, joka vaihtaa ammattia tarpeen mukaan, mutta tällä hetkellä hän on puutarhuri.

"Pikkuleipiä ja maitoa! Inhosin rouva Mulletin pikkuleipiä yhtä hartaasti kuin pyhä Paavali inhosi syntiä. Ehkä jopa enemmän. Teki mieli kavuta pöydälle seisomaan, pitää makkaraa haarukannokassa ikään kuin valtikkana ja huutaa parhaalla Laurence Olivier -imitaatioäänellä: "Voisiko joku vapauttaa meidät tuon karmaisevan leipurin vallasta?"
Mutta en tehnyt mitään. Pysyin rauhallisena."

Selvittäessään kuolleen miehen mysteeriä Flavia joutuu penkomaan isänsä menneisyyttä, aina kouluajoille asti. Hän tekee salaisia tutkimusmatkoja Gladys-nimisellä pyörällään (mahtavaa!) ja pimittää poliiseilta tietoja. Näppäränä tyttönä hän keksii keinot päästä paikkoihin, jotka ovat lukossa tai jonne häntä ei haluta.

Hurmaavat kannet ovat ehdottomasti parhaita tänä vuonna näkemiäni ja nimikin on hauska. Ei ole mitään mistä en tässä kirjassa tykkäisi. Lumoava dekkari (se siitä dekkaritauosta), jonka juoni on niin mainio, ettei lukemista tahdo lopettaa ollenkaan! Onneksi lainassa on myös toinen osa Kuolema ei ole lasten leikkiä, niin pääsen vielä sen verran itseäni hemmottelemaan. Niin ja sarjan elokuvaoikeudet on ilmeisesti myyty James Bond -leffojen ohjaajalle. Tosi jees... Siis jee, että tulee elokuva, mutta tuo ohjaaja ei ole mikään suosikki.
Lukekaa, lukekaa, lukekaa!

Tähtiä: ★★★★★


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...