Menepä Tukholmassa jonakin kesäaamuna Strandvägeniin katsomaan,
onko siellä pieni valkea saaristolaiva, jonka nimi on Saltkråkan 1.
onko siellä pieni valkea saaristolaiva, jonka nimi on Saltkråkan 1.
Yksi tämän vuoden parhaita kesäkirjoja on varmasti juuri lukemani Astrid Lindgrenin Saariston lapset, jonka ilmestymisvuonna esitettiin myös samanniminen TV-sarja, jonka Lindgren oli käsikirjoittanut. En ollut (tietääkseni) lukenut kirjaa aiemmin enkä tv-sarjaakaan nähnyt. Herkät kuvitukset kirjaan on tehnyt Ilon Wikland.
Takakannesta: Pieni valkea saaristolaiva "Saltkråkan 1" lähtee laiturista joka kesäaamu kello kymmenen kohti kaukana avomeren äärellä olevia saaria. Aurinko on jo alhaalla, kun laiva ehtii viimeiseen laituriin, Saltkråkaniin. Eräänä päivänä saarelle saapuu Melkersonien tukholmalaisperhe. Kesäkodiksi vuokratttu Vanha Nikkarila osoittautuu aivan erilaiseksi taloksi kuin kiinteistönvälittäjä oli kuvaillut. Mutta viikon kuluttua perheestä tuntuu kuin he olisivat asuneet Saltkråkanissa aina. Yhtä ihastuttava kuin saari on sen väki, joka ottaa suojelukseensa äidittömän kaupunkilaisperheen.
Kirja kertoo Melkersonien perheestä, johon kuuluu isä, kolme poikaa ja heidän 19-vuotias isosiskonsa Malin. Heidän elämästään saarella ei kuitenkaan voi lukea ottamatta mukaan tomeraa Pampulaa ja Laivuri-koiraa, joka seuraa emäntäänsä uskollisesti vaikka maailmaan ääriin. Saarella kun eletään, niin tarinoissa on vahvasti mukana luonto ja eläimet. Perheen nuorin, 7-vuotias Pelle, onkin varsinainen eläinihminen, joka pitää ampiaisiakin kotieläiminä.
Saariston lapset on aivan ihana, ylitsevuotavan onnellinen kirja, joka on täynnä iloa ja välittämistä. "Olisi ollut hulluutta nukkua, kun saattoi maata valveilla ja olla niin läpeensä, aina varpaisiin asti onnellinen ja tietää että tuo pehmeä, lämmin, joka hänellä oli vieressään, oli Jumjum, hänen oma koiranpentunsa. Että saattoikin oll näin hirvittävän onnellinen!" Pelkkää iloa ei elämä ole, sillä kansien välistä löytyy myös surua, luopumista.
Saaren asukkaat ovat omia persooniaan jokainen ja Lindgren on kuvannut heidät taitavasti. Melkerien elämänfilosofian omaksuisi mielellään itselleenkin: "Oli väärin murehtia tulevista päivistä. Täytyi nauttia kuluvasta hetkestä, aurinkoisista aamuista kuten tämä. Silloin elämä on yhtämittaista onnea, selitti Melker." Saariston lapsien luona vierailun jälkeen maailma tuntuu taas astetta paremmalta paikalta.
Kirja kertoo Melkersonien perheestä, johon kuuluu isä, kolme poikaa ja heidän 19-vuotias isosiskonsa Malin. Heidän elämästään saarella ei kuitenkaan voi lukea ottamatta mukaan tomeraa Pampulaa ja Laivuri-koiraa, joka seuraa emäntäänsä uskollisesti vaikka maailmaan ääriin. Saarella kun eletään, niin tarinoissa on vahvasti mukana luonto ja eläimet. Perheen nuorin, 7-vuotias Pelle, onkin varsinainen eläinihminen, joka pitää ampiaisiakin kotieläiminä.
Saariston lapset on aivan ihana, ylitsevuotavan onnellinen kirja, joka on täynnä iloa ja välittämistä. "Olisi ollut hulluutta nukkua, kun saattoi maata valveilla ja olla niin läpeensä, aina varpaisiin asti onnellinen ja tietää että tuo pehmeä, lämmin, joka hänellä oli vieressään, oli Jumjum, hänen oma koiranpentunsa. Että saattoikin oll näin hirvittävän onnellinen!" Pelkkää iloa ei elämä ole, sillä kansien välistä löytyy myös surua, luopumista.
Saaren asukkaat ovat omia persooniaan jokainen ja Lindgren on kuvannut heidät taitavasti. Melkerien elämänfilosofian omaksuisi mielellään itselleenkin: "Oli väärin murehtia tulevista päivistä. Täytyi nauttia kuluvasta hetkestä, aurinkoisista aamuista kuten tämä. Silloin elämä on yhtämittaista onnea, selitti Melker." Saariston lapsien luona vierailun jälkeen maailma tuntuu taas astetta paremmalta paikalta.
"Mutta nyt tuli ilta, joka vapautti ja selkiinnytti, ja hän antoi itselleen
anteeksi kaikki tyhmyytensä. Elämä on itse asiassa hieno juttu, yhtenä
hetkenä itkua ja hammastenkiristystä, seuraavana ihmeellistä iloa ja
kaikenlaista mukavaa, kuten vastasavustettua silakkaa, voita ja uusia perunoita."
anteeksi kaikki tyhmyytensä. Elämä on itse asiassa hieno juttu, yhtenä
hetkenä itkua ja hammastenkiristystä, seuraavana ihmeellistä iloa ja
kaikenlaista mukavaa, kuten vastasavustettua silakkaa, voita ja uusia perunoita."
_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _
★★★★★
Astrid Lindgren - Saariston lapset
Astrid Lindgren - Saariston lapset
(Vi på Saltkråkan, 1964)
Kuvitus: Ilon Wikland
Kuvitus: Ilon Wikland
Wsoy, 1965
Kirjastosta
Symppis kirja ja kiva postaus veden ääreltä.
VastaaPoistaOli kyllä täydelliset maisemat Saariston lapsien lukemiseen:)
PoistaSaariston lapset on tullut uusintana tv femmalla ja olen sitä muistaessani katsellut. Kirjan olen lukenut joskus lapsuudessa/nuoruudessani. Olen viime aikoina miettinyt, että kirja olisi mukava lukea jossain vaiheessa uudelleen. Pidän paljon siitä tunnelmasta, mikä tv-sarjassa on. Todellinen hyvän mielen tarina.
VastaaPoistaHuomasinkin, että areenassa oli vielä loppupään jaksoja nähtävillä. Harmi etten aiemmin huomannut noita uusintoja. Saariston lapset on niin herttainen, että toista ei ole<3 Kunnon onnellisuuskirja.
PoistaIhana kuva! :) Lindgreniä olis tarkoitus lukea itelläkin, en vain tiedä vielä mistä kirjasta sitä alottaisi... Valinnan varaa on. :D
VastaaPoistaKiitos, oli todella otollinen kuvauspaikka:) Juu onhan noita mistä valita!:D Omakin tutustuminen (kunnolla) Lindgreniin on vielä kesken, mutta Saariston lapsien lisäksi suosittelen Eemeliä, Peppiä ja Melukylän lapsia. Tai no oikeastaan voin suositella kaikki mitä olen häneltä lukenut xD Tästä oli varmasti hirveästi apua sun päätöksen tekoon...
PoistaVoi Saariston lapset teki vaikutuksen jo lapsena -- noin 10 vuotta sitten luin sitä sitten omille pojilleni. Ja tosiaan, valloittava viattomuus on kirjan päätunnelma ja Laivuri on hurmaava!
VastaaPoistaSaariston lapsien henkilöillä ei tunnu olevan yhtään oikesti ilkeää tai pahantahtoista ajatusta päässään. Laivuri<3
Poista