Satoi lehtiä. Okraan taittuvia ja raskaita.
kirjan alku
Vuonna 1994 oopperaohjaaja Juliette Roche muuttaa Venäjälle unohtaakseen
menneisyytensä. Jevgeni Oneginin harjoituksissa hän tapaa Dmitrin,
valtaa suruttomasti käyttävän baritonin. Lavalla rakkautta taiten
tulkitseva mies muuttuu parisuhteessa etäiseksi, ja muutto Moskovaan
vain syventää Julietten yksinäisyyttä. Pian Juliette huomaa olevansa
sidottu Dmitriin tavalla, jota ei itsekään ymmärrä. Ooppera muuttuu
painajaisten näyttämöksi, joka tempaisee hänet pakkomielteisen
karnevaalin pyörteisiin. Takakansi
Julietten sopeutuminen uuteen maahan ei ole helppoa. Hän ei tunnu ystävystyvän Venäjän kanssa ja sen kurja sää runtelee. "Venäjä hylki häntä. Se oli kuin rasvattu esine, joka luiskahti sormien välistä aina kuin siitä yritti saada otetta. Juoksutti Juliettea ikuisessa takaa-ajossa ilman, että hänellä oli pienintäkään mahdollisuutta tavoittaa sitä." Jokainen venäjänkielinen sana kuristaa hänen kurkkuaan.
On kuitenkin Dimitri. Mies, johon Juliette rakastuu. Mieheen joka ei vastaa kysyttäessä ja joka puristaa hänen reittään huomauttaakseen ylimääräisistä kiloista. Dimitrin katse painaa hänen omansa alas ja Julietten kasvoille nousee puna häpeästä omaa säälittävyyttään kohtaan. Miehellä on valta ja hän vetää Julietten syvyyksiin. Marionettinuken lailla Juliette roikkuu Dimitrin köysissä niin kuin hän oli lapsuudessaan ollut äidin tiukan kurin alla, eivätkä narut ole katkenneet kaikki vieläkään. Kuitenkin miehen hymy korvaa kaiken. "Se oli hänen kiitoksensa. Vain hymy, mutta kuinka kaunis hymy."
Veristen varjojen ooppera on tarina rakkaudesta joka raatelee, ja jonka kohteena on mies, joka ei samalla tavalla vastaa tunteisiin. Yksipuolinen rakkaus ei anna armoa, ottaa toiselta ja antaa toiselle. Loppua kohden kirjan tahti kiristyy, hengitys tihenee ja sydän lyö yhden lyönnin lisää. Näin kirja lunastaa nimensä ja painajainen uhkaa olla käsillä.
Todellisuuden ja kuvitelman välille nousee usva, jossa Juliette haparoi. Kummalta puolelta on tullut salaperäinen Maria, joka ilmestyy kun on ilmestyäkseen, ja jonka silmissä pilkahtaa. Entä Dimitrin asuntoa vastapäätä olevan tanssiopiston nuori tyttö, joka katsoo suoraan miehen asuntoon.
Kirjan kieli on erittäin kaunista ja maalailevaa. Tunnelmaltaan se tavoittaa samaa ahdistavuutta ja intensiivisyyttä kuin Tiina Raevaaran Yö ei saa tulla. Täytyy myös mainita erityisen onnistuneet kannet, jotka henkivät kirjan tunnelmaa ja ihastuttavat vahvalla typografialla. Tämänkaltaista kotimaista kirjallisuutta soisi ilmestyvän lisää! Ja sanalla tämänkaltainen tarkoitan kirjoja, joita lukiessa ei edes tajua lukevansa kotimaista.
Julietten sopeutuminen uuteen maahan ei ole helppoa. Hän ei tunnu ystävystyvän Venäjän kanssa ja sen kurja sää runtelee. "Venäjä hylki häntä. Se oli kuin rasvattu esine, joka luiskahti sormien välistä aina kuin siitä yritti saada otetta. Juoksutti Juliettea ikuisessa takaa-ajossa ilman, että hänellä oli pienintäkään mahdollisuutta tavoittaa sitä." Jokainen venäjänkielinen sana kuristaa hänen kurkkuaan.
On kuitenkin Dimitri. Mies, johon Juliette rakastuu. Mieheen joka ei vastaa kysyttäessä ja joka puristaa hänen reittään huomauttaakseen ylimääräisistä kiloista. Dimitrin katse painaa hänen omansa alas ja Julietten kasvoille nousee puna häpeästä omaa säälittävyyttään kohtaan. Miehellä on valta ja hän vetää Julietten syvyyksiin. Marionettinuken lailla Juliette roikkuu Dimitrin köysissä niin kuin hän oli lapsuudessaan ollut äidin tiukan kurin alla, eivätkä narut ole katkenneet kaikki vieläkään. Kuitenkin miehen hymy korvaa kaiken. "Se oli hänen kiitoksensa. Vain hymy, mutta kuinka kaunis hymy."
Veristen varjojen ooppera on tarina rakkaudesta joka raatelee, ja jonka kohteena on mies, joka ei samalla tavalla vastaa tunteisiin. Yksipuolinen rakkaus ei anna armoa, ottaa toiselta ja antaa toiselle. Loppua kohden kirjan tahti kiristyy, hengitys tihenee ja sydän lyö yhden lyönnin lisää. Näin kirja lunastaa nimensä ja painajainen uhkaa olla käsillä.
Todellisuuden ja kuvitelman välille nousee usva, jossa Juliette haparoi. Kummalta puolelta on tullut salaperäinen Maria, joka ilmestyy kun on ilmestyäkseen, ja jonka silmissä pilkahtaa. Entä Dimitrin asuntoa vastapäätä olevan tanssiopiston nuori tyttö, joka katsoo suoraan miehen asuntoon.
"Juliette ymmärsi, että he olivat leikkineet liian kovin panoksin.
Pian kaikki hajoaisi käsiin. Lavasteet pettäisivät, roolitus menisi
vikaan ja suuret fondit romahtaisivat niskaan kesken esityksen."
Pian kaikki hajoaisi käsiin. Lavasteet pettäisivät, roolitus menisi
vikaan ja suuret fondit romahtaisivat niskaan kesken esityksen."
Kirjan kieli on erittäin kaunista ja maalailevaa. Tunnelmaltaan se tavoittaa samaa ahdistavuutta ja intensiivisyyttä kuin Tiina Raevaaran Yö ei saa tulla. Täytyy myös mainita erityisen onnistuneet kannet, jotka henkivät kirjan tunnelmaa ja ihastuttavat vahvalla typografialla. Tämänkaltaista kotimaista kirjallisuutta soisi ilmestyvän lisää! Ja sanalla tämänkaltainen tarkoitan kirjoja, joita lukiessa ei edes tajua lukevansa kotimaista.
_______
★★★★½
Marissa Mehr - Veristen varjojen ooppera
Wsoy, 2013
Päällys: Martti Ruokonen
KirjaSuomi100
Päällys: Martti Ruokonen
KirjaSuomi100
Omasta hyllystä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti