"Marraskuinen perjantaiaamu on utuinen ja kolea, ja tunnen
oloni vanhaksi, hyvin vanhaksi - itse asiassa tunnen lähes jo
seisovani kuoleman kynnyksellä."
kirjan alku
Hercule Poirot ja minä on jokaisen Poirot-fanin must-lukemistoon kuuluva kirja ja vaikkapa oiva joululahja! David Suchet kertoo muistelmateoksessaan kuinka pääsi esittämään 24 vuoden ajan maailman yhtä kuuluisimmista etsivistä ja valottaa lukijaansa noista antoisista, mutta rankoistakin vuosista.
Poirot elokuvien sarja alkoi televisiossa 1989 ja viimeiset osat kuvattiin 2013. Siihen mennessä Suchet on näytellyt Poirot'n roolin jokaisessa tarinassa, jonka Agatha Christie on hahmosta kirjoittanut. Suchet joutui tehdä kovasti roolinsa eteen, sillä hän halusi antaa maailmalle autenttisimman Poirot'n, mikä ikinä oli filmattu. Hän ei aluksi juurikaan Christien kirjoja tuntenut, mutta luki kaikki murhamamman Poirot-dekkarit ja kirjoitti hyvin pitkän listan Poirot'n luonteenpiirteistä mihin kirjoissa törmäsi. Seuraavaksi oli opeteltava Poirot'n olemus. Aikamoista nippelitietoa oli se, että Suchet opetteli Poirot-kävelynsä pitämällä aluksi kolikkoa pakaroidensa välissä, jolloin hän sai aikaan sipsuttelevan tyylin.
Suchet piti hyvin tiukasti kiinni vahvasta käsityksestään millainen Poirot'n tulisi olla, ja hän joutuikin välillä hankaliin tilanteisiin, kun esim. hänelle annettiin puku, jollaiseen Poirot ei ikimaailmassa olisi pukeutunut tai hänen käskettiin kuvauksessa huudella Hastingsille, ei yhtään poirotmaista. Suchet ei suostunut kompromisseihin, vaan halusi tehdä hahmosta sellaisen kuten Agatha Christie hänet kirjoissa kuvaa. Eräässä kohtauksessa Hastings ja Poirot pysähtyvät puistonpenkille istumaan ja Poirotin siisteysintoilijatapaan Suchet asettaa nenäliinan penkille ennen siihen istumista, mutta tästä tavasta ei pidetä. Pienen selvittelyn jälkeen he antavat Suchetille periksi, mutta surkuhupaisinta on, että istumiskohtaus oltiin kuitenkin leikattu lopullisesta versiosta. Paljon myöhemmin tämänkaltaisia kohtauksia kuitenkin nähdään.
Kun sarjaa alettiin näyttämään televisiosta vuonna 1989, se sai räjähdyksenomaisen suosion. Tästä kertoo myös se seikka, että Mykkä todistaja -jakson - jossa esiintyy Bob-koira - tv-esityksen jälkeen karkeakarvaisten kettuterriereiden myyntiluvat nousivat huomattavasti. Tekstistä huokuu Suchetin innostus ja jopa voisi sanoa suuri kiintymys näyttelemäänsä hahmoaan kohtaan. Hänen intohimonsa välittyy jopa tekstin läpi. Hän ei muutenkaan teoksessaan turhia valittele tai napise, vaikka mainitseekin olleensa monessa kohtaa hyvin kiireinen. Päivät venyivät pitkiksi ja iltasin ja aikaisin aamulla hän opetteli vuorosanoja seuraavan päivän kuvauksiin vaimonsa avustuksella. Todella hektistä elämää ja hänellä saattoi olla meneillään jopa parikin produktiota melko päällekäin.
Pientä toistoa on tekstissä havaittavissa, mutta jos sen yli pääsee, niin lukeminen sujuu oikein mukavasti ja minun kohdallani tämän kirjan lukemiseen ei tarvittu kuin muutama istuntatuokio. Oli nimittäin hyvin mielenkiintoinen. Kirja selostaa hyvinkin seikkaperäisesti jokaisesta jaksosta mm. näyttelijävalinnat ja on saatettu mainita heidän aikaisempi urasa. Ja tietenkin Suchet kertoo omasta urastaan teatterissa ja elokuvarooleistaan Poirot-kuvausten välissä. Ei ihan kaikista kiinnostavimpia tietoja nuo ihmisten nimien luettelemiset ja heidän ansiot ties missä esiintymisissä. Ennemmin kiinnostivat sellaiset seikat, kun esim. joku nunna oli Suchetille paljastanut, että he luostarissa katsoivat salaa aina Poirot-jaksot, vaikka piti olla jo hiljaisuus. Aivan mahtavaa!
Loppuun sanon sen verran, että David Suchetin Poirot-hahmo on aivan täydellinen. En vaihtaisi mitään piirrettä Poirotissa, vaan kaikki sopii häneen kuin nakutettu. Hauska pieni mies, mutta katsoja ei kuitenkaan naura Poirotille, vaan hänen kanssaan, niin kuin kirja jaksaa muistuttaa. Kaikki jaksotkin ovat tulleet hyvin moneen kertaan katsottua, mutta silti seuraan niitä vieläkin! En kyllästy niihin ikinä.
Suchet piti hyvin tiukasti kiinni vahvasta käsityksestään millainen Poirot'n tulisi olla, ja hän joutuikin välillä hankaliin tilanteisiin, kun esim. hänelle annettiin puku, jollaiseen Poirot ei ikimaailmassa olisi pukeutunut tai hänen käskettiin kuvauksessa huudella Hastingsille, ei yhtään poirotmaista. Suchet ei suostunut kompromisseihin, vaan halusi tehdä hahmosta sellaisen kuten Agatha Christie hänet kirjoissa kuvaa. Eräässä kohtauksessa Hastings ja Poirot pysähtyvät puistonpenkille istumaan ja Poirotin siisteysintoilijatapaan Suchet asettaa nenäliinan penkille ennen siihen istumista, mutta tästä tavasta ei pidetä. Pienen selvittelyn jälkeen he antavat Suchetille periksi, mutta surkuhupaisinta on, että istumiskohtaus oltiin kuitenkin leikattu lopullisesta versiosta. Paljon myöhemmin tämänkaltaisia kohtauksia kuitenkin nähdään.
Kun sarjaa alettiin näyttämään televisiosta vuonna 1989, se sai räjähdyksenomaisen suosion. Tästä kertoo myös se seikka, että Mykkä todistaja -jakson - jossa esiintyy Bob-koira - tv-esityksen jälkeen karkeakarvaisten kettuterriereiden myyntiluvat nousivat huomattavasti. Tekstistä huokuu Suchetin innostus ja jopa voisi sanoa suuri kiintymys näyttelemäänsä hahmoaan kohtaan. Hänen intohimonsa välittyy jopa tekstin läpi. Hän ei muutenkaan teoksessaan turhia valittele tai napise, vaikka mainitseekin olleensa monessa kohtaa hyvin kiireinen. Päivät venyivät pitkiksi ja iltasin ja aikaisin aamulla hän opetteli vuorosanoja seuraavan päivän kuvauksiin vaimonsa avustuksella. Todella hektistä elämää ja hänellä saattoi olla meneillään jopa parikin produktiota melko päällekäin.
Pientä toistoa on tekstissä havaittavissa, mutta jos sen yli pääsee, niin lukeminen sujuu oikein mukavasti ja minun kohdallani tämän kirjan lukemiseen ei tarvittu kuin muutama istuntatuokio. Oli nimittäin hyvin mielenkiintoinen. Kirja selostaa hyvinkin seikkaperäisesti jokaisesta jaksosta mm. näyttelijävalinnat ja on saatettu mainita heidän aikaisempi urasa. Ja tietenkin Suchet kertoo omasta urastaan teatterissa ja elokuvarooleistaan Poirot-kuvausten välissä. Ei ihan kaikista kiinnostavimpia tietoja nuo ihmisten nimien luettelemiset ja heidän ansiot ties missä esiintymisissä. Ennemmin kiinnostivat sellaiset seikat, kun esim. joku nunna oli Suchetille paljastanut, että he luostarissa katsoivat salaa aina Poirot-jaksot, vaikka piti olla jo hiljaisuus. Aivan mahtavaa!
Loppuun sanon sen verran, että David Suchetin Poirot-hahmo on aivan täydellinen. En vaihtaisi mitään piirrettä Poirotissa, vaan kaikki sopii häneen kuin nakutettu. Hauska pieni mies, mutta katsoja ei kuitenkaan naura Poirotille, vaan hänen kanssaan, niin kuin kirja jaksaa muistuttaa. Kaikki jaksotkin ovat tulleet hyvin moneen kertaan katsottua, mutta silti seuraan niitä vieläkin! En kyllästy niihin ikinä.
"Au revoir ja merci beaucoup!"
 |
| Koko vanha jengi koossa |
David Suchet - Hercule Poirot ja minä
(Poirot and Me, 2013)
Minerva, 2015
Kirjastosta lainattu
Agatha Christie 125-vuotta
Seitsemänen taiteen tarinoita -lukuhaaste
Tähtiä: ★★★★
Agatha Christie 125-vuotta
Seitsemänen taiteen tarinoita -lukuhaaste
Tähtiä: ★★★★
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti