Elokuun lukumaratonin kirja-arviot

Eilen päättyi elokuun lukumaraton minun kohdallani ja koska niin paljon muitakin kirjoja odottaa postausta, niin teen näistä maratonilla luetuista lyhyemmät arviot tuttuun tapaan.

"Pakkanen paukkaa nurkissa, räiskää pitkin 
aidan selkiä ja seuloo huurua puihin ja pensaisiin."

kirjan alku

Rautatie on suomalaisessa kirjallisuudessa merkittävä klassikko ja ansaitsi ihan vain senkin vuoksi tulla luetuksi.

Rautatiessä ihmiset ihmettelevät ja puhuvat uudesta rautatiestä, jollaista ei kyseiseen aikaan olla koskaan nähty. Salaa kaikkia kiinnostaa käydä sitä myös katsomassa. Tarina etenee verkkaisesti, mutta varmasti monet saavat kirjasta paljonkin irti, sillä se on aikansa kuvaajana mielenkiintoinen. Tarinana... ei niinkään.

Juhani Ahon pariin palaan ehkä joskus Parin tyttären tai/ja rouvan kautta.

_______

Juhani Aho - Rautatie (1884)

Warner Söderström, 2007
Kuvilla varustanut: Eero Järnefelt

Omasta hyllystä
Maalaismaisemia-lukuhaaste
Tähtiä: ★★

"Hopeahääpäivänään olivat Ashurst ja hänen vaimonsa lähteneet autoretkelle nummen ulkolaidalle ja heidän aikomuksenaan oli viettää muistojuhlaasa yöpymällä Torquayihin, missä he olivat ensi kerran tavanneet toisensa."

kirjan alku

Galsworthy sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 1932 ja vaikka hyllyssä odottelee Forsytein taru, niin tähän maratoniin sopi paremmin hieman lyhyempi pienoisromaani Omenapuu.

Omenapuu kertoo raikkaan maalaistytön ja nuoren ylioppilaan ensi rakkauden tarinan jo kypsään ikään ehtineen miehen muistikuvina.

Kirja ei ollutkaan niin yksinkertainen ja suoraviivainen kuin olin ajatellut sen olevan; kaavalla: poika rakastuu tyttöön ja tyttö poikaan and the happy end. Kyse olikin rankemmasta tarinasta. Kirja oli yhtä ihastuttava kuin on sen kansikin. Eli todella ihastuttava.

_______

John Galsworthy - Omenapuu

(The Apple Tree, 1916)

WSOY, 1982
Päällyksen kuva: Marjatta Vihma

Omasta hyllystä
Tähtiä: ★★★½

"Kaikki on niin tylsää."

kirjan alku

Tänä vuonna ilmestyneessä Muumit VIII -sarjakuvassa sattuu ja tapahtuu: Muumipeikko ottaa esikuvakseen Daniel Defoen luoman hahmon sarjakuvassa Robinson Crusoe, Muumipeikko ja taide ilkamoi taiteilijaelämän kiliseillä niin vauhdikkaasti, että rouva Vilijonkan lehmä tarvitsee hajusuolaa. Nipsun kylpylä jää muumiperheen hoidettavaksi. Vaikka mammalla ja papalla on kykyä alalle, työ alkaa rasittaa. Poliisimestarin veljenpoika, rötöstelevä Launo, sekoittaa setänsä virantoimitusta, kunnes ryhtyy itse poliisiksi - mikä ei paranna tilannetta lainkaan.

Muumi-sarjakuvat ovat vaan niin hauskoja ja osuvia nykypäivänäkin.

_______

Lars Jansson - Muumit - Sarjakuvaklassikot VIII

(MOOMIN The Complete Lars Jansson Comic Strip)

WSOY, 2015

Kirjastosta lainattu
Tähtiä: ★★★★★

Muita postauksiani
MUUMIT Sarjakuvaklassikot V - VI
MUUMIT Sarjakuvaklassikot II - III

"Kaunis kesäkuun ilta."

kirjan alku

Musta perhonen aloittaa Memesa-trilogian ja kirjalle löytyy kaksi itsenäistä jatko-osaa: Repaleiset siivet ja Samettiyö.

Musta perhonen on mustalaistytön kasvutarina värikkään mustalaisyhteisön keskellä 1970-luvun alun Lappeenrannassa. Mustalaiskulttuuri on hyvin omanlaisensa, siellä vallitsee vahvana kostoperinne, mutta kuitenkaan mustalainen ei toista mustalaista vastaan nosta syytettä, välit selvitetään sukujen kesken periaatteella "silmä silmästä ja hammas hampaasta". Poliisit suhtautuvat heihin epäluuloisesti ja pitävät tarkasti silmällä laittomien viinakauppojen varalta.

Ajatuksia herättävä kirja ja toisenlaiseen kulttuuriin tutustuminen ei ole milloinkaan pahasta, varsinkin kun samassa yhteiskunnassa eletään. Nopeasti luettu kirja, mutta hiukan ahdista, sillä Memesa ei kotioloissaan viihdy, henkinen ilmapiiri on todella kurja.

Jollain kummallisella tavalla tästä tuli hieman mieleen Kolun Me rosvolat, retestellään ja rellestetään. Aika erilaisista kirjoista on kuitenkin siis kyse, Mustassa perhosessa kun on mm. väkivältaa ja tappoja.

_______

Kiba Lumberg - Musta perhonen

Sammakko, 2004
Kannen maalaus: Kiba Lumberg
Kannen suunnittelu: Riikka Majanen

Kirjastosta lainattu
Tähtiä: ★★★

"Pian minä olen kuitenkin lopulta täysin kuollut."

kirjan alku

Samuel Beckett sai Nobelin vuonna 1969 ja vain ja ainoastaan siitä syystä pääsi lukupinooni tällä trilogian keskimmäisellä osalla - joista siis en ensimmäistäkään ole aikaisemmin lukenut.

Malone tietää kuolevansa pian ja alkaa kertoa itselleen tarinoita. Suoraan sanottuna en muista enää mitään kirjasta. Että olipa mahtava lukukokemus, ihan mullisti maailmani. Tai sitten ei. Ilmeisesti kyse oli tajunnanvirtatekniikasta, tekstissä ei ollut yhtään taukoja, vaan se oli jatkuvaa sanaoksennusta, joka tuntui erittäin hankalalta lukea. Aiheetkin olivat välillä mitä puuduttavampia, kun Malone esim. pohti huoneessa näkyviä harmaanvärejä monenkymmenen sivun verran.

Tuttavuutemme Beckettin kanssa taisi päättyä tähän. Kiitos ja heihei.

_______

Samuel Beckett - Malone kuolee

(Malone meurt, 1951)

Basam Books, 2007
Kansi: Jari Silvennoinen

Omasta hyllystä
Tähtiä: ★½

Muita postauksiani
Elokuun lukumaraton (2015)
Blogistanian kesälukumaraton (2015)
Ystävänpäivän lukumaraton (2015)
24 h lukumaraton (2014)