John Dickson Carr - Kolme ruumisarkkua

Kolme ruumisarkkua - John Dickson Carr

(The three coffins, 1935)

WSOY, 1981

Kirjastosta lainattu

"Professori Grimaudin murhaa ja myöhempää, yhtä uskomatonta rikosta Cagliostro Streetillä voidaan selostaa käyttäen - perustellusti - monia mielikuvituksellisia ilmaisuja."

kirjan ensimmäinen lause

Rikoksen jäljillä -lukuhaaste nro 9

Tapahtuu mahdoton murha. Murhaajan on täytynyt olla näkymätön ja kaiken lisäksi ilmaakin kevyempi, jotta tämän murhan olisi pystynyt suorittamaan. Siinä haastetta kerrakseen tohtori Fellille, joka on ansioitunut erityisesti suljettujen huoneiden arvoitusten ratkaisemisessa. Juoni vain tihenee, kun toinenkin ruumis löytyy ja sekin murha näyttää olleen mahdoton. Uhria ammuttiin läheltä, mutta silminnäkijöiden mukaan ketään ei lähettyvillä ollut, eikä jalanjälkiäkään lumesta löytynyt. Taustalle alkaa hahmottua kolme veljestä, joilla on takanaan synkkä historia ja mitä mielikuvituksellisin pako.

Kirjassa on jotain hyvin draculamaista kaikkine selittämättömine asioineen ja salaperäisen läsnäolon tuntua, kunnes mukaan oikeasti vedetään Unkari ja Transsilvania. Huvittava yhteensattuma :D Kirjassa oli sopivissa määrin jännitystä, eikä veri kovin lentänyt, joten aika "siisti" dekkari. Asioita tapahtui hyvään vauhtiin ja tri Fellin keskustelut tovereidensa kanssa murhaa koskien olivat mielenkiintoisia. Tapaus menee jo niin jännittäväksi, että tri Fellin apulainen Rampole alkaa nähdä painajaisia kampurajalasta ja miehestä, jolla on irtopää. Itse en yhtä jännittyneessä mielentilassa ollut lukiessa tai sen jälkeen, että painajaisia olisin nähnyt, mutta ehdottoman viihdyttävänä kirjaa pidin.

Tohtori Fell on hyvin viihdyttävä ja hauska mies ja hänen hahmoonsa tykästyin kovasti.
"Rampole tiesi tohtorin vakaasti uskovan että hänen käytöksensä oli esikuvallisen tahdikasta. Hyvin usein tämä tahdikkuus muistutti kattoikkunasta putoavaa tiilikuormaa, mutta hänen ehdoton vakaumuksensa siitä että hän hoiti kaiken tyylikkäästi, hänen rehevä leppoisuutensa ja hänen täydellinen naiiviutensa saivat usein aikaan sellaista mihin taidokas tahdikkuus ei olisi koskaan yltänyt." Persoonallisella tohtorilla on omat tapansa hoitaa murhatutkimusta ja muun muassa hänen ystävänsä Hadley, Scotland Yardin rikospoliisin komisario, ei ymmärrä yhtään hänen menettelytapojaan, vaikka he ilmeisesti ovat aikaisemminkin olleet saman jutun kimpussa. Tri Fell puhuu välillä kiihkeästi itsekseen ja pohtii muille merkityksettömiä asioita, hokee ääneen sanoja, jotka ärsyttävät Hadleyta, sillä hän ei yksinkertaisesti ymmärrä, mitä tuon tohtorin päässä liikkuu. Hadley kutsuukin tuota tri Fellin hämäryyskohtaukseksi. Tri Fell kiinnittää asioihin huomiota, jotka tuntuvat muille merkityksettömiltä ja siten hermostuttaa muita hitaalla etenemisellään, vaikka juuri niin saavat tapauksen tutkinnan etenemään.

Lopussa tri Fell pätee tiedoillaan ja esittää kymmenkunta mahdollisuutta siihen mitä olisi voinut tapahtua. Jotkin noista skenaarioista hän perustaa kirjoihin (hassua ;D) ja sainkin lisää lukuvinkkejä dekkarilukemisiini (ihan kuin niitä ei olisikaan enemmän kuin tarpeeksi!). Ja tulipahan selväksi, että tri Fellin mielestä paras koskaan kirjoitettu salapoliisiromaani on Gaston Lerouxin Keltaisen huoneen salaisuus (löytyy kyllä lukupinosta, mutta muut ovat vaikuttaneet houkuttelevimmilta). Kirja myös paljasti, että Edgar Allan Poe hämäsi lukijoitaan antamalla murhaajalle nimen Goodfellow, jonka jälkeen muutkin ovat tehneet saman perässä ja antaneet pahimmalle kelmille nimen Goodman.

Dekkarina tämä on perinteinen ja ilmiselvä klassikko. Mahdoton murha tekee tapauksesta kinkkisen ja mieltä askarruttavan, vaikka tässä enemmänkin eksyi ajattelemaan miten murha tehtiin kuin että kuka sen teki.

Tähtiä: ★★★★