Kaj Korkea-aho - Paha kirja

"Niinä kolmenakymmenenä vuotena, jotka Mickel Beckman oli vaikuttanut Åbo Akademissa, kirjallisuustieteen määrärahoja oli leikattu jatkuvasti."

kirjan alku

Kaj Korkea-aho on suomenruotsalainen kirjailija, jolta on jo ennen Pahaa kirjaa julkaistu kaksi teosta, mutta minulle tämä on vasta ensimmäinen. Mutta ei kyllä viimeinen!

"Älä lue tätä kirjaa tai joudut helvettiin."

Paha pääsee valloilleen yliopistolla, kun opiskelija Pasi Maars saa vihiä 1920-luvun kohtalokkaasta käsikirjoituksesta. Tekstien myötä paljon muutakin salattua nousee päivänvaloon, ja lehtori Mickel Backmanin painajaiset muuttuvat todeksi. Takakansi

Paha kirja tuntuu modernilta teokselta, joka aiheiltaan tarttuu kirjallisuuden voimaan ja siihen kuinka se voi saada ihmiset hulluuden partaalle ja järjettömien tekojen äärelle. Miljöönä on Åbo Akademi ja Turku. Yliopistomaailmassa liikkuu kaikenlaisia ihmisiä, mutta heistä yhden kiinnostus kirjailijaan, joka ei ole saanut teoksiin julkaistuksi, laittaa liikkeelle kauheita asioita ja päivänvalon näkee teksti, jonka pitäisi pysyä lukemattomana. Karkeasti ottaen kirja seuraa kolmen henkilön elämää, joihin esiin kaivettu käsikirjoitus vaikuttaa vahvasti.

"He nauroivat. Se oli hyvä. Hän nauroi heidän kanssaan. Hän pani toivonsa sille, mitä tiesi tuosta sukupolvesta, sille ettei heitä kiinnostanut muu kuin sensaatio eivätkä he luultavasti jaksaisi välittää sen kummemmin.
   Kerro luentavasti ja rennosti, hän ajatteli. Niin he unohtavat kaiken jälkeenpäin."

Korkea-ahon luomat henkilöt eivät ole mistään hellyyttävimmästä päästä. Aika moni heistä on itseasiassa jokseenkin ärsyttävä ja vastenmielinen ja stereotypioita löytyy, mutta kuulkaas, tällä kertaa ei haitannut! Kirja paneutuu hienosti ihmisten huonoihin puoliin ja elämän synkkyyteen jokseenkin armottomasti, mutta kyllä sieltä sivujen välistä hyvääkin löytyy, kun jaksaa etsiä. Tunnelma on painostava ja omaan makuuni siinä on juuri riittävä määrä kauhua, ja samalla tavalla kuin kirjasta löysin toivonpilkahduksen, niin kaiken keskeltä löytyy myös huumorin rippeitä. Loistava resepti koukuttavaan kirjaan!

_______

Kaj Korkea-aho - Paha kirja

(Onda boken)

Otava, 2015

Kirjastosta lainattu
Tähtiä: ★★★★

Sidney Sheldon - Veren perintö (+elokuva)

"Hän istui yksin pimeässä Hajib Kafirin kirjoituspöydän ääressä ja tuijotti mitään näkemättä pölyisestä ikkunasta Istanbulin ajattomia mineraatteja."

kirjan alku

Anna mun kaikki kestää. Pakko oli kuitenkin päästä katsomaan kaikki ihanan Audrey Hepburnin leffat, joten sitä ennen oli kirja luettava. Tiesinhän minä mitä sieltä oli tulossa, mutta oli se lukeminen vielä tuskaisempaa kuin odotin. Olen jo siis aikaisemmin todennut, etten harlekiinien ystävä ole vähääkään, mutta silti niitä näköjään joskus eksyn lukemaan. Nyt oli ainakin hyvä syy.

Elizabeth Roffella on kaikkea mitä nainen voi toivoa. Hän on nuori, kaunis, älykäs. Hän on suunnattoman omaisuuden ainoa perijä. Mutta äkkiä kaikki muuttuu: hänen isänsä, mahtavan maailmanlaajuisen lääkekonsernin johtaja menettää mystisellä tavalla henkensä Ranskan alpeilla. Testamentissaan hän on määrännyt tyttärensä yhtiön pääjohtajaksi. Häkeltynyt Elizabeth on jo vähällä alistua sukulaistensa painostukseen luovuttaa osakkeet vapaaseen myyntiin, kunnes alkaa epäillä rikosta ja kieltäytyy. Se on kohtalokas siirto. Jokaisella yhtiön viidestä johtajasta on pakottava halu päästä käsiksi Roffen omaisuuteen ja joku heistä on päättänyt käyttää äärimmäistä keinoa: Elizabeth Roffen on kuoltava… Takakansi

Kaipa tällekin kirjalle on oma lukijakuntansa, jos kliseistä ja yllätyksetöntä romantiikkatarinaa kaipaa jännityksellä höystettynä. Kirja eteni aina juuri niin kuin olin ajatellut, eikä näin ollen mitään järin suuria yllätyselementtejä tullut vastaan. Kaikki tuntui niin keinotekoiselta: Elizabethin avioliitto, itseasiassa kaikkien avioliitot olivat... hohhoijaa. Ei osunut ja vielä vähemmän upposi.
 

Tästä lähtien lupaan pysyä hyvin kaukana harlekiineista yms. ja jätän ne mielummin sellaisten ihmisten luettavaksi, jotka niistä oikeasti pitävät.

Yleensä kliseiset harlekiinittarinat voivat toimia jopa yllättävän hyvin elokuvana, mutta eipä niin käynyt tällä kertaa. Pettymystä pettymyksen perään. Tarina tuntui edelleen tökeröltä ja imelältä ja olen niin pahoillani, että Hepburn joutui mukaan johonkin näin kammottavaan. Hän olikin ainoa, joka elokuvaa veti eteenpäin ja jolla oli riittävästi karismaa. Ben Gazzara oli myös ihan kiva. Kirjaa oltiin seurattu mukavan tarkasti, vaikka tässä tapauksessa en tiedä olisiko yhtään haitannut, jos siitä olisi poikettu.

Teemoiltaan elokuva pyörii kirjan lailla ahneuden ja kateuden ympärillä, sillä kuin nälkäiset suden, sukulaiset pyörivät Elizabethin kannoilla rahankuvat kiiluen himokkaissa silmissä. Ja siitä päästää toisenlaisiin himoihin. On oikeaa rakkautta (todella yllättävää keiden välillä...) ja sitten on vain toisen hyväksikäyttöä ja omien halujen tyydyttämistä. Jotka oli kuvattu aika mauttomasti.

Oli muuten hyvin mielenkiintoista katsoa elokuva, jossa Hepburn on vähän vanhempi, sillä aikaisemmin olen katsonut lähinnä hänen aikaisempia elokuviaan. Naisen ääni on pysynyt samana, mutta jotenkin en kasvoihin osannut yhdistää :D

_______

Sidney Sheldon - Veren perintö

(Bloodline, 1978)

SSKK, 1979

Omasta hyllystä 
Lue kirja & katso elokuva
Tähtiä: ★½

Veren perintö  
Bloodline, 1979  
Rikos / Draama / Mysteeri

Ohjaaja: Terence Young

Näyttelijät: Audrey Hepburn, Ben Gazzara, James Mason 
Tähtiä: ★★

Johanna Holmström - Sulje silmäs pienoinen

"Ensimmäinen laukaus paukahtaa puuhun hänen 
korvansa juureen ja niittaa hänet niille sijoilleen."

kirjan alku

Kaikenlaisten hehkutusten jälkeen olen odottanut Sulje silmäs pienoinen lukemista ja melko hyvin odotuksiin vastattiinkin, vaikka takakannen "hyytävä psykologinen trilleri" yhdistettynä pelottavaan kansikuvaan saivatkin odottamaan jotain vielä hurjempaa, tukka pystyy -menoa.

Kolmekymppisen lapsipsykologi Robinin vierailu pulloon tarttuneen äitinsä luona venyy tahattomasti paljon pidemmäksi kuin Robin olisi itse halunnut, mutta seudun oudot tapahtumat eivät jätä häntä rauhaan ja rankka menneisyys on yhä tiukasti kiinni naisessa. Hänen isoveljensä hämärä kuolema nousee taas esiin ja menneisyyden tukahdetut muistot hiipivät mieleen.

"Kolmas metsän halki kajahtava laukaus saa seurueen jäsenet kokoontumaan paikalle. He jäävät tuijottamaan verta, joka värjää läpimärän sammalikon punaiseksi."

Löysin yllättävän paljon yhtymäkohtia tämän ja Hautalan Kuokkamummon kanssa: molemmissa päähenkilö on jollain tapaa rikkinäinen ja viettää yksinäistä elämää, heidän lapsuutensa on ollut traaginen ja suhde vanhempiin/vanhempaan huono. Metsä on myös iso osa miljöötä; Kuokkamummossa siellä hiippailee nimessäkin mainittu pelottava olio ja Sulje silmäs pienokaisessa lapset leikkivät itku kurkussa suoalueelle, koska on pakko. Lapset ovat myös isosti esillä, mikä on kammotttavaa, koska yhdistän kauhukirjoissa heidät aina kauhuleffojen lapsikuoroihin, jotka kauniin selkäpiitä karmivasti laulavat, kun jotain todella pahaa ja pelottavaa samanaikaisesti tapahtuu. Kylmät väreet.

"Puolen tunnin kuluttua Robin on suihkussa ja väntää veden niin kuumalle, että sitä tuskin sietää. Ihoa polttaa, mutta lämpö ei onnistu sulattamaan häntä kokonaan. Hän palelee niin että tutisee, ja hän tutisee koko illan peitonkin alla. Hän hamuaa Herra Loikkasta, ja pehmokani tiukasti rintaa vasten hän makaa silmät kiinni ja kuuntelee lähestyviä askelia, jotka pysähtyvät Lukaksen ovelle."

Loppujen lopuksi lukukokemus ei muodostunut niin ahdistavaksi kuin kansikuvan (on muuten ihan älyttömän hieno!) perusteella olin varautunut. Kauheasti ei tarvinnut pelätä, vaikka prologia olikin aika karmiva ja asetti siten riman ehkä vähän liian korkealle. Stephen Kingin Vihreä mailikin kirjassa mainitaan. Noin niin kuin by the way. Tykkäsin kuitenkin kovasti ja psykologisen kauhun ystäville tätä ainakin voin heti suositella! Loppu oli odotusten mukaan todella yllättävä.

 "Sulje silmäs pienoinen, annan sulle leppäkerttusen, jos ei kerttu laulakaan, annan korun arvokkaan.", äiti laulaa, ja Robin muistaa.

_______

Johanna Holmström - Sulje silmäs pienoinen

(Hush Baby, 2015)

Otava, 2015
Kannen kuva: Corbis

Kirjastosta lainattu
Tähtiä: ★★★½

Andy Riley - Pupujen suuri itsemurhakirja

sarjakuvan eka ruutu

Yhteen niteeseen on koottu aikaisemmin ilmestyneet Pupujen itsemurhakirja ja Itsemurhapupujen paluu sekä kirjassa on myös aivan uusia murhatapoja. Sekopäistä eikö? Hieman tärähtänyttä meininkiä luvassa, eikä kirja sovellu yhtään tiukkapipoisille tai heikkohermoisille! 

Kaikessa yksinkertaisuudessaan kirja esittelee pupujen pähkähulluja tapoja tehdä itsemurha. Näiden pupujen itsemurhahalun täytyy olla todella suuri (tai sitten ne on vaan niin käsittämättömän tyhmiä), kun ne ovat käyttäneet vaikka minkälaista mielikuvitusta päästäkseen mitä erikoisimmilla tavoilla hengestään. Mielikuvituksen puutteesta sarjakuvan tekijää ei voida ainakaan syyttää.

Ehkä minussa elää pieni sadisti, sillä jotku kuvat vain naurattavat ja tarpeeksi väsyneessä mielentilassa tämän äärellä voi olla kerrassaan hulvatonta. Jokseenkin kieroutunut huumorintaju on välttämätön, sillä onhan tämä nyt aika sairasta touhua. Tai ei vaan aika sairasta, vaan hyvin sairasta. Mistä lie Andy Riley saanut idean tähän? Olisi erittäin mielenkiintoista tietää.

Itse pupu-hahmot näyttävät niin tyhmille ja hölmöille, söpöt puput eivät edes missään nimessä toimisi tämän sarjakuvan idean kanssa. Tippahan siinä tulisi vaan linssiin. Sarjakuvassa koetellaan jossain määrin lukijan rajoja, mutta mielestäni pysytään hienosti hyvän maun puolella, vaikka uskon, ettei tämä kaikkia varten todellakaan ole. Minua varten on.

_______

Andy Riley - Pupujen suuri itsemurhakirja

(The Bumper Book of Bunny Suicides, 2007)

Bazar, 2010

Omasta hyllystä
Tähtiä: ★★★★

Agatha Christie - Vuoksi ja luode

"Jokaisessa kerhossa on joku kiusankappale."

kirjan alku

Reilut kolme kuukautta jäljellä aikaa lukea Agatha Christieen liittyviä kirjoja haasteen osalta ja tuntuukin, että aikamoisen kasan olen jo lukenut. Täytyy ehkä jossain välissä lukea pari muuta dekkaria ja irtautua hetkeksi murhamammasta, vaikka hänen teoksistaan yleisesti ottaen kovasti pidänkin. Kyllästymiseen asti ei häneltä kuitenkaan ole tarkoitus kirjoja lukea.

Rosaleen on suunnattoman rikas ja nuori leski, jonka miljonaaomaisuuden omistanut mies kuoli pommituksessa. Riuskaotteinen veli suojelee nyt Rosaleenia päästämättä tätä hetkeksikään näkyvistä, varsinkin kun röyhkeät, raha-ahneet sukulaiset piirittävät Rosaleeniä kuin mehiläiset hunajaa, sillä tähän asti he ovat eläneet rikkaan veljen ja sedän siivellä, mutta ajat muuttuvat - radikaalisti. He vajoavat kiukkuisina velkoihinsa perintöä vailla, kun taas Rosaleen kieriskelee rahassa.

Vuoksi ja luode ei ole aivan sitä kirkkainta kärkeä, eikä tästä muodostunut niin jännittävää elämystä kuin joistain muista. Syynä ehkä taas ilmiselvä syyllinen. Tuttuun tapaan Poirotkin astelee kuvioihin vasta puolivälin jälkeen ja sitten jälkeen kaikki on taas hyvin, lukija voi tuudittautua turvallisuuden tunteeseen.

Kirjassa on muutamia kiinnostavia hahmoja, mutta muiden esiintyminen jäi latteaksi, eikä hahmot tulleet niin lähelle kuin olisin odottanut. Yksi näistä kiinnostavista tapauksista on Rosaleen pelottava veli David, joka pitää siskonsa tiukasti talutushihnassa, mutta josta romaanin edetessä paljastuu toinenkin puoli. Muistakaahan perjantaina katsoa taas Poirot-elokuva! Minäkin nimittäin aion. Vaikka kyseinen jakso onkin jo pariin kertaan katsottu :D

_______

Agatha Christie - Vuoksi ja luode

(Taken at the Flood (There is a Tide), 1948)

WSOY, 1974

Kirjastosta lainattu 
Agatha Christie 125-vuotta -haaste
Tähtiä: ★★★

Muita postauksiani
Kohtalokas viikonloppu
Viisi pientä possua (+elokuva)
Murha Mesopotamiassa (+elokuva)
Rikos yhdistää
Neiti Lemon erehtyy
Simeon Leen testamentti (+elokuva)

Ruumis kirjastossa

Vaarallinen talo
Lomahotellin murhat (+elokuva)

Ikiyö (+elokuva)

Yksinäinen kevät

Sergei Lukjanenko - Yöpartio

"Liukuportaat kulkivat hitaasti, hieman nytkähdellen, 
kuten vanhoilla metroasemilla yleensä."

kirjan alku

Yöpartio aloittaa viisiosaisen sarjan Valon ja Pimeyden taisteluista ja vielä viimeisen osan suomennosta ilmeisesti odotellaan. Takakannen mukaan kirja on fantasiaa/kauhua, mutta tuo kauhu osa on hieman kyseenalainen. Jännitys-sana toimisi paremmin. Pidän kansista kovasti, vaikka se antaakin kirjasta aika rajun kuvan. Aivan noin kovanaamaksi kirjan päähenkilöä Antonia en sanoisi, mutta ymmärrän kansien tarkoituksen.

Moskovassa tavallisten ihmisten joukossa elävät vampyyrit, ihmissudet ja noidat. He ovat jakautuneet Valon ja Pimeyden puolelle ja pitääkseen sovun yllä on Valon puoli perustanut Yöpartion ja Pimeyden puoli Päiväpartion. Niiden tarkoitus on vahtia toisen puolen toimintaa ja katsoa etteivät he ylitä oikeuksiaan kuten etteivät vampyyrit metsästä luvatta ihmisiä. Keskitason velho, Anton, kuuluu Yöpartioon ja hän joutuu ensimmäistä kertaa aivan ummikkona kenttätöihin ja samantien hänet vetäistään mukaan juonitteluihin.

"Valitsin paikan, jossa oli mahdollisimman vähän ihmisiä, ja riuhtaisin itseni irti varjostani. Tavalliseen tapaan ohikulkijoiden katseet kääntyivät välittömästi sivuun. Kuinka monta kertaa päivässä  te ihmiset törmäätte meihin... Valon ja Pimeyden palvelijoihin, velhoihin ja ihmissusiin, noitiin ja parantajiin. Katsotte meihin päin, mutta teille ei ole oikeutta nähdä meitä. Olkoon niin myös vastaisuudessa."

 

Ihanaa, ettei päähenkilö ole mikään kaikkein paras ja kyvykkäin, kaikki-onnistuu -tyyppi. Samaistun paremmin normaaleihin, ongelmien kanssa oikeasti taisteleviin henkilöihin. Anton löytää itsensä ison työurakan keskeltä ja häntä vaivaa myös moraaliset kysymykset, joihin ei ole helppoa tai sitä oikeaa ratkaisua. Kaikki nuo seikat tekevät kirjan henkilöstä niin paljon uskottavamman. Kiinnostavia hahmoja oli myös muutama muu lisää kuten Antonin työkumppani Olga, jonka hän ensi kertaa tapasi pöllön hahmossa. Monet muut jäivätkin sitten aika etäisiksi.

Pidän Yöpartiota hyvin omalaatuisena kirjana, jonka lukeminen oli erittäin virkistävää. On vampyyrejä, ihmissusia ja rakkautta, mutta kliseisiin kirjailija ei sorru, vaikka noista edellä mainituista saisi vaikka minkälaisen flopin tehtyä. Voin vain kuvitella miltä sarja näyttäisi, jos se olisi annettu jonkun toisen kirjailijan käsiteltäväksi... Hyvä siis näin. Erittäin hyvä. Yöpartio on myöskin toiminnantäyteinen, mutta liian hengästyttäväksi meno ei kuitenkaan mene. Valppaana Yöpartio vahtii Pimeyden tekemisiä ja toisinpäin.

Musiikista kiinnostunut saattaa saada muutamia kuuntelemisen arvoisia vinkkejä; venäläistä ja sitten ihan englantilaista.

_______

Sergei Lukjanenko - Yöpartio

(Ночной дозор, 1998)

Into, 2012
Kansi: Tex Hänninen / BunnyDuck Grafiks

Kirjastosta lainattu
Tähtiä: ★★★½

Leo Tolstoi - Sota ja rauha

"- Kas niin, ruhtinas, Genova ja Lucca eivät ole 
enää muuta kuin Bonaparten suvun lahjustiluksia."

kirjan alku

NYT SE ON LUETTU! Ennen kesän alkua Sodan ja rauhan muistaakseni aloitin ja meillä oli yhdessä todella pitkä ja vaiherikas matka. Välillä tarvottiin lujaa, itku kurkussa, mutta mihinkään ei päästy ja välillä liihoteltiin eteenpäin kepeästi hyräillen. Entä kannattiko lukea? No... siitä voidaan olla montaa mieltä, mutta sen sanon, että uusintalukuun en tätä ota! Eiköhän se yksi kerta ihan riitä. Hassua, etten muista esimerkiksi Anna Kareninan olleen näin rakaslukuinen ollenkaan.

Takakannen mukaan luvassa on mittava näkemys Venäjän kansasta ja koskettavasta rakkaustarinasta. Mittava-sanan käyttö lienee ihan oikeutettu tästä yli 1400 sivuisesta tiiliskivestä, joka minun versioissani ei mahtunut edes samojen kansien väliin.

Ennen koko kirjan aloittamista kävin imdb:ssä katsomassa kolmen tarinan keskushenkilön ulkonäöt, jotta muistaisin ainakin heidät ja heidän ympärilleen rakensin sitten muun porukan. Ihan toimiva taktiikka visuaalisille ihmisille ja kyllä, näin järjestelmällinen piti olla, että sain Sodan ja rauhan selätettyä. Suositeltavaa on myös lukea tämä tiiliskivi pois alta aika nopeasti, ettei tuo kaikki tieto ehdi päästä kadota ja sitten onkin vähän isommassa pulassa (Wikipedian mukaan romaanissa on yli 580 henkilöhahmoa...)!

Sodassa ja rauhassa ihmiset lähinnä harrastavat illanistujaisia ja päivälliskutsuja. On hulppeita juhlia sekä tietenkin kaksintaisteluja, ja tämän kaiken taustalla sotivat raivokkaasti - ja pitkään - Napoleon ja Aleksanteri. Äärimmilleen venytetyt sotakohtaukset olivat tylsääkin tylsempiä! Kaikki muu lähinnä kiinnosti paitsi nuo sotaraportoinnit, selostukset sodan etenemisestä ja Napoleonin mielenliikkeistä. Hohhoijaa. Iski aina totaalinen puutusmiskuolema ja silloin oli aika ottaa käyttöön pikalukuvauhti. Mitä turhia liian tarkkaan lukemaan, kun en kuitenkaan hirvesti menettänyt mitään. Tykit paukkuu ja ruudinsavu leijailee ilmassa.

Historiallisista romaaneista pitävät voisivat tästä nauttia, mikäli on kiinnostusta nimenomaan sodan etenemiseen ja Venaläiseen yhteiskuntaan. Sosiaalisesti hyvässä asemassa olevien lisäksi käyvät aateliset ja talonpojat pientä taistelua asemastaan ja oikeuksistaan. Niin ja toivottavasti tulevaa lukijaa ei myöskään filosofinen pohdiskelu hätkäytä, sillä Tolstoi eksyy aika useinkin pohtimaan kaikenlaista jännittävää - ja vähemmän jännittävää. "-- joten toiselta puolelta on tuhoutunut neljä ja toiselta viisitoista, saadaan neljä suhteelliseksi viiteentoista ja siis 4x = 15y ja siitä x : y = 15 : 4. Tämä verranto ei ilmaise tuntemattoman arvoa, mutta se ilmaisee kahden tuntemattoman suhteen. Ja jos sijoitetaan eriluontoisia historiallisia yksikköjä (taisteluja, sotia, sodan jaksoja) tällaisiin verrantoihin, saadaan lukumääriä, joissa täytyy olla olemassa lakeja ja joista voidaan lait löytää." Monesti mennään jo niin syville vesille, että jäin totaalisesti vastarantaan pöllähtäneenä seisomaan.

Mikään vuosisadan rakkaustarina kirja ei kuitenkaan ollut, väitti muut mitä tahansa. Itseasiassa en aina ollut ihan selvillä Natasan mielenliikkeistä tai ihastuksen kohteista, mutta se johtuikin osittain tuosta edellä mainitusta henkilöiden runsaudesta. Henkilönä Natasa oli yksi suosikkejani: kapinallinen ja omapäinen, eikä herkkä ja herttainen Sonjakaan hänen jalkoihinsa jäänyt. Kirjan sanoma on hyvin humaaninen ja se korostaa onnea ja toivoa. Sota ja rauha uskoo myöskin ihmisten hyvyyteen, vaikka sota suuressa roolissa onkin.

_______

Leo Tolstoi - Sota ja rauha

(Vojna i mir, 1865-69)

WSOY, 1990

Omasta hyllystä 
Päällys: Kaarina Ewart
Päällyksen kuva samannimisestä elokuvasta (Mel Ferrer ja Audrey Hepburn)
Maalaismaisemia-lukuhaaste
Tähtiä: ★★½