Victor Hugo - Meren ahertajat

"Vuoden 182. joulupäivä oli harvinainen päivä Guernseyllä."

kirjan alku

Blogin puolelle en olekaan tuonut yhtään Victor Hugon kirjaa, kun Kurjat ja Pariisin Notre-Damen luin jo ennen blogin perustamista. Olin fiksoitunut ajatukseen, että Hugon kirjoja ei muita olekaan kuin nuo edellämainitut, mutta onneksi Tuntematon lukija herätti tajuamaan, että hänen tuotantoaa on paljon laajemmin suomennettu. Mielenkiintoisesta esipuheesta selvisi, että Hugo kirjoitti Meren ahertajat ollessaan maanpaossa (lähti puolittain vapaaehtoisena) Guernseyn-saarella Englannissa, jonne romaanikin sijoittuu. Siellä syntyivät myös mestariteos Kurjat sekä Nauruihminen.

Nuori Déruchette piirtää matkallaan lumeen perässä kulkevan Gilliatt'n nimen ja jokin erakoituneen miehen sisällä liikahtaa, kun hän näkee mitä tyttö on kirjoittanut. Gilliatt ei tiedä miksi hän sen kirjoitti ja kysymys raastaa hänen mieltään. Lopulta tämä johtaa siihen, että Gilliatt uhraa jopa henkensä saadakseen rakastamansa naisen vaimokseen. Hän uhmaa merta ja sen vaaroja, eikä hänen merimiesvuosistaan huolimatta ole selvää selviääkö hän hengissä yrityksestä, todennäköisyys onnistumiseen on huono.

Keskushenkilö Gilliatt on ahkera mies, joka jatkuvasti puuhastelee puutarhassaan tai merellä. Säkkipilli soi yön tullen rantakallioilla, mutta kyläläiset pitävät miestä pahanilmanlintuna, vaikka parhaansa tämä tekee yrittäessään jutustella ihmisten kanssa ohikulkiessaan. Gilliatt on aikaansa edellä, sillä hän tietää jo monia asioita, mitä pienen saaren asukkaat pitävät silkkana noituutena. Pikkutytöllä on täitä päässä ja Gilliatt laittaa siihen salvaa ja täit katoavat. "Täit katosivat ja tämä todisti kiistattomasti, että Gilliatt oli pahalla silmällään noitunut syöpäläiset lapsosen päähän." Mies tietää myös että haavanlehtien puhjetessa, ei yöhalloista ole vaaraa tai että maksaruohon kukkiessa on paras kylvöaika ja muita lukemattomia viisauksia, jotka on voinut ymmärtää vain luontoa seuraamalla. Kyläläiset eivät valitettavasti ole yhtä valveutuneita ja pitävät siksi Gilliattia velhona, joka osaa taikoja, sillä eihän kukaan voi moisia asioita ennustaa. Miehen kirjahyllystäkin löytyy epäilyttäviä kirjoja kuten Voltairen Candide. He karttavat miestä ja tämä onkin enimmäkseen omissa oloissaan, vaikka potee yksinäisyyttä.

"Vakain askelin Gilliatt kulki heidän edellään. Nuo kaksi nuorta eivät nähneet sitä yötä, joka nyt paistoi Gilliatt Yksinäisen silmistä"

Siitä on pitkä aika kun viimeksi luin Hugoa, mutten ollut onneksi muistanut väärin hänen taitavaa kirjoittamista, kauniita sanoja ja maalailua. Hugo kuvaa niin elävästi luontoa; yötä ja merta. Hahmoissa on aina suuri määrä syvyyttä, vaikka heidät usein onkin luokiteltu karkeasti hyviin ja pahoihin. Meren ahertajissa on osaksi kyse myös sankaritarinasta: mies vastaan luonnonvoimat.

Suvantovaiheitakin löytyy, turha sitä on peitellä; monista henkilöistä kerrotaan hyvin seikkaperäisesti, saaren historia käydään läpi todella tarkasti ja meren kuvailut ottavat vallan. Meren ahertajat kuitenkin palkitsee sinnikkään lukijansa ja luonnon ystäville tällä on varmasti annettavaa, sillä juuri luonto pitää hallussaan yhtä suurimmista rooleista. Kirja on oikeastaan kamala ja julma! En olisi halunnut viimeistä lukua lukea, sillä minulla oli pahoja aavistuksia, mutta oi miten kaunis samalla. Hirveä, mutta koskettava.

_______

Victor Hugo - Meren ahertajat

(Les travailleurs de la mer, 1866)

Werner Söderström, 1950

Kirjastosta lainattu
Tähtiä: ★★★★