Pisara myrkkyä - Charlotte Armstrong
(A Dram of Poison, 1956)
WSOY, 1995
Kirjastosta lainattu
"Kookkaampi miehistä sytytti valon huomauttaen: - Viivyn vain hetkisen."
kirjan alku
Pisara myrkkyä on saanut Edgar-palkinnon parhaasta lukuromaanista ja siten päätyi myös luettavakseni. Muussa tapauksessa en varmasti olisi kirjaan koskaan edes törmännyt saatikka sitten ottanut sitä luettavaksi.
"Herra Gibson on hyväntahtoinen ja kiltti, pieni vanhahko mies, runouden ja kirjallisuuden opettaja, joka kohtaa nuoren Rosemaryn ja ryhtyy kärsivällisesti hoivaamaan hermoromahduksen kokenutta tyttöparkaa. Hoitosuhde johtaa järkiavioliittoon, ja Gibson rakastuu syvästi nuoreen vaimoonsa.
Kun Gibson vammautuu auto-onnettomuudessa, hän pyytää sisartaan saapumaan vaimonsa tueksi taloudenhoidossa. Sisar on tarmokas ja aina oikeassa, ja pian kaikki hoituukin hänen tahtonsa mukaisesti. Sisarella on varmat mielipiteet myös Gibsonin pariskunnan tulevaisuudesta. Herra Gibson huomaa olevansa vanha rampa raukka, jonka romanttisille haaveille ei ole sijaa. Onnettomana hän hankkii käsiinsä tappavaa myrkkyä, millä hän uskoo ratkaisevansa tilanteen parhain päin." Takakansi
Huomaan, että kirjasta on vaikea kirjoittaa, jotten tulisi paljastaneeksi liikoja. Juoni on sen verran simppeli, että lukijalle ei jäisi enää mitään epäselvää ja selvitettävää, jos tässä liikaa alkaisin löperrellä. Suppea analyysi siis tulossa. Dekkariksi Pisara myrkkyä on epätavallinen ja siksi hyvin mielenkiintoinen. Mutta ei siitäkään sen enempää.
Henkilögallerialtaan Pisara myrkkyä on vaihteleva. Herra Gibson on herttainen mies, joka on äärimmäisen epäitsekäs. Itseään hän ajattelee varmaan viimeisenä ja ennemminkin ottaa huomioon muiden toiveet ja oletetut ajatukset, joka tässä kirjassa on johtaa traagisiin tapahtumiin. Ääneen puhumisen taito voisi olla ihan paikallaan vastaisuuden varalta. Hätiin kutsuttu Gibsonin sisko Ethel on sitten aivan toista luokkaa: kaikkitietäväinen ja määräilevä. Pahinta on, ettei kenestäkään ole väittämään häntä vastaan vaan Ethelin annetaan jyllätä mielensä mukaan, vaikka selvästikään ihmisillä hänen ympärillään ei ole hyvä olla. Gibsonin vaimo Rosemary taas edustaa henkilöhahmoa, joka saa korvistani nousemaan savua: täysin avuton (ja aivoton) naishenkilö, jonka hyväksi on kuitenkin luettava hänen herttaisuutensa ja hyväntahtoisuutensa. Mutta muuten hän onkin raivostuttavan stereotyyppinen kuva äärimmäisen hauraasta naisesta.
Harmiton, sadepäivien kirja, joka tarjoaa hyvää huumoria. Sopii parhaiten väkivallattomien ja hempeiden rikoskirjojen ystäville, jotka eivät kirjalta odota muuta kuin viihdyttävää lukukokemusta.
Tähtiä: ★★★
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti