Terry Pratchett - Mort

Mort - Terry Pratchett

(Mort, 1987)

Karisto, 2000
Päällyksen kuva: Josh Kirby

Kirjastosta lainattu

"Tässä on kirkkaina loistavien kynttilöiden valaisema huone, johon elämänmittarit on varastoitu, hylly toisensa jälkeen pieniä pulleita tiimalaseja, yksi jokaista elossa olevaa ihmistä varten, hauraita lasisia kaksoiskupoleja joissa hieno hiekka valuu tulevaisuudesta menneisyyteen."

kirjan alku 

Mort on neljäs romaani Pratchettin kuuluisaa Kiekkomaailmaa kronikkaa ja minulle ensimmäinen kerta, kun siihen maailmaan sukellan. Ilmeisesti näitä kirjoja voi lukea melkeinpä missä järjestyksessä tahansa, sillä ne toimivat itsenäisinäkin teoksina.

Mort menee isän kanssa kaupunkiin muiden oppipojiksi pyrkivien tapaan, mutta kukaan ei tunnu huolivan kömpelöä hujoppia. He kaikki ovat kerääntyneet torin laitaan, josta yksi toisensa jälkeen muut saavat oppipojanpaikan, mutta vielä keskiyölläkin Mort seisoo samassa paikkaa isänsä kanssa. Kadut ovat tyhjentyneet ihmisistä ja isä haluaisi lähteä jo kotiin, mutta Mort jää paikoilleen lannistumattomana vielä hetkeksi. Torille saapuu itse Kuolema, joka pestaa Mortin oppipojakseen.

Hahmoista Kuolema on ehdottomasti paras ja aika symppis itseasiassa:
"MIKSI SITÄ SANOTAAN KUN ON LÄMMIN JA HYVÄ OLO JA TOIVOO ETTÄ KAIKKI JATKUISI SELLAISENAAN?"
"Luulisin että sitä sanotaan onnellisuudeksi, Harga sanoi."
Hän ei ole pelottava, vaikka alkuunsa niin voisi luulla ja hassua on Kuoleman tapa puhua versaaleilla kirjaimilla ikään kuin korostaakseen omaa mahtia ja suuruutta. Tähän liittyy myös mielenkiintoinen huomio: kun Mort alkoi saada juonen päästä kiinni Kuoleman työhön liittyen myös hän alkoi myös puhua versaaleilla. Se oli kivaa kikkailua. Kirja on Mortin kasvutarina. Saamme seurata kuinka kömpelöstä ja lahjattomasta pojanklopista kasvaa oppipoika ajan myötä aivan erilainen, itsevarma miehenalku.

Kompastuskivi fantasian suhteen on kohdallani se, ettei nyt oltu tuntemassani todellisuudessa. Orpo olo, kun ei tunne kyseisen maailman lainalaisuuksia ja sääntöjä, jonka takia harvemmin fantasiaan tartunkaan. Liikaa kaikkea outoa. Tapahtumissa ei tahtonut pysyä mukana ja logiikka oli aina säännöllisin väliajoin kateissa. Huomaan myöskin viimeistään nyt, että Neil Gaimanin mukanaolo oli Hyviä enteitä-kirjassa erittäin positiivinen asia, sillä Pratchettin itsensä tyyli on kovin rönsyilevä ja monet hänen huumoriheittonsa menevät aika ohi. Kaikki on niin kovin ylitsepursuavaa ja överiksi vedettyä, vaikka tiedänkin, että kyse on scifi- ja fantasiaparodiasta.

Vielä yhden Pratchettin ajattelin kuitenkin ehtiä ennen tämän kuun loppua lukemaan. Jospa se olisi hiukan taas parempi.

Tähtiä: ★★½

Muita postauksiani
Pratchett & Gaiman - Hyviä enteitä