LIKE, 2006
Omasta hyllystä
"Tyler hankkii minulle töitä tarjoilijana, sen jälkeen hän työntää pistoolin suuhuni ja sanoo, että ensimmäinen askel ikuiseen elämään on kuoleminen."
kirjan ensimmäinen lause
Kirjan päähenkilö on unettomuudesta kärsivä nuori mies, joka on turhautunut toimistotyöhön, pinnallisiin ihmissuhteisiin ja markkinayhteiskunnan valmiiksi pakattuihin nautintoihin. Iltansa hän viettää syöpäpotilaiden tukiryhmässä, koska vain kuolevien keskellä hän muistaa olevansa elossa. Kuin tilauksesta hänen elämäänsä ilmestyy karismaattinen urbaanisissi Tyler Durden, joka on kävelevä keskisormennäyttö koko kulutuskulttuurille. Dunder alkaa järjestää baarien kellareissa salaisia tappeluklubeja, joissa virkamiehet, tarjoilijat ja tietokonemyyjät hakkaavat toisiaan henkensä kaupalla. Durdenin johdatuksella miehet alkavat toteuttaa mitä mutkikkaimpia operaatioita normiyhteiskunnan suistamiseksi raiteiltaan. (takakansi)
Ei sinänsä häirinnyt, että olin jo nähnyt elokuvan ja tiesin jutun jujun, sillä saatoin keskittyä sen sijaan seuraamaan, että miten kirjassa vihjattiin sen suuren paljastuksen suuntaan. Ja kyllähän sieltä kaikenlaisia vihjeitä löytyi (joita tuskin olisin tajunnut, jos elokuvaa en tosiaan olisi nähnyt). Kirja kiinnosti myös siinä suhteessa, että halusin saada vähän selvennystä joihinkin asioihin, joita en ihan elokuvassa tajunnut. Se miten saippua sopii kuvaan, selvisi muun muassa sekä jotkin päähenkilön mielenliikkeet.
Pelottavan synkkä ja karu teos. Maailma ei kyllä kovin hääpöiseltä paikalta näytä, jos kirjaa on uskominen. Päähenkilö kärsii unettomuudesta ja apua tähän hän saa käymällä terapiaryhmässä kärsivien ja kuolevien ihmisten rinnalla. Toisten ihmisten tuska pitää hänet hengissä. Kunnes Marla Singer tunkeutuu päähenkilön reviirille. Toinen petturi - täysin terve nainen - terapiaistunnoissa ja päähenkilön uniongelmat palaavat. Kaikkeen löytyy kuitenkin ratkaisu ja hänen nimensä on Tyler - mies joka haastaa päähenkilön lyömään itseään... ja lujaa. Näin saa alkunsa Fight Club. Ihmiset löytävät jonkun suurenkin merkityksen tyhjälle ja materialistiselle elämälleen tästä tappelukerhosta ja yhteiskunnan hajottamisesta - pahan levittämisestä siis. Huhuh. Minunkin mielestä toisten piekseminen henkihieveriin saa aikaan erittäin hyvän olon - ööh no ei!
Elokuvan pääpaino tuntui olevan Fight Clubissa; siinä kaikessa hampaiden tippumisessa ja veren lentämisessä sekä tietysti Tylerin kokoamassa Projekti täystuhossa. Elokuvan jälkimaku olikin hyvin väkivaltainen, mutta kirjassa sen sijaan kaikki se tappelu ja väkivalta sulautui muuhun ympärillä tapahtuvaan, eikä minusta noussut niin esiin - mikä on siis erittäin positiivinen asia. Kirjasta jäi pelkästään outo ja lievästi ahdistava olo.
Loppujen lopuksi elokuva teki suuremman vaikutuksen ja tuntui välillä jopa uskomattomalta ajatella, että kirja oli ensin, ei leffa. Eikö kenestäkään muusta tuntunut kuin kirja olisi ollut jonkinlainen tiivistelmä elokuvasta. Mutta propsit siitä, että käsikirjoittaja on seurannut hyvin tarkasti kirjan tapahtumia. Mutta huono juttu kirjalle.
"Shokkikirjailija" ei nyt oikein säväyttänyt.
Tähtiä: ★★
Luin juuri Palahniukin Tukehtumisen ja olo oli lähinnä "mitä ihmettä". Enpäs tajunnut, että samainen kirjailia on kirjoittanut Fight clubin! Tämä täytyy lukea kyllä.
VastaaPoistaEi kuulostanut kauhea miellyttävältä tuo Tukehtuminen, mutta olihan tämä Fight club ihan lukemisen arvoinen :)
Poista