Rästipostaus (Clare, Hautala, Queen)

Pöydälle on kertynyt niin paljon kirjoja postausta odottamaan, että niputan niistä nyt kolme samaan, jotta saan edes vähän tilaa seuraavia varten :D Mikään näistä kolmesta ei maailmaa mullistavia ollut, eivätkä odotukset ihan kohdanneet todellisuuden kanssa.

"Älä viitsi naurattaa", ovimies sanoi ja 
risti käsivarret jyhkeälle rintakehälleen.

kirjan alku

Luukaupunki aloittaa Varjojen kaupungit -sarjan, josta on hiljattain tv-sarjakin tehty. Muistan joskus hyvin kauan sitten lainanneeni kyseisen kirjan kirjastosta, mutta ikinä en kuitenkaan lukenut, ei silloin vaikuttanut tarpeeksi kiinnostavalta.

15-vuotias Clary Fray joutuu outojen tapahtumien todistajaksi, kun nuori poika surmataan newyorkilaisella klubilla. Clary huomaa näkevänsä asioita, joita muut eivät näe - ei edes hänen paras ystävänsä Simon. Kun Claryn äiti katoaa mystisesti, alkaa tapahtua. Clary tutustuu varjometsästäjiin, jotka hallitsevat yliluonnollisten olentojen maailmaa New Yorkin arkitodellisuuden laitamilla: maallikoille näkymättömissä elävät, juhlivat ja taistelevat haltijat, vampyyrit ja ihmissudet.

Häikäisevän komea ja ylimielinen nuori varjometsästäjä Jace Wayland oppaanaan Clary sukeltaa alamaailmaan etsimään äitiään ja Muutoksen maljaa, yhtä kolmesta voimaesineestä, jonka joutuminen vääriin käsiin olisi kohtalokasta. Samalla hän saa tietää itsestään ja äidistään asioita, jotka muuttavat hänen elämänsä lopullisesti... Takakansi

Nuoruuteni intuitio piti siis täysin paikkansa ja Luukaupunki olisi saanut kirjaston hyllyyn tälläkin kertaa jäädä. Kliseitä viljellään tappavalla tahdilla, eikä kirja tarjonnut mitään uutta tai ihmeellistä.  Hahmot olivat ohkaisia ja ennenkaikkea hyvin ennalta-arvattavia. On sitä paljon parempaakin nuorten fantasiaa luettu.

"Päivä, jona Iiris katosi, Elias Rosvik
jätti viidennen rakastajattarensa."

kirjan alku

Tämän postauksen kirjailijoista vain Marko Hautala on ennestään tuttu. Luin häneltä muutama vuosi sitten Kuokkamummon, joka oli todella hyvä ja vaikuttava kauhukirja, joten sen lukukokemus taisi vähän liikaakin nostaa rimaa ylös, sillä Itsensävalaisevat eivät pystyneet vastaamaan odotuksiin.

Samana iltana kun Elias Rosvik jättää viidennen rakastajattarensa, hänen teini-ikäinen tyttärensä katoaa. Hän näkee tyttärensä viimeisen kerran vilaukselta vettyneen tuulilasin läpi ajaessaan tuona syksyisenä iltana kotiin. Erätarkka kuva tytöstä keltaisessa sadetakissa ojentautumassa kohti vanhempaa miestä ajaa Eliaksen etsimään tyttöä kuin riivattu, vielä sittenkin kun muut jo ovat luovuttaneet.

Samana syksynä Eliaksen entinen rakastajatar Maaria saa terapiavastaanotolleen uuden asiakkaan, hiljaisen pojan, joka on kesän aikana muuttunut väkivaltaiseksi. Maaria ei saa pojasta otetta - eikä oikein omasta elämästäkään. Lumettomassa syksyssä hohtavat vain katuvalot, tv-ruudut ja puhelimen näytöt. Niiden saavuttamattomissa tapahtuu asioita, joita aikuiset eivät halua nähdä. On vain hämärää hapuilua hylätyssä teurastamorakennuksessa, jossa nuoret ottavat vallan omiin käsiinsä; he päättävät valaista itsensä. Takakansi

Kirja koetteli sietokykyäni, sillä tämä meni makuuni liikaa kuvottavuuden puolelle. Tunnelma oli taaskin hyvä ja selvää on, että Hautala osaa asiansa, mutta tarinasta en pitänyt, enkä sen groteskisuudesta. En tiedä olisiko Kuokkamummokin jäänyt lukematta, jos Itsensävalaisevat olisin sitä ennen erehtynyt lukemaan, mutta luultavasti tulen vielä palaamaan Hautalan pariin ja toivon, että silloin kohtaamme paremmissa merkeissä.

Muita postauksiani:
Marko Hautala - Kuokkamummo

"Heti alun alkaen Khalkiksen jutussa oli synkkä sointi."

kirjan alku

Viimeisin dekkarituttavuuteni tapahtui Ellery Queenin kanssa, jonka nimen taakse kätkeytyy kaksi kirjoittajaa. Luettavaksi valikoitui yksi heidän merkittävimmistä kirjoistaan, Ruumiskirstun arvoitus.

Tunnelma Georg Khalkisin hautajaisissa oli pingottunut. Jokainen helpottui kun ruumiskirstu oli vihdoin tiiviisti hautakammiossaan. Tässä vaiheessa kukaan ei aavistanut, että Khalkisin kuolema oli mahtavan murhasinfonian alkuteema. Vipinää syntyi vasta kun todettiin taidekauppiaan jännityksellä odotetun testamentin häipyneen tipotiehensä.

Khalkisin tapaus on kuuluisan ja vähän turhamaisen dekkarin Ellery Queenin tutkimuksista merkittävimpiä, vaikka se saatettiinkin julkisuuteen vasta muiden suurten menestysten tultua tunnetuiksi. Uraansa aloitteleva Ellery erehtyi jutussa ensin raskaimman jälkeen. Kalkin karvas maku haihtui vasta, kun hän vuosien mittaan tajusi, että juttu oli myös yksi nerokkaimmista. Takakansi

Kirjassa pähkäillään paljon, selvitetään jonkun yksityiskohdan paikkansapitävyyttä ja sitten puidaan taas vähän lisää. Tuli sellainen kuva, että juttuja puidaan läpi paljon enemmän kuin on itse tapahtumia. Eteneminen on siis verkkaista ja aavistuksen verran puuduttavaa. Tapahtumarikkaat dekkarit ovat enemmän makuuni.

Mielenkiintoista oli Ellery Queenin kilpailu jutun ratkaisemisesta oman rikoskomisario isänsä kanssa, eikä, joidenkin muiden dekkarin tapaan, etsivä ollut erehtymätön. Kukaan ei näytä kertovan koko totuutta, mutta salaisuudet paljastetaan yksi kerrallaan - hitaasti mutta varmasti.

_______

Cassandra Clare - Luukaupunki

(City of Bones, 2007)

Otava, 2009

Kirjastosta lainattu
Tähtiä: ★★½

Marko Hautala - Itsevalaisevat

Tammi, 2008
Päällys: Saku Heinänen

Omasta hyllystä
Tähtiä: ★★

Ellery Queen - Ruumiskirstun arvoitus

(The Greek Coffin Mystery, 1930)

WSOY, 1990
Päällyksen kuva: C-G Hagström
Päällyksen typografia: Liisa Holm 

Omasta hyllystä
Tähtiä: ★★½

Regis Loisel - Peter Pan: Lontoo

"Lontoossa vilun, nälän ja kurjuuden keskellä."

kirjan alku

Regis Loisel on hyvin vapaasti inspiroitunut Sir James Matthew Barrien henkilöhahmoista, joten luvassa ei ole aivan perinteistä merirosvojen kanssa taisteluja - ei ainakaan tässä ensimmäisessä osassa.

Miljöönä 1887-luvun Lontoo. Peter-niminen poika viettää päivänsä turvattomilla, ankeilla kujilla ja kertoilee herkkiä tarinoita poikajoukolle. Käsipuolta on kuitenkin varottava. Se on juoppo ja väkivaltainen. Peterin äidillekin maistuu pullon suusta, muuta hänen maailmaansa ei mahdu. Ainut hyvä asia pojan elämässä tuntuu olevan vanha herra Kundal, joka ruokkii pojan ja viihdyttää tätä tarinoillaan, antaa jopa kirjoja luettavaksi.

Pitkän aikaa mietin, että Loisel on todellakin pistänyt Peter Panin ihan uusiin maisemiin, eikä mitään kovin tunnistettavaa alkuperäistarinasta olekaan jäänyt jäljelle lukuunottamatta poikajoukkiota (kadonneet lapset), jolle Peter kertoi tarinoita. Olin siis huolissani, mutta aiheetta; aivan albumin viimeisillä sivuilla hypätään tuttuun miljööseen merirosvoineen ja tavataan Helinä-keiju. Joka muuten sekin eroaa todella paljon Disneyn hoikasta ja täydellisestä mallikeijusta. Kiitos siitä.

Kuvitus on tunnelmaaluovaa ja erittäin ihailtavaa. Tavallisen maailman värimaailma on (kuten kuvista näkyy) synkempi ja värittömämpi kuin fantasiamaailmaan siirryttäessä. Lontoo-osa on aika rankkaa luettavaa, paljon rankempaa kuin mitä odotin, vaikka näin jälkeenpäin ajateltuna ei tuo kansikuvakaan mikään ilopilleri ole. Olisi siis pitänyt aavistaa. Tämä ei mikään lastensarjakuva todellakaan ole.

Peter Pan -albumeja on ilmestynyt enemmänkin, mutta ilmeisesti vain muutama on suomennettu.

_______

Regis Loisel - Peter Pan: Lontoo

(Peter Pan 1 "Londres", 1990)

Semic, 1992

Kirjastosta lainattu
Tähtiä: ★★★★

Chris Riddell - Ada Gootti ja kuoloa kamalammat kestit (#2)

"Ada hypähti seitsemän pienen savupiipun yli 
eleganteilla mustilla nuorallatanssijantossuillaan."

kirjan alku

On viimein tullut aika järjestää perinteikkäät täysikuukestit ja Kalmatollon suuret leipojaiset. Kalmatollon kartano täyttyy kuuluisista taiteilijoista, kokeista ja muista merkittävistä vieraista. Ada Gootti aavistelee kuitenkin, että Nurjamaa juonii jotain... Kaiken lisäksi Adan ujolla kamaripalvelijalla Marylebonella on yllättävä salaisuus, ja vaikuttaa pahasti siltä, että kaikki ovat unohtaneet Adan syntymäpäivän! Takakansi

Ada Gootti ja hiiren haamu oli viime vuonna yksi suurista ilostuttajista ja Adassa on paljon samaa kuin Bradleyn luomassa iki-ihanassa Flavia-hahmossa, jonka pariin itseasiassa palasin heti tämän kirjan jälkeen. Itsenäinen ja toimelias tyttö, joka ajautuu seikkailuihin kera mitä mahtavimpien seuralaisten. Periaatteessa kirjassa on yksi punainen lanka, jota rikastuttamaan on keksitty monia sivujuonteita, joita sitten käsitellään enemmän tai vähemmän.

Siitä ei pääse yli eikä ympäri, etteikö Riddellin kuvat olisi hyvin taidokkaasti tehty ja niitä onneksi esiintyy kirjassa melkeinpä joka sivulla. Hahmot ovat hyvin persoonallisen näköisiä, vaikka tällä kertaa tuntuikin heitä olevan ehkä vähän liian suuri joukkio. Monet olivat onneksi ennestään tuttuja edellisestä kirjasta.

Kirjan lopusta löytyy edellisen kirjan tapaan erillinen pieni suloinen tarina Adan kamaripalvelija Marylebonen elämästä. Tällä kertaa tarina oli erityisen toimiva ja vetävä. Tuollaiset pienet kivat lisäjutut ovat aivan ihastuttavia. Ada Gootti ja kuoloa kamalammat kestit on nopea ja maukas luettava ja mikäli näitä suomennetaan vielä lisää, niin aion ehdottomasti lukea.

Hagridin sukulainen kenties?

_______

Chris Riddell - Ada Gootti ja kuoloa kamalammat kestit

(Goth Girl and the Fete Worse Than Death, 2014)

Gummerus, 2016

Kirjastosta lainattu
Tähtiä: ★★★★½

Muita postauksiani:
Chris Riddell - Ada Gootti ja hiiren haamu

Dolores Redondo - Luualttari (#2)

"Hän löysi haudan seuraamalla uraa, jonka 
räystäästä tippunut vesi oli piirtänyt maahan."

kirjan alku

Baskimaan murhat-trilogia jatkuu! Toisen osaan oli yllättävän helppo päästä kiinni ja hyvin äkkiä muistui edellisen osan tapahtumat mieleen, vaikka sen lukemisesta onkin aikaa jo yli puoli vuotta.

Rikosylikonstaapeli Amai Salazar tutkii Navarrassa naisiin kohdistuneita henkirikoksia, joihin liittyy kummallisia piirteitä. Naisten omien puolisoiden syyllisyys vaikuttaa päivänselvältä, mutta baskimytologiaan ja paikalliseen noitakulttiin kytkeytyvät makaaberit rituaalit viittaavat kuitenkin siihen, että murhien sarjaa orkestroisi pirullinen mielipuoli. Kaiken lisäksi syytettyinä olleet miehet  haluavat mystisissä itsemurhaviesteissään kiinnittää nimenomaan Amaian huomion.

On selvää, että Amaia ei ole vielä saanut selville koko totuutta Baztanin laaksosta ja sen hämärästä, synkästä menneisyydestä. Rikostutkintaa mutkistaa myös se, että hän on hiljattain synnyttänyt hartaasti toivotun esikoislapsensa. Henkirikosyksikön päällikön ja tuoreen äidin roolien välissä tasapainoilu ei ole helppoa, kun kuolema vaanii nurkan takana, työpaineet kasvavat ja oma traumaattinen äitisuhde nousee pintaan. Sinnikäs rikosylikonstaapeli aikoo kuitenkin saada tutkinnan päätökseen, hinnalla millä hyvänsä. Takakansi

"Salazar käveli tarmokkaasti valoa kohti yrittäen hillitä lapsellisen halun pinkaista juoksuun ja tukahduttaa vainoharhaisen tunteen siitä, että joku seurasi häntä. Hän vei kätensä aseelle, vaikka ääni hänen sisällään kysyi ivallisesti: Pistoolihan sinulla toki on, tyttöseni, mutta mitä hyötyä siitä mahtaa tässä tilanteessa olla?"

Luualttari paljastaa taas lisää Amaian rankasta menneisyydestä - hurjia, piiloteltuja asioita. Hän yrittää selviytyä paljon aikaa vievän rikoksen selvittelyn kanssa ja lapsensa huomioimisen välillä. Amaian jatkuva poissaola hiertää hänen omatuntoaan sekä välejä Jamesin kanssa. Tutkimukset kuitenkin vaativat Amaian läsnäoloa, sillä jotenkin ne liittyvät häneen.

Tässä sarjassa kiehtoo erityisesti baskimytologian kietoutuminen yhteen rikostutkinnan kanssa. Aivan kuin magian ja realismin liitto. Se on myös se, mikä saa Baskimaan murhat erottumaan muusta rikoskirjallisuudesta edukseen. Virkistävää on myös löytää pääosasta ja rikosylikonstaapelin roolista perheellinen nainen.

Trilogian viimeinen osa Myrskyuhri ilmestyy kesällä 2016.

_______

Dolores Redondo - Luualttari

(Legado en los huesos, 2013)

Gummerus, 2016

Kirjastosta lainattu
Tähtiä: ★★★★½

Muita postauksiani:
Dolores Redondo: Näkymätön vartija
 

Talven lukuhaasteen koontipostaus

Kuva: Ullan luetut kirjat

Huomenna päättyy Ullan järjestämä Talven lukuhaaste, johon luettiin kirjoja joiden tittelissä oli sanat syksy, joulu, talvi ja lumi tai sitten kirjan kannessa oli näihin liittyviä asioita. Haasteaika oli 1.10.2016-29.2.2016.

Kunnianhimoisesta tavoitteesta jäi Lundbergin Jää lukematta. Loppusuoralla tosin sen kirjan kanssa olen. Ja tietysti listalla oli vaikka mitä kirjoja valittavana, mutta tähän haasteeseen ehdin niistä 11 lukea (joista siis suurin osa lastenkirjoja :D).

Hurjan Hassun Lukijan lukemat:

Syksy
Jim Harrison: Syystarinoita

Joulu
Eyvind Skeie: Laulu joulun ilosta
Faith Jaques: Nukkekodin Nellin joulu
Riina Katajavuori: Joulupukki ja Korvatunturin väki
Raili Mikkanen: Iivari-tonttu karkuteillä
Liisa Marjatta Mikkanen: Eero-enkelin joulukirkko
Richard Scarryn kultainen eläinten joulu
Heli Karjalainen: Joulumaan tonttujen tarinat
Mauri Kunnas: Joulupukki

Talvi/Lumi
Eowyn Ivey: Lumilapsi
Veronica Leo: Lumityttö


Kiitos Ullalle haasteesta!

Liane Moriarty - Nainen joka unohti

"Hän kellui kädet levällään, vesi liplatti häntä vasten, 
hän hengitti suolan ja kookoksen kesäistä tuoksua."

kirjan alku

Tätä Liane Moriartyn uutuutta olen odottanut todella paljon, sillä viime vuonna suomennettu Mustat valkeat valheet kiilasi heti parhaiden kirjojen joukkoon. Nainen joka unohti -kirjan lukemisen jälkeen voin todeta, että olen todellakin löytänyt uuden, hienon kirjailijan, jonka kirjoja jaksaa odottaa.

Voiko kymmenen vuoden menettämisestä seurata mitään hyvää?

Neljääkymmentä lähestyvä Alice saa hikisissä aerobic-treeneissä tällin päähänsä ja menettää muistinsa. Hän on nyt kolmen ventovieraan lapsen äiti ja eroamassa rakkaasta Nickistään. Sisko ei juuri puhu hänelle ja entiset ystävät välttelevät. Peili näyttää lisänneen hänelle 10 vuotta ikää, mutta karisuttaneen kiloja. Ja kuka peijakas on tuo raamikas komistus joka tulee Alicen kotiin johonkin sessioon? Mihin ihmeen sessioon? Entä kuka on Gina, jonka nimi lipsahtaa vähän jokaisen huulilta, mutta josta heti vaietaan? Takakansi

"(Mikä tuo arpi oli? Alice ajatteli juttuja ihmisistä, jotka oli huumattu ja joilta oli leikattu elimiä myytäviksi. Oliko Alice mennyt kuntokeskukseen, juonut itsensä humalaan, ja joku oli käyttänyt tilaisuuden hyväkseen ja vienyt häneltä elimiä?)"

Hauska, viihdyttävä, mutta ennen kaikkea ajatuksia herättävä. Naista joka unohti ei siis vain lukaista läpi välipalakirjana ja jos joku haluaa kutsua tätä viihdekirjallisuudeksi, niin minä lisään siihen, että syvällistä viihdekirjallisuutta. Aika kuluu kuin siivillä Alicen parissa, jolle vasta pikku hiljaa alkaa selviämään asioiden todellinen tila, sillä monet asiat ovat muuttuneet radikaalistikin kymmenen vuoden aikana ja ehkä suurin muutos on tapahtunut hänessä itsessään.

Olisin kaivannut erilaista loppua, jotta rajanveto hömppäkirjoihin olisi ollut selkeämpi. Nyt jäin hieman hämmentyneeksi. Mutta muuten aivan loistava kirja ja Moriarty on ollut minulle varsinainen löytö! Onneksi minun ei tarvitse kauaa Moriartyn seuraavaa kirjaa odotella, koska Hyvä aviomies on vielä lukematta, senkun kävelee kirjastoon sisään ja lainaa.

_______

Liane Moriarty - Nainen joka unohti

(What Alice Forgot, 2010)

WSOY, 2016

Kirjastosta lainattu
Tähtiä: ★★★★

Muita postauksiani:
Liane Moriarty - Mustat valkeat valheet

Jim Harrison - Syystarinoita

"Jos olisit ollut alas kaarteleva lintu (ja yksi lintuhan sinne oli 
laskeutumassa, korppikotka), et olisi pystynyt erottamaan, 
oliko alastomana viruva mies kuollut vai elossa."

kirjan alku

Jim Harrisonin Syystarinoita sisältää kolme novellia, joista jo heti ensimmäinen alkaa hyvin väkevästi henkihieveriin hakatun, alastoman miehen kuvauksella. Siinä oli merkki minulle, että tämä ei ole kirja makuuni, mutta itsepäisesti jatkoin. Miksi pitää aina olla niin itsepäinen?

-- ’Syystarinoita’ on kertomus kolmesta veljeksestä, jotka lähtevät Montanasta ensimmäiseen maailmansotaan ja siitä millaisiksi heidän hyvin erilaiset elämänkohtalonsa muodostuvat. ’Kosto’ kertoo petetystä meksikolaisesta aviomiehestä, kauniista aviovaimosta ja rakastajasta. ’Mies joka luopui nimestään’ on kertomus menestyvästä suurkaupungin liikemiehestä, joka keski-iässä toteaa tehneensä elämässään kaiken väärin ja päättää aloitta alusta. Takakansi

"Hän viivähti kuistilla ja veti sisäänsä illan tuoksua: lantaa ja mesikkää, tallattuja ja mätäneviä lehtiä, hämärän syliin haipuvaa kalliota ja hiekkaa. Hän rakasti tätä laaksoa joka kirkkaimmassakin auringossa näytti synkältä ja varjoisalta."

Syystarinoiden novellit ovat raakoja ja rankkoja tarinoita ja Harrisonilla on itseasiassa sanottu olevan samaa rajua voimaa ja kaunista kovuutta kuin Hemingwayllä. Hmm. Voihan se näin toki olla, Vanhuksessa ja meressä se vain kytee hiljaisesti pinnan alla kun taas Harrison ei yhtään säästele vaan antaa kaiken tulla! Volyymi täysille. Totean siis nätisti, että olen täysin väärää kohderyhmää ja novellienhan teemanakin on miehen osa elämässä. Samaistumispinta? Hyvin heikko ellei olematon.

Syystarinoita novellin pohjalta on tehty elokuva Intohimon tuulet (1994), jossa näyttelee mm. Brad Pitt, Aidan Quinn ja Anthony Hopkins. Novellin tavoin elokuvakaan ei vakuuttanut. Myös Kostosta on tehty elokuva Revenge (1990), jossa näyttelee mm. Kevin Costner.

_______

Jim Harrison - Syystarinoita

(Legends of the Fall, 1978)

Otava, 1983
Kannen kuva: Markku Bussman 

Omasta hyllystä
Talven lukuhaaste
Tähtiä: ★★