Näytetään tekstit, joissa on tunniste Sadie Jones. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Sadie Jones. Näytä kaikki tekstit

22.11.2017

Sadie Jones - Kutsumattomat vieraat


Astuttuaan avioon Edward Swiftin kanssa -- Charlotte oli vaihtanut paikkaa aamiaispöydässä mukautuakseen uuden puolisonsa tarpeisiin; tarkemmin sanoen siksi, että voisi auttaa tätä levittämään voita paahtoleivälleen ja viipaloimaan leikkeleitä.

Kahtena edellisenä vuonna suomeksi ilmestyneet Sadie Jonesin romaanit ovat olleet vaikuttavia teoksia, jotka kiilasivat kyseisten vuosien parhaiden lukuelämysten joukkoon, joten myös Kutsumattomien vieraiden kohdalla odotukset oli hinattu kattoon. Osittain se oli mitä lupaili, vaikka aivan edellisten tasolle eivät rahkeet riittäneet. Huono tämä ei silti missään nimessä ollut, vaan sattui vain painimaan timanttisessa sarjassa.

Takakannesta: Sternen perhe asuttaa jylhää kartanoa Englannin maaseudulla. On perheen tyttären Emeraldin syntymäpäivä, mutta vieraat tuovat mukanaan huonoja uutisia. Lähistöllä on tapahtunut junaonnettomuus, ja selviytyjät on määrätty majoittumaan kartanoon. Illalla puhkeaa myrsky. Samalla kun juhlaväki nauttii salissa illallista, ryysyinen joukko kolmannen luokan matkustajia liikuskelee levottomasti ja uhkaavana pitkin taloa. Mutta keitä matkalaiset oikein ovat?

Sternen perhe ja kutsutut vieraat yrittävät sinnikkäästi ja arvokkaasti jatkaa juhlien pitämistä huolimatta ylimääräisistä häiriötekijöistä, jotka on sullottu arkihuoneeseen epämääräiseksi ajaksi. Rähjäiset matkalaiset äityvät valittamaan nälkää ja milloin mitäkin, mutta juhlijat käyttävät taktiikkaa "poissa silmistä, poissa mielestä" unohtaakseen epämieluisat matkalaiset. Varsinkaan perheen äiti Charlotte ei suo heidän suuntaansa yhtään mukavaa ajatusta - tai edes ajatuksen tynkää. He ovat pakollinen paha ja saavat selvitä keskenään omissa oloissaan.

Yksi kutsumattomista vieraista, Charlie Traversham-Beechers, luikahtaa kuitenkin sujuvasti juhlaväen joukkoon ja järjestää omaa ohjelmaa, johon ylhäiset päähenkilömme lankeavat ja kenties katuvat sitä samantien. Toisaalla perheen varsinaisella lapsella Smudgella - jonka olemassaolo pääsee vanhemmilta usein unohtumaan - on ihan omat aatoksensa juhla-illan ohjelmasta, johon sisältyy taidemaalaus ja poni sisätiloissa.

Kirjan musta huumori ja komediallisuus aukenivat ihan eritavalla loppupaljastuksen jälkeen. Jälkikäteen ajateltuna alussa on tosi paljastava kohta koko asetelmaa koskien, mutta minä ainakaan en sitä onneksi tajunnut. Jonesin kolme kirjaa muodostaa kirjavan joukkion, joita kuitenkin yhdistää taitavasti ja varmasti kirjoitettu teksti. Kutsumattomat vieraat edustaa vähän omituisempaa tarinaa, jossa on ripaus makaaberisyyttä ja joka vaatii lukijaltaan hyvää huumorintajua ja pientä ruuvien löysäämistä.

Kotiinpaluulla on aina erityinen paikka sydämessäni, mutta vahva suositus myös hänen muullekin tuotannolleen.


★★★½
Sadie Jones - Kutsumattomat vieraat
(The Uninvited Guests, 2012)
Otava, 2017

12.3.2016

Sadie Jones - Kotiinpaluu


Kukaan ei ollut tullut häntä vastaan.

Sadie Jonesilta viime vuonna suomennettu Ehkä rakkaus oli totta ylsi sen vuoden parhaiden kirjojen joukkoon. Kaihoisa, mutta niin tarkkanäköinen romaani piti otteessaan. Tänä vuonna sitten lukutoukkia hemmotellaan Jonesin esikoisella, joka kantaa nimeä Kotiinpaluu. Paineet ovat kirjalla kovat, sillä jo edellinen suomennettu teos oli todella upea. Jones ei kuitenkaan petä. Päinvastoin: hänen esikoisensa on aivan älyttömän vahva ja intensiivinen kultakipale. Se ravisuttelee.

Takakannesta: Vuosi 1957. Pörssimeklarin etuoikeutettu poika Lewis Aldridge, 19, palaa lapsuudenkotiinsa vapauduttuaan juuri vankilasta. Lewisin kotiinpaluun myötä menneisyyden tapahtumat vuotavat esiin, ja niin perhesuhteet kuin pikkukaupungin tekopyhyyskin murenevat. 

Hänellä oli omituinen tunne, joka liittyyi peiliin: että hän oli koko elämänsä ajan ollut yhdellä puolella peiliä, kun taas kaikki muut olivat olleet toisella, ja nyt lasi oli särkynyt ja paksut sirpaleet lojuivat kaikkien heidän jaloissaan.

Heti alusta alkaen oli selvää, että nyt ollaan jonkin suuren äärellä. Lewisin kotiinpaluusta tuli muuten välittömästi mieleen John Steinbecin Vihan hedelmät, joka sekin alkaa nuoren miehen paluulla kotiin vankilareissun jälkeen. Lewisin elämän tragedia alkoi läheisen kuolemasta ja siitä asti hän on ollut näkymätön isälleen. Tai lähinnä rasite. Kaikki sympatiani olivat tämän viattoman pienen pojan puolella, jolta riistettiin äidinrakkaus aivan liian pian, eikä isä tiennyt miten hänen kanssa pitäisi olla. Lewisistä kasvaa väärinymmärretty.

Niin surullinen ja riipaiseva tarina! Tämän lukemisen aikana henkinen latautuminen on vahva ja sydän sykkyrällä seurailin Lewisin matkaa. Minne se mahtaa johtaa? Miten huonot lähtökohdat voi muuttaa hyväksi? Ja ihana Kit, toinen elämän ruoskima lapsi; se kun tarvitsee edes vain yhden hyvän ihmisen elämäänsä, ettei aivan mene raiteiltaan ja kasva vänkyrälle. Se että joku ymmärtää tekee suuren merkityksen.

Huomaan, että tätä kokemusta on vaikea pukea sanoiksi, mutta siis huikea teos ♥ Hehkutuksen määrällä ei ole rajoja, joten tähän on hyvä lopettaa. Se on vielä pakko sanoa, että varmasti yksi tämän vuoden parhaita romaaneja!
★★★★★
Sadie Jones - Kotiinpaluu
(The Outcast, 2008)
Otava, 2016
Kirjastosta lainattu

Muita postauksia
Sadie Jones: Ehkä rakkaus oli totta

3.6.2015

Sadie Jones - Ehkä rakkaus oli totta


New York ei ollut hänen kaupunkinsa,
eikä tämä ollut hänen elämäänsä.

Sadie Jones tietää romaanissaan Ehkä rakkaus oli totta mistä puhuu, sillä hänen äitinsä on näyttelijä ja isä käsikirjoittaja kuten kirjailija itse.

Kirja siis sukeltaa syvälle teatterimaailmaan englantilaisen pikkukaupungin pojan Luke Kanawskin mukana, joka sattumalta tapaa teatterin parissa työskentelevät Paulin ja Leighin. Hetken mielijohteessa Luke pakkaa tavaransa ja muuttaa Lontooseen. Teatterimaailma vetää häntä vahvasti puoleensa - ja niin myös herkkä Nina Jacobs.

Pidän kirjan konseptista: teatterimaailmasta ihmissuhde draamoineen, joka sisältää kaikkea luomistyön tuskasta ensi-ilta huumaan. Se on vahvasti kasvutarina, kaikkien heidän neljän, mutta vahvimpina nousevat Luke ja Nina, joiden lapsuus ei ole ollut kaikista rakkaudentäyteläisin tai ehein. Lukella riittää halukkaista naisia jakamaan vuoteen yöksi ja Ninan elämää on varjostanut hänen äitinsä hallitseva (kahlitseva) ote.

Toisen rakastaminen ei ole helppoa, tai sen hyväksyminen että rakastaa jotakuta. Ja miten se kaikki saadaan toimimaan? Miten ylläpidetään rakkaus. Ehkä rakkaus oli totta ei ennakkoluuloistani huolimatta ole pelkästään mikään kepeä kirja, vaan siinä on syvyyttä ja tunnelma on jotenkin kaihoisa. Ihmisten halu olla jotain, jotain merkittävää, tehdä jotain suurta. Olla osa jotain. Ja kuitenkin kaikki on niin haavoittuvaista ja hetkessä katoavaa.

Jonesin tapa kuvailla ihmisiä on enemmän kuin onnistunut. Hän saa heidät tuntumaan moniulotteisilta ja niin että pintaa syvemmältäkin löytyy kaikenlaista. Hän taustoittaa kaikkien neljän päähenkilönsä historiaa, jolloin lukijalla on mahdollisuus muodostaa heistä laajempi kuva ja löytää mahdollisia syitä heidän käyttäytymiseen. Varsinkin kun he eivät aina tunnu käyttäytyvän niin kuin omasta mielestä pitäisi. Lukeminenhan on parhaimmillaan toiseen rooliin astumista ja hänen hyväksymistään, ei tarvitse hyväksyä henkilön tekoja, mutta hänelle pitää antaa vapaus olla juuri sitä mitä hän on. Tämä vinkki myös tosielämää varten.

Otan myös esille saman kuin monet muutkin ovat minua ennen tehneet: kirjan nimi ei ole kaikkein paras, se ei ehkä anna ihan oikeaa kuvaa kirjasta vaan sopisi enemminkin vaikkapa chick-lit kirjalle. Ehkä rakkaus oli totta on romantiikan nälkäisille, kaihosta pitäville ja ennen kaikkea teatterimaailman rakastajille.


★★★★
Sadie Jones - Ehkä rakkaus oli totta
(Fallout, 2014)
Otava, 2015
Kirjastosta
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...