Näytetään tekstit, joissa on tunniste F. Scott Fitzgerald. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste F. Scott Fitzgerald. Näytä kaikki tekstit

28.6.2015

F. Scott Fitzgerald - Benjamin Buttonin erikoinen elämä

Benjamin Buttonin erikoinen elämä - F. Scott Fitzgerald
(The Curious Case of Benjamin Button, 1921)
Finn Lectura, 2014
Kansi ja ulkoasu: Matti Mitroshin
Kirjastosta lainattu

"Niinkin kauan sitten kuin vuonna 1860 oli yleisti hyväksyttävää synnyttää kotona."
kirjan alku

Alunperin Benjamin Buttonin erikoinen elämä on novellikokoelmassa julkaistu, mutta viime vuonna se painettiin ihan itsekseen. Minikirja (ainakin on käteen sopiva) ja sivujakin vain päälle kuusikymmentä.

Rouva Buttonin synnyttämä vauva ei ole aivan kuin muut. Itseasiassa se on niin erikoinen, ettei ole toista. "Ei, ei kolmosia!" tohtori vastasi purevasti. "Menkään ja katsokaa itse. Ja hankkikaa toinen lääkäri. Autoin teidät maailmaan, nuori mies, ja olen toiminut perheenne lääkärinä neljäkymmentä vuotta, mutta nyt se on loppu! En tahdo nähdä ketään teitä enkä ketään sukulaistanne enää koskaan! Hyvästi!" Suloisen pienen vauvan sijaan kapaloissa makaa parrakas, noin 70-vuotias mies, joka ruikuttaen kaipaa keinutuolia sairaalan epämukavan kehdon sijaan. Benjamin kasvatetaan kuitenkin kuin pieni vauva isän tuodessa hänelle tinasotamiehiä, pehmoeläimiä ja leikkijunia. Benjamin ei kuitenkaan (yllätysyllätys) innostu leluista, vaan jatkaa Encyclopedia Britannican lukemista.

Jatkon kertomalla spoilaisin samalla loputkin kirjasta, mutta sanotaan näin, että tarina on hyvin erikoinen, hullunkurinen ja suorastaan groteski. Maailmankirjat ovat menneet sekaisin ja koomia tilanteita seuraa roppakaupalla Benjaminin elämän aikana. Samaan aikaan tarina on kuitenkin myös surumielinen. Se herättää monenlaisia tunteita.

Kansi on hieno ja sen voisi ajatella kuvaavan Benjaminia itseään. Vuonna 2008 novellin pohjalta tehtiin elokuva, Benjamin Buttomin uskomaton elämä, jota tähdittää Brad Pitt ja Cate Blanchett.

Tähtiä: ★★★

Muita postauksiani
F. Scott Fitzgerald - Yö on hellä

 Kirjankansibingo: Sininen


23.9.2014

F. Scott Fitzgerald - Yö on hellä


Yö on hellä - F. Scott Fitzgerald
(Tender is the Night, 1934)
WSOY, 1996
Päällyksen kuva: Peter Strauss ja Mary Steenburgen elokuvassa Yö on hellä
Typografia: Liisa Holm
Omasta hyllystä

"Vuoden 1917 keväällä, tullessaan Zurichiin ensimmäisen kerran, oli tohtori Richard Diver kaksikymmentäkuusivuotias, ihana ikä miehelle, vanhanpojan elämän parasta kautta."
kirjan ensimmäinen lause

Kultahattu ei iskenyt, kun sen nuorena luin, mutta Yö on hellä kiinnosti. Kirja pohjautuu kirjailijan itsensä kokemuksiin, sillä hänen vaimonsa Zelda oli mielisairaalassa hoidossa skitsofrenian takia.

Dick on nuori menestyvä psykiatri, joka pääsee töihin Zürichissä sijaitsevalle mielitautien klinikalle ensimmäisen maailmansodan mellestäessä, sillä hän on liian arvokas tykinruuaksi. Yksi hänen potilaistaan on rikkaan perheen tytär Nicole Warren, johon Dick rakastuu ja he menevät naimisiin. He muuttavat asumaan Ranskan Rivieralle, jossa illat kuluvat juhlien ystävien seurassa. Vähitellen Dickin tunteet kuitenkin muuttuvat Nicolea kohtaan, varsinkin kun nuori näyttelijä Rosemary astuu kuvaan. Rosemary näkee heidät ensikertaa uimarannalla ja siitä ystävyys alkaa. Ja  jotain muutakin.

Alkuunsa kaikki on tietenkin hehkeää, mutta uutuudenviehätys kaikkoaa aikanaan. Rivieralla, 20-30 lukujen välissä, rahahuolettomat Diversit viettävät yläluokkaista (tyhjänpäiväistä) elämää. Pariskunnalla on jo kaksi lasta, mutta kuilu heidän välillään kasvaa. Kirjasta huokuu surumielisyys: Nicolen sairaus leimaa kaikkea ja leijailee pariskunnan yllä kuin tumma pilvi tuhoten kaiken hyvän heidän välillään. Oliko heidän suhteensa edes ikinä tasavertainen vai vaikuttiko heidän alun potilas-lääkäri -suhde myös parisuhteeseen? Nicolen hoitokuurin takia Dick joutuu pysyttelemään kotona, vaikka hänen mielensä tekisikin lähteä välillä muualle. Elämä on hyvin rajattua ja mies on käytännössä vangittu olemaan Nicolen kanssa. Velvollisuudentunto pitää heidän pitkään yhdessä, eikä enää molemminpuoleiset tunteet. Masentavaa oli seurata Dickin huimaa menestystä psykiatrina ja sitten katsoa, kun hän väistämmä tuhoaa itsensä ja saavutuksensa.

Tarina rönsyili liikaa. Alku ja loppu olivat sen selvästi heikoimmat kohdat. Loppuakohden kaikki levähti ja sen aikana inhosin Dickiä, josta tuli hyvin ärsyttävä hahmo. Oltaisiin oltu lähempänä täydellisyyttä, jos tarinaa olisi hieman tiivistetty ja pystytty koko ajan seuraamaan sitä punaista lankaa. Pidin niin paljon kirjan keskiosasta, jonka parasta antia oli Diversien päällepäin hehkeä, kiireetön elämä, auringonotto rannalla, konfliktit ja tietysti salasuhteet, joten sääli, että näin kävi! Mutta nautin paljon enemmän tästä kuin Kultahatusta.

Kaunis nimi, joka on muuten otettu John Keatsin runosta "Oodi satakielelle".
Kirjan kannet on kuitenkin jotain aivan järkyttävää (elokuvakannet....)!

Tähtiä: ★★★


Muiden bloggauksia kirjasta: Eniten minua kiinnostaa tie


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...