On tiettyjä velkoja, joita ei pysty maksamaan koskaan takaisin.
Ja Gailille minä olen pystyssä sellaisen. Sitä paitsi minulla oli
myös omat syyni ottaa tämä keikka. Helvetti soikoon, minä olisin
lähtenyt vapaaehtoisesti, jos ne eivät olisi ehtineet pyytää ensin.
Sarjakuvahaaste muistutti minua oivallisesti siitä, että Sin City -albumeiden lukeminen on vielä kesken. Se asia on kuitenkin äkkiä korjattu.
Perhearvot
Dwight selvittää kuppilassa tapahtunutta murhaa seuranaan varjon lailla liikkuva vajaa puolitoista metriä pitkä mestarisalamurhaaja Miho. Viisaat tietävät edellisistä osista varoa rullien päällä liikkuvaa hentoista naista, mutta kaikille se ei ole selvää - vielä. Tosin silloin on jo liian myöhäistä. Baaritiskillä iskemänsä naisen avustuksella Dwight kuulee väkivaltaisesta välienselvittelystä ja pääsee mafiajärjestön johtajan kannoille. Keltaisen äpärän kaksospojat Benny ja Lenny ovat palanneet mukaan tarinaan hengissä, eivätkä he ole antaneet ampumista anteeksi Dwightille.
Perhearvot ei noussut kärkikastiin, sillä juoni ei tällä kertaa ollut niin intensiivinen kuin olen tottunut Frank Milleriltä näkemään. Juoni oli liian peruskauraa, eikä Dwightyllä samalle tasolle kuin vaikkapa Marv. Sarjakuvalla on kuitenkin hetkensä.
Viskiä, vaaroja ja vamppeja
Albumi pitää sisällään yksitoista Sin City tarinaa, joista kahdessa on mukana ehdoton lempparini Marv, jonka perään haikailinkin edellisen osan kohdalla. Kovanaama, joka pelastaa pikkutytöt ja naiset pulasta. Hän palaa parin tarinan verran haikailemaan Nancyn perään ja laittamaan pahismiesten naamat uuteen uskoon. Dwight, Benny ja Lennykin saavat hekin oman hetkellisen valokeilansa. Kolmen tarinan verran saamme seurata itseään Sinisilmäksi kutsuvan palkkatappajan edesottamuksia, kun hän viettelee miehiä ja sitten tekee näiden elämästä lopun.
Tuntuu hullulta sanoa, että en pidä väkivaltaisista kirjoista, mutta jostain syystä Sin City vetää yhä uudelleen puoleensa. Sankareillekaan ei ole aina luvassa onnellista loppua - tai no eivät he varsinaisesti kai sankareita ole, ehkä hyvällä asialla ja moraali hieman korkeampi kuin muilla, mutta voiko tappaja olla hyvis? Miehet ovat kautta linjan ronskeja ja vahvoja, jotka silmää räpäyttämättä murtaisivat niskasi, mutta naiset ovat heidän heikko kohtansa. Sarjakuvan naisetkin ovat vähintään yhtä katalia, sillä he käyttävät hyväkseen viatonta ulkonäköään pitäen teroitetut kyntensä pois näkyvistä, kunnes on aika iskeä päin hyväuskoisen seuralaisen näköä.
Frank Miller - Sin City:
Perhearvot #5 (Family Values, 1997)
Viskiä, vaaroja ja vamppeja #6 (Booze, Broads & Bullets, 1999)
Like
Kirjastosta
Kirjastosta
Kiitos jälleen hyvistä sarjakuvavinkeistä.
VastaaPoistaMukavaa jos sait sarjakuvavinkkejä:)
Poista