TEATTERI: Näytelmä joka menee pieleen ja Vertigo

Brittiläisten näyttelijäopiskelijoiden pubiin tekemästä hupikomediasta alkunsa saanut Näytelmä joka menee pieleen on kahminut palkintoja mm. vuonna 2015 Olivier-palkinto parhaasta uudesta komediasta. Tampereen Teatterissa kävimme sen katsomassa.

Innokas harrastajateatteriryhmä on vihdoin löytänyt voimavaroilleen
sopivan näytelmän, kunnon brittiläisen murhamysteerin. Roolitus on
täydellinen, lavasteet ja rekvisiitta verrattomat. Kaikki on valmista,
ensi-ilta saa tulla! Mutta. Kaikki mikä voi mennä pieleen, menee pieleen.
Poskettoman kaaoksen keskellä urheat amatöörinäyttelijät joutuvat
käyttämään kaiken taitonsa ja sinnikkyytensä – ja yleisö ulvoo naurusta!

Esittelyteksti on täysin oikeassa: en ole ikinä nauranut niin paljon, vaikka ne jututhan on käytännössä ihan hölmöjä: lavasteet tipahtelee, lattia romahtaa, tullaan väärään aikaan lavalle sanomaan repliikki, unohdetaan vuorosanat - varsinainen sekasotku. Mahtava sekasotku! Kahjoa sähläystä! Harvoin sitä näkee näyttelijän pitämässä tauluja seinillä kun ne eivät siellä itsekseen pysy.

Jo teatteriin mentäessä on aulassa joitain teatteriryhmän jäseniä huutelemassa kadonneen koiran perään. Lari Halme on huippu ohjaajan/poliisitarkastajan roolissaan, joka vähitellen luihistuu näytelmän mennessä aina vain enemmän pieleen - ne ilmeet! Muukin roolitus on mitä mainioin ja porukka klaaraa tilannekomedian perfecto! Polytekniselle Draamaseuralle en voi sanoa samaa... Ääni- ja valomieskin keskittyi muihin puuhiin, niin että oikeat hommat jäi hoitamatta ja jollain meni ylinäyttelemisen puolelle. Mielikuvituksen puutteesta heitä ei voi syyttää - tai yrittämättä jättämisestä. Urhoollisesti rämpivät koko näytelmän läpi. Että tsemppiä seuraavaan projektiin, tulisin kyllä ensimmäisten joukossa katsomaan! 😆

Elämäni hauskin parituntinen. Lähdin kotia kohti poskilihakset kipeinä ja mieli hilpeänä. Junamatkalla sai naureskella lisää tuolle kaikelle, kun kertasimme hauskimpia tapahtumia. Näytöksiä näyttää olevan tämän vuoden loppuun saakka.

Käsikirjoitus Henry Lewis, Jonathan Sayer, Henry Shields
Suomennos Mikko Koivusalo
Ohjaus Mika Eirtovaara
Lavastussuunnittelu Marjatta Kuivasto
Pukusuunnittelu Mari Pajula
Valosuunnittelu Raimo Salmi
Äänisuunnittelu ja musiikki Ivan Bavard
Rooleissa Lari Halme, Mari Turunen, Pia Piltz, Matti Hakulinen, Ville Majamaa, Risto Korhonen, Arttu Ratinen, Tomi Alatalo
Kuvat Harri Hinkka

🔺        🔺        🔺

Vertigo

Tarina pohjautuu Pierre Boileaun ja Thomas Narcejacin kirjaan Déntre les morts (1958) ja siitä on ohjannut oman elokuvaversionsa myös Alfred Hitchcock, joka on varmasti monille tuttu, mutta voin sanoa, että tämä näytelmä on ihan oma lukunsa. Tapahtumat sijoittuvat toisen maailmansodan aikaiseen Ranskaan, jonne Lahden kaupunginteatterissa pääsimme kurkistamaan.

Jännitysnäytelmän keskiössä on entinen etsivä Flavières, joka sirpaleisen
uransa päätyttyä palkataan varjostamaan vanhan tuttavansa oudosti
käyttäytyvää vaimoa. Kun varjostaja ennen pitkää huomaakin rakastavansa
varjostettavaa, muuttuu velvollisuudesta vastaanotettu tehtävä miestä
piinaavaksi arvoitukseksi. Mikä on totta, mikä silkkaa savuverhoa? Kuka
on vain puoliksi tässä maailmassa elävä, kaunis Madeleine? Ja voivatko
menneisyyden haamut palata vainoamaan, jopa rakastamaan eläviä?

Ensimmäinen puoliaika oli fiilistelevä ja tarinaa hiljalleen kehittelevä, mutta toinen osuus olikin sitten jo tiivistä tykitystä ja ovelan juonen purkamista. Psykologisessa trillerissä mystinen ja viipyilevä tunnelma oli erittäinkin kohdillaan taitavien näyttelijöiden johdattelemana. Teemu Palosaari ja Maiju Saarinen muodostivat loistavan pääparin ja varsinkin Palosaaren roolihahmossa näkyvä muuttuminen näytelmän edetessä loppua kohden oli huikeaa katseltavaa. Lumikki Väinämöllä oli useampikin rooli, mutta hän onnistui olemaan kaikissa niissä hyvin erilainen.

Vertigo ottaa tilan haltuun; se on malliesimerkki taiturimaisesta lavankäytöstä, sillä pinta-alaa ei näyttämöllä paljoa ole, mutta paikasta ja ajasta toiseen hypyt on toteutettu saumattomasti ja tyylillä. Ei niitä voi oikein kuvalla, vaan ne pitää nähdä itse. Hyvin pienillä jutuilla on saatu toteutettua illuusio erilaisista tiloista: hotelli, taksi, hautausmaa, ravintola, vankila, museo...

On se vaan niin suuri onni päästä katsomaan näin hienoa teatteria ja ammattiosaamista.

Sovitus ja ohjaus Tommi Kainulainen
Lavastus Pekka Korpiniitty
Pukusuunnittelu Maija Korsu
Valosuunnittelu Jouni Nykopp
Äänisuunnittelu Tatu Virtamo
Videosuunnittelu Antti Rautava
Rooleissa Hiski Grönstrand, Tapani Kalliomäki, Kai Kokko, Teemu Palosaari, Jari-Pekka Rautiainen, Maiju Saarinen ja Lumikki Väinämö sekä Veronica Dolhain Salpauksen sirkuslinjalta.
Kuvat Aki Loponen