"Elokuussa päiväkodin johtaja soitti."
kirjan alku
Talven hallava hevonen on Tuomo Jäntin esikoiskirja, joka on osaksi psykologista kauhua.
Romaani kertoo kolmesta aikakaudesta ja kolmesta perheestä: 2019 Roni saa soiton päiväkodista, sillä hänen tyttärensä Silja saa aikaan kummallisuuksia kuten kohottaa nuken ilmaan koskematta siihen tai saa oikeita ääniä piirrospianosta. 2001 Ronin äidin poikaystävä katoaa ja hänestä löytyy vain puhelin tienpientareelta. 1957 kerrotaan Matildasta ja ajasta, jolloin kaikki sai alkunsa.
"Se otti mukista kiinni kaksin käsin ja hörppäsi, katsoi minuun muka huvittuneena. Näin että sen kädet tärisivät."
Olin niin lumoutunut alussa ja vakuuttunut siitä, että nyt ollaan jonkun todella hyvän äärellä. Viisi tähteä kiilui jo silmissä. Sitten matkattiin kahdeksantoistavuotta taaksepäin. Juu, ei tässä vieläkään mitään hätää. Ja sitten hyppäys sinne jonnekin kauas menneisyyteen. Ei, ei kiinnostanut enää niin kovin. Jos kirjassa on monta tarinaa, niin melkein pakosti joku niistä tuntuu kiinnostavimmalta ja jonkun kohtalona on jäädä muiden jalkoihin. Eikä tämä välttämättä tarkoita edes sitä että mikään niistä olisi oikeasti huono. Se tarina on vain aika kovassa seurassa. Talven hallavan hevosen vähiten vetävä tarina oli se, joka käsittää varmaan puolet kirjasta.
Katoamisilmoitus!
Missä ovat Roni ja Silja, tarinan selkeästi kiinnostavimmat hahmot katosivat alun jälkeen kuin tuhka tuuleen, eikä heitä sen jälkeen näkynyt. Ottakaa yhteyttä jos löydätte heidät! Kaipaus on kova.
Eniten suututtaa, ettei tuolle 2019 luvulle enää palattu alun jälkeen! Liian monta tarinaa jäi auki. Pää on vain täynnä kysymysmerkkejä, eikä millään hyvällä tavalla. Mikä kirjan alun tarkoitus oli? Nyt se tuntuu vain todella irralliselta osalta. Ärsyttää! Samantien voisin mennä elokuviin katsomaan vain ensimmäiset puolituntia leffasta ja sitten häipyä. Yhtä tyytyväinen olo senkin jälkeen jäisi. Kaikki menestyksen ainesosat oli vielä kasassa: vetävä ja koukuttava juoni yhdistettynä maagiseen realismiin, josta niin kovin pidän. Ei mikään surkea kirja, mutta ehkä harmitti vähän liikaa tuo alku, joten lukufiilis siinä meni.
"Se otti mukista kiinni kaksin käsin ja hörppäsi, katsoi minuun muka huvittuneena. Näin että sen kädet tärisivät."
Olin niin lumoutunut alussa ja vakuuttunut siitä, että nyt ollaan jonkun todella hyvän äärellä. Viisi tähteä kiilui jo silmissä. Sitten matkattiin kahdeksantoistavuotta taaksepäin. Juu, ei tässä vieläkään mitään hätää. Ja sitten hyppäys sinne jonnekin kauas menneisyyteen. Ei, ei kiinnostanut enää niin kovin. Jos kirjassa on monta tarinaa, niin melkein pakosti joku niistä tuntuu kiinnostavimmalta ja jonkun kohtalona on jäädä muiden jalkoihin. Eikä tämä välttämättä tarkoita edes sitä että mikään niistä olisi oikeasti huono. Se tarina on vain aika kovassa seurassa. Talven hallavan hevosen vähiten vetävä tarina oli se, joka käsittää varmaan puolet kirjasta.
Katoamisilmoitus!
Missä ovat Roni ja Silja, tarinan selkeästi kiinnostavimmat hahmot katosivat alun jälkeen kuin tuhka tuuleen, eikä heitä sen jälkeen näkynyt. Ottakaa yhteyttä jos löydätte heidät! Kaipaus on kova.
Eniten suututtaa, ettei tuolle 2019 luvulle enää palattu alun jälkeen! Liian monta tarinaa jäi auki. Pää on vain täynnä kysymysmerkkejä, eikä millään hyvällä tavalla. Mikä kirjan alun tarkoitus oli? Nyt se tuntuu vain todella irralliselta osalta. Ärsyttää! Samantien voisin mennä elokuviin katsomaan vain ensimmäiset puolituntia leffasta ja sitten häipyä. Yhtä tyytyväinen olo senkin jälkeen jäisi. Kaikki menestyksen ainesosat oli vielä kasassa: vetävä ja koukuttava juoni yhdistettynä maagiseen realismiin, josta niin kovin pidän. Ei mikään surkea kirja, mutta ehkä harmitti vähän liikaa tuo alku, joten lukufiilis siinä meni.
Sukukronikan tyyppinen kirja tutustuttaa lukijan erilaisiin perheisiin, joista varsinkin vanhimpia vaivaa hiljaisuuden kulttuuri, jossa jäädään märähtimään asioita yksikseen. Kuvaa varmasti aika hyvin suomalaista yhteiskuntaa silloin ennen vanhaan - ja ehkä vielä vähän nykyäänkin. Ikäviä asioita kun on aika vaikea kokonaan unohtaa, vaikka kuinka yrittää, jossain vaiheessa ne kuitenkin puskee pintaan ja Talven hallavan hevosen tapauksessa, ikävin seurauksin.
Näyttävä ja hyytävä kansi, joka sopii mainiosti kirjan tunnelmaan.
_______
Tuomo Jäntti - Talven hallava hevonen
Gummerus, 2015
Kannen suunnittelu: Jenni Noponen
Kannen suunnittelu: Jenni Noponen
Kirjastosta lainattu
Tähtiä: ★★½
Tähtiä: ★★½
Onpa harmittavaa, että noin loistavan alun jälkeen jää huono maku. Joskus törmää teoksiin, joissa on paljon erinomaisia aineksia, mutta kokonaisuus jää liian vajaaksi tai tarinoita ei rakenneta loppuun saakka. Hm!
VastaaPoistaNiinpä Kaisa, voihan harmitus! Kyseessä on onneksi esikoisteos, joten parempaa voi olla vielä luvassa - toivon ainakin niin, itse kirjoitustyylissä kun ei ainakaan mitään moittimista ollut.
PoistaIhan samat fiilikset jäi kun luin tämän kirjan. Kirjan loputtua fiilis oli vaan että mitä ihmettä? En ymmärrä! Ja harmistus oli kova.
VastaaPoista-Lilli-
Huh, en ole asian kanssa yksin, olen vieläkin vähän hämmentynyt. Miten tuollainen rakenne on edes mahdollista, että tarina aloitetaan, muttei sitä jatketa?
PoistaMinä tunsin itseni tyhmäksi viimeisen sivun jälkeen, huojentavaa kuulla, etteivät muutkaan ole tajunneet "pointtia" :D Upea kirja, mutta harmitti melkoisesti kun tarina jäi liian auki...
VastaaPoistaSamassa ymmärtämättömyyden veneessä aika monet tuntuvat olevan, joten et ole yksin :D Aineksia kirjalla olisi ollut vaikka mihin.
PoistaSamanlaiset tuntemukset. Jäin kaipaamaan jatkoa Ronin tarinaan. Muutama muukin tarina jäi täysin kesken.
VastaaPoistaEhkä jos olisi tiennyt etukäteen, että tarinat jäävät noin radikaalisti auki, niin olisi osannut varautua siihen, mutta nyt se tuli aika järkyttävänä yllärinä.
PoistaSamanlainen lukuolo minullekin jäi kirjan jälkeen. Mitä Ronille tapahtui? Mikä oli kirjan punainen lanka? Ei ollut minun kirjani, ei sitten yhtään!
VastaaPoistaPunaista lankaa moni muukin on etsinyt kissojen ja koirien kanssa, mutta ei niin ei. Vaikea tajuta ideaa kirjan takana.
Poista