14.8.2015

Elokuun lukumaraton (päivittyvä postaus)

Kuva Oksan hyllyltä

Eilen oli käynnissä lukumaratonin valmistelut ja tänään se sitten alkoi! Tähän samaan postaukseen päivittelen maratonkuulumisia parhaani mukaan. Yleensä vain luen sen verran intensiivisesti, että postailut unohtuvat :D


14.8. klo: 15:00
Maraton alkoi ja ensimmäisen nappasin pinosta Juhani Ahon Rautatien. Kirja on kuvitettu, joten plussaa siitä jo näin alkuunsa. Sillä pääsen myöskin jatkamaan Maalaismaisemia -lukuhaastetta ja yleissivistykseni tietenkin taas lisääntyy. Ohkasilla kirjoilla siis pääasissa tällä kertaa mennään, kun viimeksi oli pelkkä tiiliskivi. Ja nyt otetaan myös vähän rennommin, ei mitään 1 000 sivun ahmimiskohtausta.


klo: 15:45
Loppu häämöttää jo Rautatiessä, vaikka kirja on tuntunut etenevän vähän liiankin verkkaisesti. Piti tulla koneelle katsomaan ketkä muut ovat ehtineet jo maratoniin mukaan :)


klo: 23:07
Pientä väsymystä jo ilmassa, että saa nähdä kauanko jaksan vielä taistella. Rautatie on jo tosiaan luettu (119 sivua) ja ensimmäinen kokonaan luettu kirja antaa paljon puhtia lisää. Jatkoin Beckettin Malone kuolee -kirjan kanssa, mutta sain vain melkein satasivua luettua, kun oli pakko vaihtaa. Minulle nämä maratonit on oiva tilaisuus lukea kirjoja, jotka muuten ovat hyllyyn vain jääneet hillumaan, kun ei ole mukamas huvittanut niitä lukea. Siitä siirryin sujuvasti Galsworthyn pariin Omenapuun muodossa, joka osoittautui hellyyttäväksi pienoisromaaniksi (112 sivua). Lumbergin Mustaa perhostakin ehdin aloitella parinkymmenensivun verran, kunnes Agatha Christien omaelämäkerta veti liikaa puoleensa ja sitä tässä ollaan nyt viimeisimmäksi luettu. 70 sivua luettu ja pidän todella paljon :) Sitten vielä katsomaan blogimaailman viimeisimmät kuulumiset ja takas lukemaan!


15.8. klo: 12:12
Eilen illalla/yöllä luin Sotaa ja rauhaa 108 sivua eteenpäin, ei enää montaakaan sivua jäljellä! Luin myös loppuun jo aloittamani Muumit VII -sarjakuvan, josta oli jo puolet luettu, se oli oikein virkistävä välipalalukeminen näiden vähän raskaampien kirjojen joukossa. Tänään heräsin vasta puoli kymmenen aikoihin ja luin juuri loppuun Mustan perhosen ja Malone kuolee. Jälkimmäinen oli lievästi sanottuna TUSKAA. Mutta nyt se on luettua. Eikä tarvitse enää ikinä palata sen pariin. Kolmeen asti on vielä aikaa, jolloin minua viihdyttämässä ovat vielä nuo tiiliskivet, varmaankin Christien seurassa pitäydyn lopun aikaa.


klo: 15:00
Maraton on nyt ohi. Onhan se jonkinmoinen suoritus lukea melkein 24 putkeen, mutta taidan silti tämän postauksen julkaisemisen jälkeen mennä takaisin lukemaan. Sain nimittäin Harper Leen Kaikki taivaan linnut pikalainana ja tämä maraton on pitänyt minut poissa sen luota ihan liian pitkään! Mutta vielä maraton asiaa:

Lukumaratonilla kokonaan luetut kirjat

Kesken jääneet

Yhteensä viisi kirjaa sain loppuun asti luettua:
  • Juhani Aho - Rautatie (s.119)
  • John Galsworthy - Omenapuu (s.112)
  • Muumit - Sarjakuvaklassikot VIII  (s.39)
  • Kiba Lumberg - Musta perhonen (s.149)
  • Samuel Beckett - Malone kuolee (s.183)

Mukana maratonissa oli lisäksi vielä kaksi jättiläiskirjaa:
  • Leo Tolstoi - Sota ja rauha II (s.108)
  • Agatha Christie - Vanha hyvä aikani  (s.136)

Sivuja kertyi siis tällä kertaa yhteensä 846. Hmmm, aika yllättävää. Koin kuitenkin lukeneeni aika maltillisesti ja turhia hötkyilemättä, mutta näkyy noita sivuja aika iso määrä kertyneen, lähemmäs viime kertaista määrää...

Lyhyet arvioit kirjoista on vielä tässä joku päivä tulossa.

Tsemppiä muille maratoonareille!!


Muita postauksiani
Blogistanian kesälukumaraton (2015)
24 h lukumaraton (2014)
Ystävänpäivän lukumaraton (2015)


20 kommenttia:

  1. Hieno avauskirja! Minunkin pitäisi verestää Aho-lukumuistoja... tsemppiä lukemiseen! Samalla taktiikalla menen minäkin eli luotan lyhyisiin kirjoihin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli minulla vasta ensimmäinen Aho ja ihan ok oli :D Lyhyet kirjat on siitä hyviä, että niiden kanssa ainakin huomaa edistyneensä :)

      Poista
  2. Jes, koitan itekki muistaa päivitellä kunhan tästä pääsee aloittamaan marin tunnin päästä.. :)

    VastaaPoista
  3. Minäkin luotan lyhyisiin kirjoihin, eli samalla kaavalla mennään. Tsemppiä maratoniin! :)

    VastaaPoista
  4. Minä meinasin ottaa tällä kertaa asiakseni tiiliskiven, mutta fiilis ei tuntunut oikealle, joten mennään lyhyillä. Kivaa maratonia! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiiliskivi vaatii tosiaan aikamoista sitoutumista - nimimerkillä kokemusta löytyy :D Samoin!

      Poista
  5. Minä simahdin eilen illalla jo ennen yhtätoista, mutta tänään sitten jo kirjassa kiinni kuuden jälkeen... Nyt kyllä pitäisi varmaan pistää silmät hetkeksi kiinni, että jaksaa. Huomaa, että työviikon ja koulujen alkamisviikon yhdistelmä on yllättävän rankka, vaikka lapset sinne kouluun menivätkin..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aikainen lintu madon nappaa, vai mites se menikään... Minä pääsin pois untenmailta vasta tuossa yhdeksän jälkeen, kun eilen valvoin reilusti yli yhteen. Pienet torkut ei tosiaan ole haitaksi, niin jaksaa taas paremmin keskittyä, mitä sitä suotta ylisuorittamaan :)

      Poista
  6. Ohuet ja ilmavat kirjat lienevät nyt valttia. Hyviä lukuhetkiä sinulle !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä Rita A, niiden avulla on hyvää vauhtia päästy puskemaan eteenpäin :) Tsemppiä sinullekin maratoniin!

      Poista
  7. Hieno suoritus! Mikäli jäi edes hieman kiinnostamaan, suosittelen lämpimästi, että luet vielä jonkin vanhemman painoksen Rautatiestä. Tuo painos on mielestäni aika tylsä. Omenapuu olisi mukava lukea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän se vähän pitkästyttävä oli... Jos joskus tulen Ahon pariin vielä kaipaamaan, niin sitten varmaan on vuorossa Parin tytär tai rouva. Omenapuu oli tosi kiva pienoisromaani, suosittelen :)

      Poista
  8. Minäkin harkitsin maratonin viime metreillä vetäväni muumi-sarjikset lukuun, mutta ajatuksen tasolle se jäi. Saitpa hienon sivumäärän luettua - ja kiva kuulla, että maraton on selvästi ollut mukava kokemus. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muumit oli ihan hyvä virkistys tuohon väliin :) Niiden kanssa ei ikinä pety. Aika yllättävä sivumäärä tuli ja mukavaa tosiaan oli!

      Poista
  9. Vau, olipa hienot maratonkirjat sinulla!

    VastaaPoista
  10. Hui, luitpa raskaita kirjoja ja join paljon vielä! Kunnioitettavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aavistuksen melankolisissa tunnelmissa mentiin, mutta Muumit pelasti onneksi! :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...