Satu Mattila-Laine - Parantola

"Askeleet lähestyivät."

kirjan alku

Parantola on nuortenkirja ja sopivan lyhyt sellainen. Vähän lukenut voi tähän huoletta tarttua, sillä tunnelmallisten kansien välissä oleva tarina vie mukaan aikamatkalle keskeisimpinä teemoina ystävyys ja oman sairauden hyväksyminen.

15-vuotias Elisa on kiinnostunut historiasta ja harrastaa vintagevaatteita. Lisäksi hänellä on salaisuus: epilepsia. Voimakkaan kohtauksen jälkeen Elisa huomaa päätyneensä aikamatkalle 1930-luvun kaatumatautiparantolaan, jossa hoitomuotoina ovat suolaton ja kahviton ruokavalio sekä eristys.

Parantolan arki mankelointeineen ja lypsämisineen on rankempaa kuin mihin Elisa on tottunut, mutta onneksi Elisa saa ystävän toisesta laitoksen asukista, Annasta. Molemmat tytöt rakastavat 30-luvun filmitähtiä! Parantolan lääkärillä Gromanilla on kuitenkin pahaenteinen suunnitelma Elisan ja Annan varalle... Takakansi

Kirjan lukee hujauksessa, sillä Satu Mattila-Laine on kirjoitettu tarinan sutjakkaasti eteneväksi, eikä kiinnostus voi varmastikaan lopahtaa kesken! Päinvastoin on korviini kantautunut enemmän kommentteja siitä, että kirja voisi pidempikin olla. Varsinkin vanhat epilepsian hoitomuodot ovat erittäin hurjan kuuloisia ja samalla myös ehdottomasti kirjan parasta antia sekä aikamatkustus-aspeksti oli hyvin toteutettu.

Kirja ei tyrkytä mitenkään erityisesti tietoa epilepsiasta, mutta huomaamattakin ja asiaan sen erityisemmin kiinnittämättä huomiota kirjasta kyllä tarttuu tietoa mukaan. Aina on erityistä lukea jonkun tietyn ihmisen tuntemuksia sairaudesta, vaikka tuo kyseinen henkilö fiktiivinen olisikin. Aivan hyvin Elisa voisi oikeakin ihminen olla tuntemustensa kanssa. Ihan erilainen tuntuma tulee tässä tapauksessa epilepsiaan kuin lukisi vaikka jotain tieto-opusta samasta aiheesta. Ei sekään tietysti ole huono, vaan erilainen tapa saada tietoa.

Sanomattakin on selvää, että Parantola sopii epileptikoille, mutta myös jostain muusta sairaudesta kärsiville oivallista lukemista. Elisa ei ole uskaltanut kertoa muille sairaudestaan, etteivät ihmiset ala suhtautumaan häneen eri tavalla, mikä varmasti voi olla monen sairastavan lapsen pelko. Pelko, että ihmiset pitävät heikkona, eriarvoisena. Ja vaikka ei mitään sairautta lapsella olisikaan, saa hän tästä hyvän lukukokemuksen lisäksi arvokasta tietoa.

_______

Satu Mattila-Laine - Parantola

Karisto, 2015
Kansi: Satu Ketola

Kirjastosta lainattu
Tähtiä: ★★★

Ljudmila Ulitskaja - Vihreän teltan alla

"Tamara pisteli lautaselta suuhunsa löysäksi paistettua 
munaa mutta katseli vielä unensa viimeisiä kuvia."

kirjan alku

Turhia en jäänyt laakereille lepäämään Sodan ja rauhan loputtua, vaan heti seuraava venäläinen tiiliskivi käteen! Tällä kertaa tosin jotain uudempaa, sillä Ljudmila Ulitskaja on yksi maansa arvostetuimmista nykykirjailijoista. Sain Vihreän teltan alla luettua juuri ennen messuja, niin kuin olikin tarkoitus ja tuo deadline oli aika hyvä, sillä muuten kirja olisi voinut hukkua yöpöydän kirjojen alimmaiseksi, kuten välillä näille paksukaisille käy. Mistä lie johtunee.

Eepos kuvaa aikaa Stalinin kuolemasta aina Neuvostoliiton viimeisiin vaiheisiin ja se seuraa kolmen isättömänä kasvavan moskovalaisen luokkatoveruksen Iljan, Mihan ja Sanjan sekä poikia joitain vuosia nuorempien kolmen tytön Oljan, Tamaran ja Galjan taivalta 1950-luvun kouluvuosista pysähtyneisyyden ajan keski-ikään.

Vihreän teltan alla kertoo heidän vaiheensa niin sanotusti kehdosta hautaan esitellen eri elämänvaiheet. Elämä kuljettaa toveruksia sinne tänne, rakastutaan, vihataan, sovitaan, kuollaan. Jotkut ihmiset, kuten päähenkilömme, hakivat elämälle sisältöä kulttuurista: klassisesta musiikista ja kielletyistä kirjoista. Salamyhkäinen toiminta etenkin kirjojen kohdalla oli tarpeen, sillä kansalaisten valvonta oli tarkkaa. Kulttuurin ylistyksen vastapainona olivat sitten nämä kuulustelut ja kotietsinnät, neuvostoliittolaisia pidetään tiukasti silmällä ja laittomuuksista rangaistaan, kuten jos kotoa löytyy vääriä teoksia. Ei mikään ihme, että kirjassa otetaan esille myös juurikin Sota ja rauha: "Sanja Steklov noudatti opettajan neuvoa mielihyvin. Hän taisi olla ainoa, jonka kotikaapissa oli Tolstoin koottujen teosten täydellinen laitos, ja ennen nelipäiväisen suruajan päättymistä Sanja oli ahmaissut kaikki Sodan ja rauhan neljä nidettä, joskin on sanottava, että muutamat sivut hän selvitti selaamalla."

Runsaasti henkilöitä esitellään kuuden päähenkilön elämänvaiheiden kautta, joten henkilögalleria on valtava ja olisi pitänyt aika ripeällä tahdilla lukea koko kirja, jotta olisi voinut suhteellisen vaivattomasti muistaa henkilöiden suhteet toisiinsa ja ylipäätään kuka on kuka. Nyt jouduin välillä palaamaan alkuunpäin saadakseni selvyyden edellä mainittuihin. Esitellyt ihmiset eivät jää normaalien sivuhenkilöiden tasolle, vaan heidän historiansa kerrotaan lyhyesti, joka on aika kiva.

Henkilöiden elämien kautta voi nähdä viittauksia politiikkaan, mutta mitenkään erityisesti Ulitskaja ei niihin tartu, vaan kaikki on pääteltävissä tarinan rivien välistä. Venäjän historiasta kiinnostuneet saavat paljon ja laajasti mielenkiintoista tietoa.

 "Kostja ei kuitenkaan kiirehtinyt asioiden edelle ryhtymällä utelemaan - komedia saisi edetä ihan omalla painollaan. Sillä komedia tämä taatusti oli, siitä ei ollut epäilystäkään. Punaposkisen eukon nappisilmät näyttivät turkoosikivestä hiotuilta, ja hänen huiveihin kiedottu päänsä keikkui kuin kiinalaisella posliininukella, kaikkiin suuntiin: sivulta toiselle, eteen ja taakse."

Tarina ei etene kronologisessa järjestyksessä vaan saatetaan palata ajassa taaksepäin tai sitten hypähtää tulevaisuuteen. Epälooginen eteneminen toi jälleen omat haasteensa, mutta onhan se jollain lailla kiehtovakin tapa esittää asioita. Satunnaisia otoksia elämästä, mutta joista punoutuu kokonainen tarina. Ulitskajalta on suomennettu myös muita teoksia.

_______

Ljudmila Ulitskaja - Vihreän teltan alla

(Zeljonyi satjor, 2011)

Siltala, 2014

Kirjastosta lainattu
Tähtiä: ★★★

H. P. Lovecraft - Hulluuden vuorilla

"Olen pakotettu puhumaan koska tiedemiehet ovat 
kieltäytyneet noudattamasta neuvojani tietämättä miksi."

kirjan alku

Blogissani on tänä vuonna hieman pienempi muotoiset Halloween-pirskeet kuin viime vuonna, mutta ei anneta sen menoa haitata. Tällä kertaa sitä 'juhlistan' yhden novellin muodossa: Hulluuden vuorilla, joka on Nimettömän kaupungin yksi novelleista. Se on kyseisen kokoelman viimeinen - ja samalla reilusti pisin - teksti. Tarkoitushan oli fiilistellä Halloweenia ja lukea jotain jännittävää, mutta toisin kävi.

20 henkinen retkikunta 55 rekikoiransa kanssa tekee tutkimusretkeä Antarktikselle. Heidän tutkimuksensa saavat yllättävän käänteen, kun ihmeellisiä asioita löytyy.

"Vaistosimme näkymässä itsepintaisen ja läpitunkevan vihjeen typerryttävistä salaisuuksista ja mahdollisista paljastuksista. Oli aivan kuin nämä jyrkästi erottuvat painajaishuiput olisivat seisoneet portinpylväinä vartioiden unen, kaukaisen ajan ja avaruuden sekä monien ulottuvuuksien kiellettyä maailmaa. En voinut mitään tunteelle että ne olivat pahoja olentoja - hulluuden vuoria joiden kauemmat rinteet antoivat suoraan johonkin kirottuun äärettömyyden kuiluun."

 

Ei napannut. Jaaritellaan sivutolkulla Muinaisista, jotka elivät ennen jääkautta ja blaablaablaa. Ihan kuin olisin unettavaa biologiankirjaa lukenut. Tämän novellin lukemiseen vaaditaan siis suurta kiinnostusta luonnontieteisiin.

 

"Ellei heitä saada taivutelluksi luopumaan hankkeestaan, he tunkeutuvat aivan Antarktiksen sisimpään asti ja sulattavat ja poraavat kallioperää, kunnes päästävät vapaaksi sen minkä me tiedämme koituvan maailmanlopuksi."

Koko Hulluuden vuorilla tarina käynnistyi todella hitaasti, eikä se siis aiheensa puolesta istunut minulle ollenkaan. Jännitystä ei ollut nimeksikään, vaikka kauhun elementtejä olikin mukana. Täysin päivänvastaiseen arvioon kannattaa tutustua Marileen kirjoittamassa blogissa ja vasta sitten päättää onko kirja sinua varten.

_______

H. P. Lovecraft - Hulluuden vuorilla

(At the Mountains of Madness, 1931)

Jalava, 1991

Kirjastosta lainattu
Tähtiä: ★½

Liebster Award -tunnustus

Kiitos tunnustuksesta Sivu sivulta -kirjablogin Jenni ja Kirjaneidon tornihuoneen Kirjaneito!

Haasteen säännöt:
1. Kiitä palkinnon antajaa ja linkkaa hänen bloginsa postaukseesi.
2. Laita palkinto esille blogiisi
3. Vastaa palkinnon antajan esittämään 11 kysymykseen.
.... ja jatkuisivathan nuo säännöt vielä, mutta minä toteutan ne vain tähän asti, sillä en ole yhtään kärryillä siitä kuka tämän on tehnyt. Ja olen hyvin laiska kiireinen ihminen.


Sitten jatketaan itse kysymyksiin, jotka laati Jenni:

1. Jos saisit lukea enää vain yhden kirjan, mikä se olisi?
Helpolla ei vastailijaa selvästikään olla päästämässä, kun heti tämmöinen paha kysymys alkuun. Ehdottomasti joku paksu, että luettavaa riittää. Kurjat! Yeah!

2. Missä luet mieluiten?
Kotona, sohvalla tai sängyllä.

3. Luetko mieluummin onnellisia loppuja vai sellaisia, jotka jäävät mietityttämään?
Hmmmm... vaikea valita. Liika siirappisuus ärsyttää, mutta ei minulla mitään onnellisia loppuja vastaan ole :) Niin ja liian avonaisetkin loput suututtavat. Joten sekä että :D

4. Kertoisitko muutaman kirjan, jota suosittelisit kaikille?
Ai vaan muutaman? Niitä kuule riittäisi vaikka millä mitalla. Suomalaisista kirjailijoista ehdottomasti Tiina Raevaaraa, jonka romaani Yö ei saa tulla on täyttä timanttia ja hänen novellikokoelmansa En tunne sinua vierelläni osoittautui myös erittäin hyväksi. Ulkomaalaisista sanoisin, että Okalinnut, Henkien talo, Paikka vapaana, Pelin henki... Nyt taisi tulla jo enemmän kuin muutama...

5. Mistä kirjasta haluaisit nähdä elokuvan?
Kirjat ovat parempia, joten väliäkö tuolla ;)

6. Minkä fantasiakirjan satumaailmaa sinun ajatuksiesi satumaa muistuttaa eniten?
Tolkienin Hobittien Kontu <3 Se ei selityksiä kaipaa.

7. Mikä on huonoin lukemasi kirja? Miksi?
Tästä on ihan oma postauskin joskus tulossa, mutta huonoimman kirjan tittelin saa ehdottomasti Laura Palmerin salainen päiväkirja kirjoittajana Jennifer Lynch. Kertakaikkisen kamalaa sontaa. Mitäs tässä turhia kaunistelemaan, mikään siinä ei vain toimi. Vastenmielinen kirja.

8.  Minkä kirjan päähenkilö on sinusta mielenkiintoisin?
Ainakin Okalintujen Ralph on hyvin mielenkiintoinen henkilö ristiriitaisine mielenliikkeineen.

9. Luetko runoja?
Välillä. Harvoin. Mutta yritän lukea enemmän. Tänä vuonna tosin runotilasto taitaa vielä näyttää nollaa. Romaanit kun ovat itselle se rakkain lukumuoto.

10. Suunnitteletko lukemista tarkasti?
Periaatteessa teen kaikenlaisia listoja ja osallistun haasteisiin, mutta en niitä vakavasti osaa ottaa, joten lukeminen valikoituu täysin fiiliksen mukaan. Eli suunnitelmia on, mutta yleensä ne muuttuvat lennossa.

11. Mikä kirja on sykäyttänyt sinua eniten?
Näitäkin on niin paljon, joten vastaan viimeisimmäksi todella sykäyttäneen Gallayn Rakkaus on saari.



... ja Kirjaneidon kysymykset:

1. Pitääkö kirjat mielestäsi lukea ennen elokuvaversion katsomista?
Ehdottomasti jos vain pystyy! Kirjat nimittäin melkein aina päihittävät elokuvat mennen tullen ja surkean elokuvan jälkeen ei ihan heti tee mieli kirjaan tarttua, vaikka olisinkin niin aikonut tehdä.

2. Luitko lapsena ja jos luit, mikä oli lempikirjasi?
Luin lapsenakin todella paljon, eniten kaikenmaailman sarjoja, koska niissä riitti luettavaa, eikä tarvinnut heti keksiä uutta luettavaa. Lempparini olivat Neiti Etsivät.

3. Kaipaatko lukiessasi ehdotonta rauhaa, vai pystytkö keskittymään myös muiden ihmisten läsnäollessa ja mahdollisessa puheensorinassa?
On sitä melussakin tullut luettua, mutta liian rauhaton ympäristö ei ole ideaali. Väsyneenä sen sijaan en kestä minkäänlaista pölinää tai musiikkia - tai välillä kellon tikitystäkään.

4. Miten järjestät kirjahyllysi?
Hyllyni ovat vähän erikokoisia, joten se seikka vaikuttaa jonkin verran, mutta muuten minulla on omissa osioissaan esim. romantiikka, jännitys, dekkarit, nuortenkirjat...

5. Kirja, joka sai sinut itkemään.
Paha kysymys. En itke lukiessa - muuta kuin sisäisesti. Siinä rajoilla kuitenkin oltiin Anne B. Ragden Erakkoravuissa, silmäkulmassa taisi vähän kimmeltää.

6. Jos pitäisit teekutsut, jonne saisit kutsua viisi fiktiivistä henkilöä, ketkä kutsuisit ja miksi?
Koska teekutsuista on kyse, niin ihan pakko sanoa, että yksi heistä olisi Hullu Hatuntekijä :D Jotain hauskuutta pitää olla. Agnes voisi olla myös mielenkiintoista seuraa ja mukaan kutsuisin myös Muumipapan, sillä hänen tarinansa nuoruudestaan ovat niin viihdyttäviä ja mielenkiintoisia. Erlend olisi enemmän kuin tervetullut (viitaten edellisen kysymyksen kirjaan). Häneltä varmasti lohkeaisi mielenkiintoisia kommentteja asiaan kuin asiaan, sopivan höpsö, mutta hyvää tarkoittava. Erlenden somistajan työt kiehtovat myös valtavasti. Niin ja tietysti Hercule Poirot! Paitsi jään miettimään tuota Poirot'a vielä, sillä hänen osallistumillaan kutsuilla tuppaa joku aina kuolemaan, hope it's not me!

7. Lempparisi tänä vuonna lukemistasi kirjoista (voi mainita muutamankin)?
Kaikki se valo jota emme näe, Hugo Cabret...

8. Lukevatko perheenjäsenesi paljon tai yhtä aktiivisesti kuin sinä?
Eivät he yhtä paljon lue kuin minä, mutta lukevatpa kuitenkin :) Täytyy tähän sanoa, että erään heistä lukunopeus pistää hieman kateelliseksi: luki nimittäin Kummisedän muutamissa tunneissa... Hah. Paljonkohan kirjoja minä saisin luettua vuodessa tuolla vauhdilla. Just wondering. 

9. Kirja, josta tehty elokuvaversio oli sinusta parempi kuin alkuperäisteos.
Aamiainen Tiffanylla, koska Audrey Hepburn <3

10. Kirja, jonka tahtoisit lukea uudelleen.
Ensimmäisenä tulee mieleen Jonathan Carrollin Naurujen maa, koska muistan että oli se ihan älyttömän hyvä, mutta kaikki muu onkin lahjakkaasti pyyhkiytynyt mielestä :/ Hän on myös kirjailija jolta soisin suomennettavan lisää ja tällä hetkellä metsästänkin mieheltä ilmestyneitä novelleja. Ei ole ollut mitään helppoa puuhaa.

11. Onko sinulla lempikirjailijoita? Jos on, mainitse muutama.
On on! John Irving, Isabel Allende, Tove Jansson, J. K. Rowling, Carlos Ruiz Zafon, Anne B. Ragde...

Blake Crouch - Wayward Pines: Salaisuus

"Mustin oli katsellut otusta Schmidt & Benderin 
valmistamasta kiikaritähtäimestä lähes tunnin."

kirjan alku

Ahmaisin kesän alussa Wayward Pinesin ensimmäisen osan Ei pakotietä ja koukutuin välittömästi. Huikea aloitus sarjalle, jossa yllätyksiä riittää. Jos ekaa osaa ei ole luettua, ei ehkä kannata jatkaa lukemista. Sen verran voin kuitenkin sanoa, että lue ykkösosa pian! Kakkonen on hyvä!

"Eilinen on historiaa.
Huominen on arvoitus. 
Tämä päivä on lahja.
Ole ahkera, ole onnellinen ja iloitse elämästäsi
Wayward Pinesissa!

Kehotus Wayward Pinesin asukkaille
(pidettävä näkyvillä kaikissa kodeissa ja liiketiloissa)"

Wayward Pinesin tarina jatkuu. Ethan Burke värvättiin kaupungin seriffiksi hänen tullessa tietoiseksi maailman tilanteesta ja Wayward Pinesin salaisuudesta. Asukkaat ovat jollainlailla hekin tietoisia näytelmästä, jossa ovat mukana, mutta he eivät kuitenkaan tiedä todellista syytä sille. Jotain salamyhkäistä on kuitenkin tekellä.

Jälleen pääsin nauttimaan jännityksestä ja yllättävistä käänteistä, vaikka tämän kirjan suurin yllätys ei yltänytkään ensimmäisen kirjan tasolle, mutta se olikin niin suuri käänne, että tuskin toista samanlaista voi olla. Salaisuudessa lukijalle raotetaan myös menneisyyden verhoja, eritoten aikoja ennen Wayward Pinesia. En nyt halua lähteä kauheasti enempää kirjaa avaamaan, sillä muuten tulisin paljastaneeksi siitä liikaa.

Se loppu. Mikä cliffhanger! Ei noin voi lopettaa! Trilogian viimeinen osa, Viimeinen kaupunki, ilmestyy tammikuussa 2016. Sitä odotellessa. (Tammikuuhun on vielä ikuisuus!)

"Oli yhä hetkiä, sellaisia kuin tämä, jolloin Wayward Pines tuntui aidolta. -- Juuri teeskentelemällä hän oli vasta täysin ymmärtänyt, miten hyvin illuusio onnistui. Miten ihmiset saattoivat antautua, hukuttautua heitä ympäröivään herttaiseen valheeseen."

_______

Blake Crouch - Wayward Pines: Salaisuus

(Wayward, 2013)

Tammi, 2015

Kirjastosta lainattu
Tähtiä: ★★★★

Muita postauksiani
Blake Crouch - Wayward Pines: Pakotie

Helsingin kirjamessut 2015

Tänään olin messuilemassa ja lähinnä haahuilemassa sinne tänne. Suunnitelmista poiketen en nähnytkään yhtään venäläisen kirjailijan haastattelua. Oltiin kierrelty antikvariaatti puolella jo parin tunnin verran, joten nautin huilitauon Dekkarilauantain parissa, jossa keskustelemassa uusimmista kirjoistaan olivat Pirkko Arhippa, Max Manner, Reijo Mäki ja Vera Vala. Yhdistävä asia näiden neljän kirjoilla oli, että heidän päähenkilönsä seikkailevat uusissa maisemissa ja keskustelu keskittyikin tapahtumapaikan vaikutukseen päähenkilössä ja tapahtumien kulussa. Haastattelijana Marlene Weck. Mielenkiintoinen keskustelu ja puolituntinen meni nopeasti.

Nelikon haastattelu veti kuuntelemaan paljon porukkaa ja jäi mieleen niinkin tärkeä asia kuin, että Reijo Mäki ei tykkää matkustamisesta ellei sinne pääse junalla - "tai taksilla", Manner heitti siihen väliin. Pitäisi sentään nyt joku Vares-kirja lukea, kun en ole lukenut ensimmäistäkään. Vera Vala on ainut heistä kenen tuotantoon olen tutustunut.

Konkreettinen messusaldo jäi olemattomaksi, enkä löytänyt oikeastaan mitään ostettavaa ja vähän harmittaa, että satuin menemään juuri pahimpaan ruuhka-aikaan. Se ihmispaljous. En tykkää. Ahdistaa. Niin ja Sofi Oksasen nimmareita uuteen Norma-kirjaan oli jonottamassa aikamoinen määrä ihmisiä. Vannoin Puhdistuksen jälkeen, etten Oksaseen enää koske, mutta saattaa käydä niin, että joudun puheeni pyörtämään, sillä Norma kuulostaa aiheensa puolesta mielenkiintoiselta.

Sitten palatkaamme hetkeksi menneisyyteen; Projektina minulla oli lukea ennen messuja venäläistä kirjallisuutta ja siihen oli aikaa noin kuukausi. Sainkin luettua pitkästä vinkkilistastani peräti 5 romaania:

Sergei Lukjanenko - Yöpartio
Boris Akunin - Leviatanin purjehdus
Andrei Makine - Tuntemattoman miehen elämä
Vladimir Krjukov - Huvimaja Monrepoossa
Ljudmila Ulitskaja - Vihreän teltan alla (postaus tulossa)


Toivottavasti kanssabloggareilla on ollut parempi messusaldo :) Tai miten sen nyt ottaa, kirjahyllyni varmaan kiittää, etten mitään löytänyt :D

Vladimir Krjukov - Huvimaja Monrepoossa

"Kevyt viri kiiri järven pintaa ja häviää."

kirjan alku

Viimeisiä viedään kun kirjamessut lähestyvät ja enää ei ole kauheasti aikaa saada keskenolevat venäläisten kirjoittamat kirjat luettua. Lukemaan tämän kirjan houkutti rikostarina ja etenkin todella näyttävä kansi! Varmasti yksi upeimmista kansista ikinä. Kauniin taulun tuosta saisi vaikka seinälle.

Lappeenrannassa eletään vuotta 1913, kun paikallisen venäläisen sahalta löytyy päätön ruumis. Poliisin ensisijainen epäilty on sahanomistajan poika Nikolai, joka on nähty lähellä rikospaikkaa. Miehen suunnitelmat mennä naimisiin rikkaan viipurilaisen tehtailijan tyttären kanssa kariutuvat nekin ja pidätetyksi joutuminen ajaa hänet pakomatkalle kotikaupunkiinsa Pietariin.

Kirjan alussa Nikolain asiat näyttävät olevan hyvin siihen asti, kunnes hän Monrepoon puiston kauniissa huvimajassa näkee jotain, joka romuttaa täysin hänen suunnitelmansa ja pian sen jälkeen poliisit ovatkin kintereillä. Romatiikka ei jää vain Lappeenrantaan, vaan pakomatkalla Nikolai saa kokea uuden ihastuksen ja saa seuraa. Mitään piilottelevaa elämää Nikolai ei Pietarissa vietä, eikä hänen uskoisi pakoilevan poliiseja, ilmeisesti suomalaisten poliisien valta ei Pietariin asti ulotu...

Huvimaja Monrepoossa on harmiton, nopealukuinen välipaladekkari, joka ei tarjoa odotettua rikostutkintaa ja murhaajaehdokkaiden perässä juoksentelua johtolankoja etsiskellen, vaan etsivätyön seuraamisen sijaan keskitytään Nikolain pakomatkaan ja hänen Pietarissa oleskeluunsa. Lyhyeen sivumäärään nähden tarinaa pohjustetaan ihmeellisen pitkään kirjan lähtiessä rullaamaan eteenpäin verkkaiseen tahtiin.

_______

Vladimir Krjukov - Huvimaja Monrepoossa

(Besedka v Monrepo)

Zona A, 2011
Kansi: Toms Gutmanis

Kirjastosta lainattu
Tähtiä: ★★½