J. R. Ward - Halu (#1)

Demoni oli kovin ikävä sana.

kirjan alku

Siinä kävi kuulkaas hyvät lukijat niin, että minä tykkäsin Halusta. Huuuh, elämä yllättää. Kirjat yllättää. Totta se taitaa siis olla, että kaikille kirjoille on aikansa ja paikkansa - ainakin suurimmalle osalle. Ehkä sitten parin vuoden päästä luen häpeillen tätä postausta ja mietin, miksi ihmeessä tykkäsin, mutta nyt mennään näillä! Halu on Langenneet enkelit -sarjan ensimmäinen osa ja merkkasin jo seuraavat osat luettavaksi.

Jim Heron ei tiedä paljoakaan vapahduksesta – hänen erikoisalaansa on kosto, ja hänelle synti on suhteellinen käsite. Kaikki muuttuu, kun hänestä tulee langennut enkeli ja hänelle annetaan tehtäväksi pelastaa seitsemän ihmissielua seitsemältä kuolemansynniltä. Eikä epäonnistuminen tule kyseeseen.
Vin di Pietro on täydellisen omistautunut työlleen – kunnes kohtalo puuttuu peliin kovapuheisen, Harrikalla ajavan pelastajan hahmossa sekä naisen, joka saa Vinin kyseenalaistamaan kohtalonsa, järkensä ja sydämensä. Kun ikiaikainen paha on valmiina vaatimaan Viniä itselleen, täytyy hänen ryhtyä yhteistyöhön langenneen enkelin kanssa valloittaakseen rakastettunsa – ja pelastaakseen oman sielunsa. Takakansi

Olihan tässä niitä elementtejä, jotka esimerkiksi romantiikkakirjallisuudessa saavat minut ärsyyntymään kuten imelät keskustelut ja vuoropuhelut etenkin Vinin ja Marie-Teresen väillä sekä tökkivät (ja toistuvat) eroottisen seksikohtaukset ja muut lipevyydet, mutta sitä kaikkea muuta hyvää ei voi ohittaa noiden äsken mainittujen seikkojen varjossa. Vetävä juoni toimii magneetin lailla ja mukavan erilainen päähenkilö Jim saa minulta kiitosta, karski toiminnan mies. Karski ja raamikas äijä se Vinkin on. Halu on paikoin höttöinen, mutta täytti tehtävänsä tavallisen arjen viihdyttävänä häiriötekijänä ja ripaus huumoria toi mukavan lisän.

Luulen, että näitä kirjoja joko rakastaa ta inhoaa ja tällä hetkellä minä kallistun ensimmäiseen, saa nähdä sitten seuraavien osien kanssa, että vieläkö innostaa vai alkaako kirjat toistaa itseään. Paranormaalista romantiikasta kertovia kirjoja en kauheasti ole lukenut, joten sekin voi vaikuttaa mielipiteeseeni, vertailukohteita ei kaiheasti ole. Lukemistahan tässä massiivisessa sarjassa riittää, mutta otan haasteen vastaan, sillä haluan tietää miten Jimin seuraavan pelastettavan käy.

_______

J. R. Ward - Halu

(Covet, 2009)

Basam Books, 2012

Omasta hyllystä
Halloween-haaste
Tähtiä: ★★★★

H. P. Lovecraft - Hulluuden vuorilla

"Olen pakotettu puhumaan koska tiedemiehet ovat 
kieltäytyneet noudattamasta neuvojani tietämättä miksi."

kirjan alku

Blogissani on tänä vuonna hieman pienempi muotoiset Halloween-pirskeet kuin viime vuonna, mutta ei anneta sen menoa haitata. Tällä kertaa sitä 'juhlistan' yhden novellin muodossa: Hulluuden vuorilla, joka on Nimettömän kaupungin yksi novelleista. Se on kyseisen kokoelman viimeinen - ja samalla reilusti pisin - teksti. Tarkoitushan oli fiilistellä Halloweenia ja lukea jotain jännittävää, mutta toisin kävi.

20 henkinen retkikunta 55 rekikoiransa kanssa tekee tutkimusretkeä Antarktikselle. Heidän tutkimuksensa saavat yllättävän käänteen, kun ihmeellisiä asioita löytyy.

"Vaistosimme näkymässä itsepintaisen ja läpitunkevan vihjeen typerryttävistä salaisuuksista ja mahdollisista paljastuksista. Oli aivan kuin nämä jyrkästi erottuvat painajaishuiput olisivat seisoneet portinpylväinä vartioiden unen, kaukaisen ajan ja avaruuden sekä monien ulottuvuuksien kiellettyä maailmaa. En voinut mitään tunteelle että ne olivat pahoja olentoja - hulluuden vuoria joiden kauemmat rinteet antoivat suoraan johonkin kirottuun äärettömyyden kuiluun."

 

Ei napannut. Jaaritellaan sivutolkulla Muinaisista, jotka elivät ennen jääkautta ja blaablaablaa. Ihan kuin olisin unettavaa biologiankirjaa lukenut. Tämän novellin lukemiseen vaaditaan siis suurta kiinnostusta luonnontieteisiin.

 

"Ellei heitä saada taivutelluksi luopumaan hankkeestaan, he tunkeutuvat aivan Antarktiksen sisimpään asti ja sulattavat ja poraavat kallioperää, kunnes päästävät vapaaksi sen minkä me tiedämme koituvan maailmanlopuksi."

Koko Hulluuden vuorilla tarina käynnistyi todella hitaasti, eikä se siis aiheensa puolesta istunut minulle ollenkaan. Jännitystä ei ollut nimeksikään, vaikka kauhun elementtejä olikin mukana. Täysin päivänvastaiseen arvioon kannattaa tutustua Marileen kirjoittamassa blogissa ja vasta sitten päättää onko kirja sinua varten.

_______

H. P. Lovecraft - Hulluuden vuorilla

(At the Mountains of Madness, 1931)

Jalava, 1991

Kirjastosta lainattu
Tähtiä: ★½

Frank Peretti - Pimeys laskeutuu

Pimeys laskeutuu - Frank Peretti

(This Present Darkness, 1986)

Aika Oy, 1999
Kansi: R. DiCianni

Omasta hyllystä

"Oli myöhäinen sunnuntai-ilta, kun kaksi työvaatteisiin pukeutunutta hahmoa ilmestyi 
täysikuun valaisemalle valtatie 27:lle lähellä Ashton-nimistä pikkukaupunkia."

kirjan alku 

Lapsena kahlasin läpi kokonaan Perettin seikkailusarjan ja joku aika sitten selvitin, että Frank Peretti on kirjoittanut myöskin aikuistenkirjoja, jotka vaikuttivat erittäin lupaavilta. Pimeys laskeutuu on ensimmäinen Perettin kirjoittama aikuistenkirja, esikoistrilleri.

Ashtonin yliopistokaupunki tulee olemaan hyvän ja pahan taistelukenttä, kun enkelit ja demonit taistelevat pikkukaupungin hallinnasta. Paikallislehden toimittaja Marshall Hogan aavistaa kaupungissa olevan jotain tekeillä ja saa vihiä vaarallisesta salaliitosta, joka pian saa otteen koko kaupungista ja ajaa sen pimeän puolelle. Hänen oma tyttärensäkin on jo vieraantumassa perheestä ja joutumassa mukaan tähän härämäperäiseen liikkeeseen, mutta miten hänet voi pitää turvassa, kun käännyttäjänä tuntuu toimivan yliopiston oma opettaja. Marshall ei voi myöskään kääntyä kenenkään puoleen, sillä kaupungin vaikutusvaltaisimmat ihmiset ovat salaliitossa mukana.

Omalla tahollaan pastori Hank Busche käy taistelua pahaa vastaan. Hänen edeltäjänsä oli aikanaan savustettu ulos virasta ja nyt on Hankin vuoro, sillä hän edustaa hyvää. Salaliittolaiset ovat konneet joukkonsa, mutta kirkonmiehenä Hankilla on omat apujoukot takanaan. Kaikista hän ei ole itsekään täysin tietoinen, mutta korkeampi voima johdattaa häntä tällä raskaalla polulla.

"Hänen lehtensä toimittaja oli pidätetty väärin perustein ja pistetty putkaan koko yöksi, ja jollakin tavalla hän ei enää piitannutkaan siitä. Tämä välkkyvähampainen poliisipäällikkö teki hänestä valehtelijan, eikä hän pannut vastaan. Hän yritti herätellä itseään turtumuksesta ja muistuttaa mieleenssä, mitä asiaa oli varsinaisesti tullut poliisiasemalle hoitamaan."

Uskon, että taistelu hyvän ja pahan välillä olisi tullut hyvinkin selväksi ilman enkelit vastaan demonit asetelmaa, joka tuntui aavistuksen verran päälleliimatulta ja vieraannuttavalta. Olisivathan ne voineet olla tarinassa mukana, mutta niiden osaa olisi voinut hieman madaltaa ja jättää ehkä enemmän salaperäisyyden verhon taakse, niin kauhean suuren roolin sijaan. Reaalimaailma on kun on enemmän minun juttuni, vaikka maagisesta realismista hyvin paljon pidänkin. Pimeys laskeutuu menee kuitenkin jo enemmän fantasian puolelle.

Itse kaupungin asiat kun olivat niin paljon kiinnostavampia: siellä vallitseva täydellinen sekasotku siitä kaikesta juonittelusta ja salaliitto... Tuo kaikki olisi riittänyt minulle vallan hyvin. Demonien ja enkelien näkyvyyttä vähentämällä olisi myös kirjan pituutta saanut hieman lyhennettyä ja paketista olisi tullut paljon tiiviimpi. Muuta negatiivista ei ole sanottavana. Juoni toimi mainiosti, kirja oli jännittävä. Se oli aikalailla sellainen kuin odotinkin.

"Kaikki tuntui olevan oudolla tavalla liikkumatonta. Usva peitti taivaan, aurinko mollotti taivaalla epäselvänä tulisena pallona, ilma oli nihkeän kuuma. Oli hiljaista.
   Silti kukaan ei pystynyt rentoutumaan."

Henkilögalleria on hyvä ja mielenkiintoinen erilaisine tyyppeineen ja pienet vivahteet tekivät heistä hyvin eläväisiä ja niin sanotusti massasta erottuvia. Pahaa ei myöskään voiteta liian helposti, vaan kunnon taisteluja käydään - niin henkisiä kuin fyysisiäkin. Ikään kuin synkkä pilvi leijuu kirjan yllä pahan varjostaessa ihmisten elämää valmiina tekemään uhrinsa elämästä helvettiä.

Entä sortuuko kirja saarnaamiseen? Hieman joo, mutta se on osa Perettin tyyliä, joten se pitää vain kestää. Kirja on kirjoitettu niihin aikoihin, kun new age -liike tuli enemmän ihmisten tietouteen, joten Pimeys laskeutuu on herättänyt myös paljon keskustelua sen uskonnollisesta ja spiritistisestä sisällöstä ja sen totuudenmukaisuudesta. Mutta tämä romaaninhan on fiktiota, eikä kirjoittaja väitä sen olevan muuta, joten miksi tehdä asioista liian monimutkaisia ja ylitulkita kirjaa, ottaa se kirjaimellisena elämänohjeena, kun se ei sitä ole. Pimeys laskeutuu on vetävä romaani.

Tähtiä: ★★★½

Kirjankansibingo: Maisema

Terry Pratchett - Hyviä enteitä

Hyviä enteitä: Noita Agnes Nutterin Hienot ja Oikeat Ennustukset
Terry Pratchett & Neil Gaiman

(Good Omens: The Nice and Accurate Prophecies of Agnes Nutter, Witch, 1990) 
Kansi: Jari Rasi

Jalava, 1992

Kirjastosta lainattu

"Päivä oli kaunis. Kaikki päivät olivat olleet kauniita. Niitä oli ollut huomattavasti useampia kuin seitsemän siihen mennessä, eikä sadetta ollut vielä keksitty. Eedenistä itään kerääntyvistä pilvistä saattoi kuitenkin päätellä, että ensimmäinen ukkosmyrsky teki tuloaan, eikä se olisi mikään mitätön myräkkä."

kirjan alku 

Entuudestaan minulle tuntematon (tarkennus: tai olenhan minä hänestä kuullut, mutten lukenut) Terry Pratchett on todella tunnettu englantilainen fantasiakirjailija, joka kuoli viime kuussa. Siitä syystä Yöpöydän kirjojen Niina T. järjesti kimppaluvun aina tuonne tämän kuun loppuun saakka, jolloin tietenkin luetaan fantasiamestarin kirjoja. Sopivasti lukulistaltani löytyy peräti viisi miehen kirjaa, joista ainakin muutaman ehdin tässä lukea.

Maailmanloppu häämöttää jo ja siitä merkkinä erääseen ihmisperheeseen on yksitoista vuotta sitten sijoitettu antikristus perheen oman vauvan tilalle, mutta pieni virhe sattui matkalla: antikristus menikin vahingossa väärään perheeseen, eikä kukaan tiedä missä hän nyt on - juuri kun suuri tehtävä pitäisi laittaa täytäntöön maailman tuhoamiseksi. Demoni Crowleylle ja hänen ystävä/vihamies enkeli Aziraphalelle on annettu tehtävä nitistää antikristus, mutta mitä tehdä, kun maan päällä on oikeastaan hauska olla ja antikristus osoittautuu miellyttäväksi lapsukaiseksi.

"Hyviä enteitä on ratkiriemukas maailmanlopun visio. Kuulostaako ristiriitaiselta?" Täytyy myöntää, että hieman, mutta allekirjoitan täysin tuon ratkiriemukkaan. Se on täynnä sanoilla kikkailua ja nerokkaita, hullunkurisia lausahduksia, juuri sellaista huumoria mikä minuun tehoaa täysin. Veikkaan, että juuri tuo huumori on se mikä erottaa Pratchettistä tykkääjät ja ei-tykkääjät, sille se on kuitenkin niin suuri ja näkyvä osa kirjaa, että lukeminen varmasti vaikeutuu, jos vitsit ja tietynlainen huumori ei ollenkaan nappaa. "Tosikot älkää vaivautuko."

Ennakko-odotuksia Pratchettin tuotannon suhteen ei minulla juurikaan ollut, joten tämä oli todella positiivinen kohtaaminen! Paljon tapahtuu ja sivujuonteita löytyy, mutta silti kirja onnistuu olemaan jokseenkin selkeä ja pysyy juuri ja juuri kasassa, vaikka vähän natiseekin liitoksissaan. Tarinan pieni rönsyileminen on hyvästä.

Kirjan kantava voima huumorin lisäksi on sen monipuoliset hahmot: Adam Young ja hänen jenginsä on yksi parhaista, näennäisesti toisiaan vihaavat Crowley ja Azi, Apokalyptiset hevoshenkilöt eli Kuolema, Sota, Nälänhätä ja Saastuminen, ja tietenkin identiteettikriisin kokeva Koira (Saatanallinen hornanhenki ja kissainkiusaaja). Hyviä enteitä on kepeä kirjallinen ilotulitus. Näiden kahden kirjailijan yhteenlyöttäytyminen oli kyllä neronleimaus, ainakin mitä nyt tätä lopputulosta katsoo. En edes uskoisi, että tässä on ollut kaksi kirjoittajaa, mutta kun kannessa niin sanotaan niin kai se on totta. Pratchettin ja Gaimanin tyylit ovat menneet siis hyvin yhteen, sillä kirjan kirjoitusasu pysyy samanlaisena ja -oloisena alusta loppuun.

"Vanhempien kosto oli nyt taattu juttu, Adam ajatteli pinkaistaessaan pakoon Koira kannoillaan ja taskut täynnä varastettuja hedelmiä. Niinhän se aina oli. Mutta se tapahtuisi vasta tänä iltana. Ja tähän iltaan oli vielä paljon aikaa. Hän viskasi omenankaran jonnekin vainoojansa suuntaan ja otti taskustaan toisen. Ei hän tajunnut miksi ihmiset aina nostivat niin suunnattoman metelin toisten hedelmien syömisestä, mutta elämä olisi paljon tylsempää, jos niin ei olisi ollut. Eikä sellaista omenaa ollut Adamin mielestä vielä tehtykään, jonka syöminen ei ollut sen aiheuttaman vaivan arvoinen."

Ja nyt pelkään, että tuli aloitettua siitä parhaasta kirjasta, jonka rinnalla muut eivät onnistu säväyttämään, mutta se jää nähtäväksi.

Tähtiä: ★★★★½