Kukaan ei ollut tullut häntä vastaan.
Sadie Jonesilta viime vuonna suomennettu Ehkä rakkaus oli totta ylsi sen vuoden parhaiden kirjojen joukkoon. Kaihoisa, mutta niin tarkkanäköinen romaani piti otteessaan. Tänä vuonna sitten lukutoukkia hemmotellaan Jonesin esikoisella, joka kantaa nimeä Kotiinpaluu. Paineet ovat kirjalla kovat, sillä jo edellinen suomennettu teos oli todella upea. Jones ei kuitenkaan petä. Päinvastoin: hänen esikoisensa on aivan älyttömän vahva ja intensiivinen kultakipale. Se ravisuttelee.
Takakannesta: Vuosi 1957. Pörssimeklarin etuoikeutettu poika Lewis Aldridge, 19, palaa lapsuudenkotiinsa vapauduttuaan juuri vankilasta. Lewisin kotiinpaluun myötä menneisyyden tapahtumat vuotavat esiin, ja
niin perhesuhteet kuin pikkukaupungin tekopyhyyskin murenevat.
Heti alusta alkaen oli selvää, että nyt ollaan jonkin suuren äärellä. Lewisin kotiinpaluusta tuli muuten välittömästi mieleen John Steinbecin Vihan hedelmät, joka sekin alkaa nuoren miehen paluulla kotiin vankilareissun jälkeen. Lewisin elämän tragedia alkoi läheisen kuolemasta ja siitä asti hän on ollut näkymätön isälleen. Tai lähinnä rasite. Kaikki sympatiani olivat tämän viattoman pienen pojan puolella, jolta riistettiin äidinrakkaus aivan liian pian, eikä isä tiennyt miten hänen kanssa pitäisi olla. Lewisistä kasvaa väärinymmärretty.
Niin surullinen ja riipaiseva tarina! Tämän lukemisen aikana henkinen latautuminen on vahva ja sydän sykkyrällä seurailin Lewisin matkaa. Minne se mahtaa johtaa? Miten huonot lähtökohdat voi muuttaa hyväksi? Ja ihana Kit, toinen elämän ruoskima lapsi; se kun tarvitsee edes vain yhden hyvän ihmisen elämäänsä, ettei aivan mene raiteiltaan ja kasva vänkyrälle. Se että joku ymmärtää tekee suuren merkityksen.
Huomaan, että tätä kokemusta on vaikea pukea sanoiksi, mutta siis huikea teos ♥ Hehkutuksen määrällä ei ole rajoja, joten tähän on hyvä lopettaa. Se on vielä pakko sanoa, että varmasti yksi tämän vuoden parhaita romaaneja!
Hänellä oli omituinen tunne, joka liittyyi peiliin: että hän
oli koko elämänsä ajan ollut yhdellä puolella peiliä, kun taas kaikki muut
olivat olleet toisella, ja nyt lasi oli särkynyt ja paksut sirpaleet lojuivat
kaikkien heidän jaloissaan.
Heti alusta alkaen oli selvää, että nyt ollaan jonkin suuren äärellä. Lewisin kotiinpaluusta tuli muuten välittömästi mieleen John Steinbecin Vihan hedelmät, joka sekin alkaa nuoren miehen paluulla kotiin vankilareissun jälkeen. Lewisin elämän tragedia alkoi läheisen kuolemasta ja siitä asti hän on ollut näkymätön isälleen. Tai lähinnä rasite. Kaikki sympatiani olivat tämän viattoman pienen pojan puolella, jolta riistettiin äidinrakkaus aivan liian pian, eikä isä tiennyt miten hänen kanssa pitäisi olla. Lewisistä kasvaa väärinymmärretty.
Niin surullinen ja riipaiseva tarina! Tämän lukemisen aikana henkinen latautuminen on vahva ja sydän sykkyrällä seurailin Lewisin matkaa. Minne se mahtaa johtaa? Miten huonot lähtökohdat voi muuttaa hyväksi? Ja ihana Kit, toinen elämän ruoskima lapsi; se kun tarvitsee edes vain yhden hyvän ihmisen elämäänsä, ettei aivan mene raiteiltaan ja kasva vänkyrälle. Se että joku ymmärtää tekee suuren merkityksen.
Huomaan, että tätä kokemusta on vaikea pukea sanoiksi, mutta siis huikea teos ♥ Hehkutuksen määrällä ei ole rajoja, joten tähän on hyvä lopettaa. Se on vielä pakko sanoa, että varmasti yksi tämän vuoden parhaita romaaneja!
★★★★★
Sadie Jones - Kotiinpaluu
Sadie Jones - Kotiinpaluu
(The Outcast, 2008)
Otava, 2016
Sama juttu, en osaa tarpeeksi hyvin hehkuttaa tätä kirjaa, tämä oli koskettava joka tasolla.
VastaaPoistaTässä on sitä jotain, joka saa minut antamaan kirjalle viisi tähteä<3 Synkkä, mutta ei lohduton.
PoistaTää on niin hassua, oon niin suuressa vähemmistössä tämän kanssa, mutta kuten juuri omaankin blogiin kirjoittelin, en sitten pitänyt tästä kirjasta lainkaan. Kaikki se vahvuus, jota kuvasit, lähinnä häiritsi minua, ja kaikki se Lewisin läpikäymä rankkuus oli kuin kymmenestä vastaavasta romaanista lainattua materiaalia, niin nähtyä ja puhki jo aiemmin kulutettua. Ymmärrän silti kuitenkin miksi tästä pidit, voi että, olisin ihan hurjasti halunnut itsekin pitää! Mutta nyt se vain tökki ja ärsytti, ja ehkä siksikin jäi niin irralliseksi kun siitä omasta fiiliksestä ei päässyt tarpeeksi irti, tämän kirjan tunnelmaan käsiksi?
VastaaPoistaMeitä lukijoita mahtuu tänne blogimaailmaankin monenlaisia :) Toisen ilo, toisen ärsytys. On se tosiaan jännä, minä koin tämän ainutlaatuisena, enkä vastaavaan ole törmännyt. Mitä sitä turhia stressaamaan, jos ei napannut, mutta jos vielä myöhemminkin ärsyttää, niin ainahan voi koittaa uudestaan lukea ;)
PoistaMinä pidin tästä vielä enemmän kuin Ehkä rakkaus oli totta -romaanista, joka sekin oli kyllä hyvä. Voi, Lewis!
VastaaPoistaSamoilla linjoilla ollaan Jonna; Ehkä rakkaus oli totta oli hyvä, mutta tämä on jotain vielä suurempaa!
Poista