3.3.2016

Chris Riddell - Ada Gootti ja kuoloa kamalammat kestit (#2)


"Ada hypähti seitsemän pienen savupiipun yli 
eleganteilla mustilla nuorallatanssijantossuillaan."
kirjan alku

On viimein tullut aika järjestää perinteikkäät täysikuukestit ja Kalmatollon suuret leipojaiset. Kalmatollon kartano täyttyy kuuluisista taiteilijoista, kokeista ja muista merkittävistä vieraista. Ada Gootti aavistelee kuitenkin, että Nurjamaa juonii jotain... Kaiken lisäksi Adan ujolla kamaripalvelijalla Marylebonella on yllättävä salaisuus, ja vaikuttaa pahasti siltä, että kaikki ovat unohtaneet Adan syntymäpäivän! Takakansi

Ada Gootti ja hiiren haamu oli viime vuonna yksi suurista ilostuttajista ja Adassa on paljon samaa kuin Bradleyn luomassa iki-ihanassa Flavia-hahmossa, jonka pariin itseasiassa palasin heti tämän kirjan jälkeen. Itsenäinen ja toimelias tyttö, joka ajautuu seikkailuihin kera mitä mahtavimpien seuralaisten. Periaatteessa kirjassa on yksi punainen lanka, jota rikastuttamaan on keksitty monia sivujuonteita, joita sitten käsitellään enemmän tai vähemmän.

Siitä ei pääse yli eikä ympäri, etteikö Riddellin kuvat olisi hyvin taidokkaasti tehty ja niitä onneksi esiintyy kirjassa melkeinpä joka sivulla. Hahmot ovat hyvin persoonallisen näköisiä, vaikka tällä kertaa tuntuikin heitä olevan ehkä vähän liian suuri joukkio. Monet olivat onneksi ennestään tuttuja edellisestä kirjasta.

Kirjan lopusta löytyy edellisen kirjan tapaan erillinen pieni suloinen tarina Adan kamaripalvelija Marylebonen elämästä. Tällä kertaa tarina oli erityisen toimiva ja vetävä. Tuollaiset pienet kivat lisäjutut ovat aivan ihastuttavia. Ada Gootti ja kuoloa kamalammat kestit on nopea ja maukas luettava ja mikäli näitä suomennetaan vielä lisää, niin aion ehdottomasti lukea.

Hagridin sukulainen kenties?
_______

Chris Riddell - Ada Gootti ja kuoloa kamalammat kestit
(Goth Girl and the Fete Worse Than Death, 2014)
Gummerus, 2016
Kirjastosta lainattu
Tähtiä: ½

4 kommenttia:

  1. Nämä Adat ovat niin suloisia, että taidan hankkia ne omaan hyllyyni vähäksi aikaa, kunnes lukijaneito on tarpeeksi iäkäs itse lukemaan niitä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näitä kirjoja olisin pienenäkin rakastanut varmasti paljon <3 Toivotaan, että lukijaneitokin innostuu :)

      Poista
  2. Nämä ovat todella taidokkaita, siis kauniita ja koristeellisia kirjoja. Olen kyllä sitä mieltä, että jo ensimmäisessä osassa vilisi väkeä jo hiemna turhankin kanssa. Välillä meinasi pää mennä pyörälle kaikkien hahmojen ja Riddellin keksimien kummajaisten sekä kummallisuuksien kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pelkästä visuaalisuudesta voisin jo korkeat tähdet antaa. Se on harmillisen totta, että hahmoja on liikaa ja monet heistä esitellään ikään kuin vain ohimennen. Toisaalta tykkään katsella heistä piirrettyjä hassuja, persoonallisia kuvia..

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...