16.12.2015

Eino Leinon Helkavirsiä -sarjakuva


"Tuo oli tumma
maammon marja
syntymässä säikähtänyt."
kirjan alku

Mahtipontisten kansien välistä löytyy monien taitelijoiden erilaisia tulkintoja Einon Leinon runoista. Jokaisen makuun varmasti jotain. Tekijöiden lähestymistavat eroavat paljonkin toisistaan; jollain on runokieli pääosassa tekijän lähinnä kuvittaessa tekstiä, toisella tarina on sijoitettu uuteen, erilaiseen ympäristöön kuten nykypäivään (moottoripyöräjengi Ukrissa) ja kolmas on kirjoittanut oman tekstinsä Leinon runon rinnalle. Vahvoja ja persoonallisia tulkintoja siis luvassa.

Tumma - Petri Hiltunen

Oma suhtautumiseni runoihin on hieman miinuksen puolella. En ehkä ole vain oppinut lukemaan runoja ja tajuamaan niiden sanojen ja lauseiden merkityksiä. Runoja joutuu enemmän tulkitsemaan kuin vaikka romaaneja. Näin ollen en ole myöskään lukenut Eino Leinon Helkavirsiä. Niihin tutustunut osaisi varmasti analysoida vielä syvemmin sarjakuvien sisältöä ja tehdä vertailua. Tässä muodossa runojen lukeminen on mitä suurin nautinto, sillä kuka olisi uskonut, että pitäisin koskaan runoista - vähiten minä itse. Mitä nyt muutaman kohdalla oli ongelmia saada tekstistä selvää, kun se sen verran pientä ja koukuroista oli.

Kokoelma sisältää runot: Tumma, Ukri, Pimeän peikko, Pyhä Yrjänä, Äijön virsi, Kevät, Merenkylpijäneidot, Kimmon kosto, Räikkö Räähkä, Ukon lintu ja virvaliekki, Ylermi ylpeä isäntä ja Tuuri. Suosikeikseni nousi Ukri, Pimeän peikko, Kimmon kosto ja Kevät, mutta yhteenkään huonoon en törmännyt. Kovatasoisia tekijöitä.

Pimeän peikko - Lauri Pitkänen

Albumissa on järisyttäviä, synkkiä tarinoita kostosta, kuolemasta, traumasta, murhasta... Sarjakuvat ovat mystisiä, 'tummaa fantasiaa' niin kuin albumin toimittanut Petri Hiltunen lopussa mainitsee. Takaa löytyy myös kätevästi tietoa kunkin sarjakuvan kuvittajasta ja sarjakuvan tekoprosessista, mitkä olivat mielenkiintoisia tietoja.

Mikä tulkintojen rikkaus onkaan tämä monipuolisten sarjakuvien kirjo. Ehkä tämän albumin myötä vähän nuorempikin lukijakunta löytyy Eino Leinon. Ja kaltaiseni runojen vierastajat löytävät runojen hienouden. Tämänkaltaisia lisää!

Kevät - Katariina Katla
_______

Eino Leinon Helkavirsiä
Tekijät: Petri Hiltunen, Kristian Huitula, Katariina Katla, Katja Louhio, Tuomas Myllylä, Eetu Pellonpää, Lauri Pitkänen, Sari Sariola, Antti Tiainen, Vesa Vitikainen
Kansi: Sari Sariola 
Arktinen Banaani, 2015
Kirjastosta lainattu
Tähtiä: ½

8 kommenttia:

  1. Onpa kiva idea! Runoutta pidetään vaikeana lajina, minäkin vierastin sitä pitkään, mutta tässä olisi loistava keino tutustuttaa runouden välttelijöitä lyriikkaan. Loistavilta näyttävät nuo kuvitukset, niiden kautta tulkintaan avautuu varmasti aivan uusia ulottuvuuksia - kuten jo mainitsitkin. Olen lukenut Helkavirsiä koulua varten (toinen koskaan lukemani runokirja) ja sen pohjalta olisi kiva tutustua tähän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämän avulla runot lukee melkeinpä huomaamatta ja ne vielä kaiken lisäksi ovat ymmärrettäviä - viimeistään ainakin kuvia katselemalla. Kivuton tapa tosiaan totuttaa itsensä runojen maailmaan :)

      Poista
  2. Minäkään en perusta runoista, mutta kirjan kuvitus näyttää upealta! Kiitos vinkistä, pitääpä tutustua tähän. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jeejee suosittelen! Vaikka se tuskin kauhean yllätyksenä tuli :D

      Poista
  3. Minun runojen kulutukseni on hyvin satunnaista, enemmän yksittäisiä runoja. Olen kyllä lukenut muutaman Eino Leinonkin runon ja niistä pitänyt. Helsingin kirjamessuilla oli tämä teos useammassa paikassa myynnissä, mutta jätin ostamatta. Nyt mielenkiintoni heräsi entisestään - ehkä pitäisi jossain vaiheessa etsiä se käsiini. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on ollut tavoitteena lukea muutama runoteos vuodessa ihan vaan siedätyshoitonakin, mutta tänä vuonna meinasi jäädä. Onneksi vielä muutama viikko aikaa :) Jos Hande Eino Leinosta olet pitänyt, niin kokeile tätä ihmeessä. Olisi mielenkiitoista kuulla mitä pidät.

      Poista
  4. Onpa tosi hienon näköistä kuvitusta kyllä, tähän voisi itsekin tutustua, vaikken niin runojen ystävä olekaan. Blogissani on sinulle muuten haaste! :)
    http://catsbooksandme.blogspot.fi/2015/12/jouluisia-haasteita.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Runojen vierastajille tämä on loistava kirja aloittaa Kirsi :) Kiitos haasteesta!

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...