Karin Fossum - Mustat sekunnit

"Päivät kuluivat niin hitaasti."

kirjan alku

Dekkarinälkään nappasin Martin Beck -palkintolistalta vuoden 2002 voittajan eli Karin Fossumin Mustat sekunnit, josta pelkkien kansien perusteella olisin pysynyt kaukana. Se on kuudes Konrad Sejer -sarjan romaani ja aikaisemmin olen lukenut siitä Piru valoa kantaa, joka muistikuvieni mukaan oli synkkä ja hidas sekin.

Helga Jonerin yhdeksänvuotaan tyttären piti vain mennä kioskille ostamaan uusinta hevoslehteä ja purukumia. Lähdöstä kuluu minuutteja, tunteja, mutta tyttöä ei kuulu takaisin. Konrad Sejer aloittaa etsinnät, joissa kiveäkään ei jätetä kääntämättä, mutta tuloksetta: Ida on kadonnut jäljettömiin. Toivo tytön löytymisestä elossa heikkenee joka hetki. Katoamiselle ei ole järjellistä syytä, eikä murhalle motiivia. Vain synkkä aavistus. Takakansi

Iltalukemiseksi tämä oli liian ahdistava ja toivottoman oloinen kirja, etten nukkumaan halunnut mennä niin synkissä tunnelmissa. Dekkariksi kirja on tylsänpuoleinen, loputtomilta näyttävien kuulustelujen takia jännitys laski olemattomiin ja toivoin, että edes loppu olisi yllätys ja pelastaisi kirjan. Välissä on lukuja, joissa kerrotaan asukkaista tarkemmin ja näitä olisi voinut olla enemmän. Suunnilleen puolivälissä Fossum harhauttaa melkein taitavasti, mutta tiesinhän minä, ettei kaikki niin yksinkertaista ole ja osasin jopa arvata aika oikein tapahtumien kulun. Aivoni olisivat kaivanneet paljon monimutkaisemman jutun ratkottavaksi.

"Hän itse nousisi ja huutaisi. Niin, että ikkunat helisisivät, että kaikkien olisi pakko kuulla, että koko maailma seisahtuisi ikuisesta liikkeestään. Kaikki kadulla kulkevat ihmiset kuuntelisivat ja ihmettelisivät. He tuntisivat saman vapinan jaloissaan, he tietäisivät kaiken olevan lopussa. Mutta sekunnit kuluivat, eikä Andersia näkynyt. Olohuoneesta kuului jatkuvasti hiljaista muminaa. He eivät siis ole löytäneet häntä, eivät kuolleena eivätkä elävänä, Helga ajatteli. Toivo oli niin hauras. Hän puristi sormillaan peittoa vangitakseen toivon ja saadakseen sen säilymään."

Dekkarin sijaan Mustia sekunteja voisi enemmin ajatella surutyön psykologisena pohdintana, johon oman lisäsäväyksen tuo Sejerin vanha ja raihnainen koira. Ihmiset käsittelevät Idan katoamista kukin omalla tavallaan.

Fossumilta kaksi dekkaria luettuani voin sanoa, että hänen kirjojensa maailma on tummansävyinen ja rusentava. Mustissa sekunneissa eli ollut väkivaltaa nimeksikään, mutta painostavuutta kyllä. Luulen, että jossain vaiheessa luen vielä Evan katseen ja sitten saa Fossumit puolestani jäädä.

_______

★★½
Karin Fossum - Mustat sekunnit

(Svarte sekunder, 2002)

Like, 2004

Kirjastosta

Marisha Pessl - Yönäytös

"Kaikilla on jokin tarina Cordovasta, halusivatpa he tai eivät."

kirjan alku

Aaah ihan mahtava kirja! Jaa ettäkö miksi. Siitä yksikertaisesta syystä, etten voinut laskea sitä käsistäni. Nyt pitää hetki hengähtää ja rauhoittua. Luin nimittäin juuri jotain niin hienoa. Eeppistä. Ainutlaatuista.

 
Stanislas Cordova on julkisuutta välttelevä elokuvaohjaaja, jonka väkivaltaiset ja hätkähdyttävät elokuvat ovat saaneet kulttimaineen ja keränneet fanaattisia seuraajia, cordoviitteja. Kun Cordovan 24-vuotias tytär Ashley, entinen pianistinero, löydetään kuolleena hissikuilun pohjalta, veteraanitoimittaja Scott McGrath alkaa tutkia tapausta. Ensimmäisellä kerralla Cordovaa tutkiessaan McGrath menetti työnsä ja avioliittonsa. Nyt hänellä ei ole mitään menetettävää. Takakansi

"Yö tuntui epäluonnollisen äänettömältä, liikkumattomalta. Usva oli siirtynyt veden yltä puihin, levinnyt poluille kuin tauti, kuin pakokaasu jota eritti jokin ilmassa leijuva, pahaenteinen." 

 

Yönäytös on paksu romaani, mutta monien muiden mielipiteeseen yhtyen, se ei tuntunut lainkaan pitkältä. Kirja on painonsa arvoista kultaa ja jopa liian nopeasti ohi! Tunnelmaltaan se outo ja ihmeellinen, kutkuttava seikkailu New Yorkissa. Juoni ei todellakaan ole kulunut, eikä käänteitä pysty etukäteen millään arvaamaan. Vaikka Yönäytöksen trilleriksi luokittelisin, niin liian pelottava se ei ole, vaan kyse on enemmänkin psykologisesta jännityksestä, joka minuun ainakin iskee paremmin kuin päiden lentely ja suolenpätkien pursuaminen. Kyse on ihmismielestä, uskomisesta ja totuuden ja tarun sekoittumisesta.

Kirja vaikuttaa jopa dokumentaariselta, sillä siinä olevat valokuvat, lehtileikkeet, nettisivusto ja raportit antavat aitouden tunnetta. Melkein kuin tositarinaa lukisi. Tämä sopii myös vallan mainiosti teemaan "toimittaja tutkii". Etenkin Cordovan fanien cordoviittien rakentama salainen nettisivusto oli kuin piste i:n päälle. Tästä tuli myös mieleen toinen visuaalisuutta hyödyntävä romaani, Neiti Peregrinen koti eriskummallisille lapsille, erinomainen kirja sekin, josta odottelenkin toisen osan suomennoksen ilmestymistä.

Juurikin visuaalisuutta hyödyntäviä romaaneja ei tässä maassa liikaa ole, vaikka saisi kyllä olla, sillä se tuo uudenlaista ulottuvuutta lukenemiseen sekä vaikuttaa eläytymiseen positiivisesti. Riippuu toki ihmisestä. Yönäytöksen ekstra-materiaalit ainakin avasivat tarinaa lisää. Kirjassa ei suinkaan ole pelkkää synkkyyttä ja juttua tutkivan kolmikon välillä on hauskojakin sananvaihtoja, vaikka jonkinasteinen pahaenteisyys taustalla aina piilee: "-- johdattelevat lukijan -- kauhuelokuvien ja ihmismielen pilkkopimeään."

Sen verran vielä sanoisin, että Yönäytös pystyisi ihan hyvin seisomaan omilla jaloillaan eikä sen tarvitsisi tukeutua kulttimaineessa olevaan Twin Peaksiin, josta on takakannessa maininta sekä kansikuvakin tuntuu nojaavan siihen myös hyvin vahvasti. Tästä päästään myös kannen nutturapäähän, joka ei kirjan sisältöön sovi yhtään. Mutta aivan huippu kirja, kirjavuoteni alkoi erittäin hyvin! On se Marisha Pessl aika taituri.

Kirjalla kuittaan pisteen kahteen eri lukuhaasteeseen.

_______

Marisha Pessl - Yönäytös

(Night Film, 2013)

Otava, 2013
Kannen kuva: Corbis/SKOY

Omasta hyllystä
Seitsemännen taiteen tarinat 
Hämärän jälkeen
Tähtiä: ★★★★★

psykologinen jännitys

Gillian Flynn - Teräviä esineitä

"Minulla oli uusi villapusero, pistävän punainen ja ruma."

kirjan alku

Teräviä esineitä on Gillian Flynnin esikoisromaani, mutta tätä ennen häneltä on kuitenkin suomennettu jo kaksi kirjaa: Kiltti tyttö ja Paha paikka. Minulle tämä oli ensimmäinen Flynnini. Ja nyt jälkeenpäin toivon aloittaneeni jostain muusta.

Nuori toimittaja Camille Preaker palaa kotikaupunkiinsa tekemään juttua kahden siepatun koulutytön tapauksesta. Tutuissa maisemissa Camillen vaivalla tukahduttama menneisyys nostaa päätään ja nuoren naisen itsetuhovietti alkaa kihelmöidä taas iholla. Camille huomaa ajautuvansa arvaamattoman äitinsä vaikutuspiiriin ja hakee turvaa niin murhia tutkivasta etsivästä kuin lolitamaisesta sisarpuolestaan. Mutta Wind Gapin klaustrofobisessa pikkukaupungissa ei ole syytä luottaa mihinkään - ei edes omiin muistoihinsa. Takakansi

Teräviä esineitä ei ole mikään kiva kirja. Tätä luetaan, kun halutaan ahdistua ja potea maailmantuskaa. Pelätä lasten puolesta. Ei todellakaan herkkien ihmisten kirja, sillä kaupungin meno on sairasta ihan pikkutytöistä lähtien. Noin hullussa ja sekopäisessä ympäristössä lukija asettuu väistämättä Camillen puolelle, eikä ole mikään mahdottomuus tuntea hänen hyvinkin tuskaisia tuntemuksiaan, vaikka aika sekaisin Camillen itsensäkin täytyy olla.

Psykologista jännitystä kaipaavat eivät tule pettymään. Vahvoja tunteita ja monenlaisia mielenliikkeitä. Mutta niin raskas. Masentava. Maailmassa on vain pahaa. On pahoja ihmisiä ja sitten on pahaa oloa. Onnellisuus on utopiaa. Viimeisen sivun jälkeen halusin vain unohtaa koko kirjan. Mikä sen idea oli? Menikö minulta ohi jokin tärkeä, syvällinen pointti ihmisten kärsimyksen hienoudesta.

Kiltti tyttö ja Paha paikka siirtyivät juuri paljon alemmas lukulistallani. Ja pidän muuten kannen naru-ukoista, mutta nyt kaipaan jotain positiivista, etten aivan menetä uskoa tähän elämään.

_______

Gillian Flynn - Teräviä esineitä

(Sharp Objects, 2006)

WSOY, 2015

Kirjastosta lainattu
Tähtiä: ★★

Ian McEwan - Ikuinen rakkaus

Ikuinen rakkaus - Ian McEwan

(Enduring Love, 1997)

Seven, 2010
Kansi: Saku Heinänen

Omasta hyllystä

"On helppo sanoa, miten kaikki alkoi."

kirjan ensimmäinen lause

Kirjasta en etukäteen tiennyt mitään ja takakansikin oli hyvin vähäsanainen sisällön suhteen. Ainoastaan mainittiin "psykologinen jännityskertomus", "parisuhteen analyysi" ja "mielisairaus". Ei siis ollut kauheita ennakko-odotuksia, vaikkakin miehen edelliset kirjat herättivät hieman ristiriitaisia fiiliksiä.

Joe ja Clarissa ovat piknikillä, kun kuumailmapallo meinaa lähteä erään miehen käsistä ja viedä korissa olevan pojan mennessään. Joe ja muutama paikalle sattunut maatyöläinen juoksee auttamaan heitä ja hetken näyttää, että tilanne selviää, mutta pahaksi onneksi tuulenpuuska osuu paikalle ja alkaa nostattamaan palloa yläilmoihin. Miehet tarttuvat kuumailmapallosta roikkuviin köysiin ja pallo kohoaa ylöspäin. Tapahtuu onnettomuus ja sen jälkeisessä järkytyksen tilassa Jed Parry katsahtaa Joeta ja alkaa tuntea jotain tätä kohtaan.

Parryn vainoaminen alkaa saada pelottavia piirteitä ja Joen ja Clarissan suhde uhkaa loppua. Clarissa ei ole nähnyt Parrya ja hänen mielestään Joe liioittelee. Parry-aihe seuraa heitä kaikkialle ja jokaiseen keskusteluun hiertäen välejä entisestään.

Olin jo pitkällä alussa, kun alkoi hieman hirvittää, etttä tuliko tässä nyt astuttua sudenkuoppaan ja valittua hirveä kirja, jonka kanssa saisi taistella eteenpäin menemisestä. Kirja ei tuntunut etenevän yhtään vaan junnasi samassa kohtaa. Jaariteltiin siitä sun tästä ja vaikka mistä, kunhan se oli vain epäoleellista tarinaan liittyen. Muutenkin sivuja on sen verran reippaanlaisesti, että tiivistäminen ei olisi yhtään haitannut juonen etenemisen kannalta, vaan reilu karsiminen olisi ollut tarpeen kustannusvaiheessa. Anteeksi vain ettei kvanttielektrodynamiikka ja muut käsittämättömät jorinat kiinnostaneet. Kemia ja fysikka eivät ole ikinä kiinnostaneet ja huudan raivosta, jos sellaista joudun lukemaan.

Tunnelmaltaan kirja on painostava ja jossain välissä sitä itsekin tuli miettineeksi, että onko Parry vain Joen mielikuvituksen tuotetta. Parry odotti Joeta kotiovella ja halusi kiihkeästi päästä juttelemaan miehen kanssa, joka alkoi tuntumaan hyvin ahdistavalle, sillä oli selvää, että Joe ollut hyvillään saamastaan kiusallisesta huomiosta. Joe ei käsitellyt tilannetta kovin hyvin ja olisin heti halunnut, että he kaikki kolme olisivat jutelleet keskenään sen sijaan, että Parryn stalkkaamisesta tuli hyvin ahdistavaa. Parry luuli Joen jättävän juuri hänelle tarkoitettuja viestejä esimerkiksi pensasaidan lehtiin, joita Joe oli koskettanut mennessään sisään. Parry meni hiplailemaan samoja lehtiä ja tunsi niiden olevan erilaisia kuin muut lehdet: "Olit koskettanut niitä aivan tietyllä tavalla, niin että ne välittivät yksinkertaisen viestin. Luulitko tosiaan, että se jäisi minulta huomaamatta, Joe? Niin yksinkertaista, niin nokkelaa, niin hellää. Mikä ihana tapa saada kuulla rakkaudesta sateen ja lehtien ja ihon välityksellä --" Pidin siitä, että kyse oli kahdesta miehestä, eikä naisesta ja miehestä, koska sellaisesta olen lukenut jo monia kertoja enkä välttämättä halua lukea lisää - esimerkkinä Neitoperho.

Kirjan ylihienot sanat ja lauseenparret pitivät huolen, että lukeminen sujuisi mahdollisimman hitaasta, sillä lukemisen aikana piti miettiä ihan liikaa, sitä mitä luki ja mitä se tarkoitti. Arg, hermostuttaa edes kirjoittaa tästä kirjasta, verensokeri vaan nousee. Mutta kyllä se McEwan osaa hauskastikin kirjoittaa ja kieltä hyvin käyttää, vaikka tässä kirjassa se jäi aika vähälle.

"Istuuduttuaan pöydän päähään Steve painoi kämmenensä yhteen, kohotti päätään ja sulki silmänsä. Hän veti samalla syvään henkeä nenän kautta. Sattuma oli muovannut limasta johonkin syvälle hänen nenäonteloihinsa kaksinuottisen panhuilun, jota me nyt jouduimme kuuntelemaan. Hän pidätti henkeä monen tukalan sekunnin ajan ja hengitti sitten pitkään ulos. Se oli hengitysharjoitusta, meditaatiota tai ruokarukousta."

Jos Sovituksesta pidin ja Sementtipuutarhaa inhosin, niin Ikuinen rakkaus sijoittuu johonkin tähän välimaastoon. En siis liity mukaan Ian McEwan-blogihysteriaan ;)

Tähtiä: ★★½

Hyllyssä jäljellä: 

Ian McEwan - Ajan lapsi