"Minulla oli uusi villapusero, pistävän punainen ja ruma."
kirjan alku
Teräviä esineitä on Gillian Flynnin esikoisromaani, mutta tätä ennen häneltä on kuitenkin suomennettu jo kaksi kirjaa: Kiltti tyttö ja Paha paikka. Minulle tämä oli ensimmäinen Flynnini. Ja nyt jälkeenpäin toivon aloittaneeni jostain muusta.
Nuori toimittaja Camille Preaker palaa kotikaupunkiinsa tekemään juttua kahden siepatun koulutytön tapauksesta. Tutuissa maisemissa Camillen vaivalla tukahduttama menneisyys nostaa päätään ja nuoren naisen itsetuhovietti alkaa kihelmöidä taas iholla. Camille huomaa ajautuvansa arvaamattoman äitinsä vaikutuspiiriin ja hakee turvaa niin murhia tutkivasta etsivästä kuin lolitamaisesta sisarpuolestaan. Mutta Wind Gapin klaustrofobisessa pikkukaupungissa ei ole syytä luottaa mihinkään - ei edes omiin muistoihinsa. Takakansi
Teräviä esineitä ei ole mikään kiva kirja. Tätä luetaan, kun halutaan ahdistua ja potea maailmantuskaa. Pelätä lasten puolesta. Ei todellakaan herkkien ihmisten kirja, sillä kaupungin meno on sairasta ihan pikkutytöistä lähtien. Noin hullussa ja sekopäisessä ympäristössä lukija asettuu väistämättä Camillen puolelle, eikä ole mikään mahdottomuus tuntea hänen hyvinkin tuskaisia tuntemuksiaan, vaikka aika sekaisin Camillen itsensäkin täytyy olla.
Psykologista jännitystä kaipaavat eivät tule pettymään. Vahvoja tunteita ja monenlaisia mielenliikkeitä. Mutta niin raskas. Masentava. Maailmassa on vain pahaa. On pahoja ihmisiä ja sitten on pahaa oloa. Onnellisuus on utopiaa. Viimeisen sivun jälkeen halusin vain unohtaa koko kirjan. Mikä sen idea oli? Menikö minulta ohi jokin tärkeä, syvällinen pointti ihmisten kärsimyksen hienoudesta.
Teräviä esineitä ei ole mikään kiva kirja. Tätä luetaan, kun halutaan ahdistua ja potea maailmantuskaa. Pelätä lasten puolesta. Ei todellakaan herkkien ihmisten kirja, sillä kaupungin meno on sairasta ihan pikkutytöistä lähtien. Noin hullussa ja sekopäisessä ympäristössä lukija asettuu väistämättä Camillen puolelle, eikä ole mikään mahdottomuus tuntea hänen hyvinkin tuskaisia tuntemuksiaan, vaikka aika sekaisin Camillen itsensäkin täytyy olla.
Psykologista jännitystä kaipaavat eivät tule pettymään. Vahvoja tunteita ja monenlaisia mielenliikkeitä. Mutta niin raskas. Masentava. Maailmassa on vain pahaa. On pahoja ihmisiä ja sitten on pahaa oloa. Onnellisuus on utopiaa. Viimeisen sivun jälkeen halusin vain unohtaa koko kirjan. Mikä sen idea oli? Menikö minulta ohi jokin tärkeä, syvällinen pointti ihmisten kärsimyksen hienoudesta.
Kiltti tyttö ja Paha paikka siirtyivät juuri paljon alemmas lukulistallani. Ja pidän muuten kannen naru-ukoista, mutta nyt kaipaan jotain positiivista, etten aivan menetä uskoa tähän elämään.
_______
Gillian Flynn - Teräviä esineitä
(Sharp Objects, 2006)
WSOY, 2015
Kirjastosta lainattu
Tähtiä: ★★
Tähtiä: ★★
