26.6.2016

Grillattu juustoleipä / Kiltti tyttö


Ruokaa romaaneista -sarja jatkukoon, sillä puolen vuoden hiljaiselon jälkeen ruokamainintoja on alkanut tulla kirjoissa vastaan vaikka kuinka paljon! Kiltti tyttö -dekkarista valmistukseen asti pääsi pari ja niistä ensimmäisenä grillattu juuustoleipä.

"Go vilkaisi minua, hermostuneesti yhteenpuristettuja huuliani, isän kuuman talon nuuduttamaa olemustani, käski sohvalle ja ilmoitti laittavansa myöhäistä illallista. Viiden minuutin päästä hän tuli keittiöstä tasapainotellen ikivanhalla televisiotarjottimella vanhaa Dunnejen hätävaraa: grillattua juustoleipää ja barbequesipsejä sekä muovimukillista...
"Ei sentään Kool-Aidia", Go sanoi. "Vaan olutta. Kool-Aid tuntui vähän liian taantuneelta."

Minulta meni leipien valmistukseen vähän kauemmin kuin viisi minuuttia, sillä grillasin leivät oikeasti grillissä. Täytteeksi salaattia, juustoa ja tomaattia. Nam, tosi rapean makuisia! Liian pitkään jos paistaa, tulee leivistä lähinnä korppuja. Sipsit on ihan kaupanhyllyltä, niitä en alkanut itse valmistamaan ja kirjan olut vaihtui virvoitusjuomaan. Maistuu tietysti parhaalta ulkona syötynä ja tällä hetkellä säät ainakin sen loistavasti sallivat.


Muita postauksiani
Täytetyt kananmunat / Piiat
Sardiinirisotto / Aleksandrian ruusu
Parsarisotto / Nainen, jonka nimi on Nathalie
Viikunat ja vaniljajäätelö  / Rakkaus on saari
Pekonisämpylät & Hedelmäkakku  / Tummaa suklaata
Ruokaa romaaneista 1: Paistetut vihreät tomaatit

12 kommenttia:

  1. Nam! Näyttääpäs kesäiseltä ja herkulliselta! :)

    VastaaPoista
  2. Herkullinen kattaus. Flynnin Kiltti tyttö on hieno. Pidin niin kirjasta kuin leffasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Molemmat ovat omalla tavallaan onnistuineita teoksia, vaikka kirja kiilaa minulla edelle.

      Poista
  3. Tämä vaan on niin ihana idea tehdä tällaisia kirjapostauksia! :) Näyttää hyvältä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos<3 Nyt näitä ruokia tuntuu lukemissani kirjoissa tipahtelevan ovista ja ikkunoista, joten jatkoa seuraa hyvinkin pian.

      Poista
  4. Jopas näyttää hyvältä! Katariinan tavoin kiittelen minäkin ideaasi, innolla odotan sarjallesi jatkoa.

    VastaaPoista
  5. No nam! Vaikea uskoa että kaiken juhannussyöpöttelyn jälkeen alkaisi näin kovasti tehdä mieli ruokaa, mutta nyt oli niin herkulliset kuvat että niin vain kävi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäähän sitä alkaa jo tankkaamaan pitkää talvea varten:D

      Poista
  6. Nam! Olen muistaakseni kirjoittanut joskus aikaisemminkin, että aivan mahtavia nämä kirja+ruokapostausket. Jos en ole, olisi pitänyt! ;D Ihana idea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti Kia<3 Mahtava kuulla, että muutkin ovat pitäneet, itsestäni kun näitä on niin kivaa tehdä:)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...