1.2.2016

Viiden kirjan haaste

Kirja, jota luen parhaillaan
Otsikon pitäisi olla ennemminkin "kirjat". En edes muista aikaa, jolloin kesken olisi ollut vain yksi kirja. Siihen en enää pystyisi. Yllä olevassa kuvassa on osa kesken olevista kirjoista. Tuokin kuva on viikonloppuna otettu ja nyt jo tilanne on muuttunut - pino on siis lähinnä kasvanut.

Kirja, josta pidin lapsena
Parhaiten muistan satutuokiot kotona, jolloin minulle luettiin tai minä luin mm. Grimmin ja Andersenin satuja sekä Tuhannen ja yhden yön tarinoita. Huippuhetkiä. 

Kirja, joka jäi kesken
Viimeisin kesken jäänyt kirja taitaapi olla Kapteeni Corellin mandoliini. Hyvin mielenkiitoiselta kuulostanut tarina olikin jotenkin raskasta ja vaikeaselkoista luettavaa. Ainakin siihen hetkeen.

Kirja, joka teki vaikutuksen
Miten tähänkään voi vain yhtä sanoa? Jos yhden kerran vain saa mainita, niin sanon, että Colleen McCulloughin Okalinnut. Superlatiivit loppuvat kesken tämän romaanin kohdalla. Puhdasta rakkautta

Kirja, johon palaan uudestaan
Tähän on oikeasti hankala vastata,  sillä en juuri harrasta kirjojen uudelleen lukemista. Jacqueline Wilsonin kirjoja on tullut uudelleen luettua, koska ne ovat niin ihania, eikä niiden lukeminen vie liikaa aikaa pois muilta kirjoilta.

 
Kiitos MarikaOksa haasteesta!

Haastan
- Kirjoja & kikatuksia
- Villasukka kirjahyllyssä
- Kirja ja kuppi kuumaa


6 kommenttia:

  1. Jaqueline Wilson on minulle täysin tuntematon nimi. Mutta sinullahan on melkoinen kokoelma hänen kirjojaan. :) Minäkin olen lukenut Okalinnut, mutta siitä on aikaa... muistelen kyllä pitäneeni kirjasta, ehkäpä uusintaluku olisi paikallaan. Luulen, että Okalinnut olisi hyvä kesäkirja. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tilanne on helposti korjattavissa ;) Olen ahminut hyllyyni kaikki häneltä suomennetut kirjat (ihan pienille naperoille tarkoitettuja lukuunottamatta) sekä joitain englanninkielisiä (koska suomennetut luettu). Oooh, Okalinnut olisi varmasti mainio kesäkirja <3

      Poista
  2. Kiitti haasteesta, se on nyt toteutettu :D
    Jacqueline Wilson on itselle myös tuttu, kivoja kirjoja ja nopeasti tosiaan niitä lukaisee. Nuorempana noita on tullut ahmittua enemmänkin, tyttöfrendit-sarja taisi olla useimmin lainassa kirjastosta..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä ja nopeasti vastasitkin :D
      Siksi onkin ollut ihan hyvä lukea noita englanninkielisiä kun kestää tuplasti pidempi aika.

      Poista
  3. Voi, Okalinnut! Luin sitä joskus niin innolla, mutta en enää muista paljoakaan. Uskaltaisinkohan ottaa kirjan uusintalukuun vai pitäisikö tallettaa muistojen vällyihin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon vahvasti (tai ainakin haluan :D), että Okalinnut kestää hyvin uusintaluvun! Jos jonkun lukisin uudestaan niin sen.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...