4.9.2015

Agatha Christie - Kohtalokas viikonloppu


"Puoli seitsemältä eräänä perjantaiaamuna 
Lucy Angkatell avasi suuret siniset silmänsä."
kirjan alku

Viikonloppumajan maaseudulta ostanut Hercule Poirot (joka ei edes pidä maaseudusta!) saa kutsun vierailulle sir Henryn ja lady Angkatellin kartanoon. Hänet ohjataan uimalammikon luona olevaan paviljonkiin, jossa hän kohtaa erikoisen näyn. Se on kuin matemaattisen tarkkaan aseteltu asetelma, murhenäytelmä Poirotin viihdyttämiseksi. Paitsi että se kaikki on totta. Joku on murhattu.

"Koko asetelma oli kiinnostava. Niin - sellaiselta se juuri näytti: asetelmalta."

Huomaan törmääväni yhä useammin seikkaan, ettei Poirot esiinny kovinkaan paljon kirjoissa, nytkin osan kuulusteluista suoritti tarkastaja Grange. Olisi voitu koko persoonaton tarkastaja unohtaa ja laittaa Poirot suorittamaan kaikki tiedustelut. Poirotin oma tähtihetki on tietenkin loppuratkaisun paljastaminen, kun kaikki on koottu yhteen. Mutta tässäpä kirjassa ei sellaista nähdä, vaan syyllinen paljastuu hyvin nopeasti ja kaikki on äkkiä ohi. Ei jännittävää, intiimiä Poirotin paljastussessiota. Ei kaikkien vuoronperään syyttelyä. Ei epäileviä katseita. Ei kylmänhikeä otsalla.

Agatha Christien kirjoissa on kiinnostavaa vaihtevat juonet, jotka eivät usein toista samaa kaavaa. Se on varmasti yksi syy miksi Christietä luetaan niin paljon, vaikkakin monia samoja elementtejä on kirjoista löydettävissä. Aina tulee esiin jokin yllättävä seikka. Ja monesti Christie onnistuu johdattelemaan lukijan ihan harhateille. Kohtalokas viikonloppu ei ole poikkeus ensimmäisellä lukukerralla. Se on varsin ovela. Joskaan ei parhaimpia Christien kirjoja, sillä loppu jäi hieman vaivaamaan.

PS. Toivotaan ettei oma viikonloppuni ole aivan yhtä kohtalokas...
_______

Agatha Christie - Kohtalokas viikonloppu
(The Hollow, 1946)
Loisto, 2006
Kirjastosta lainattu
Agatha Christie 125 vuotta- lukuhaaste
Tähtiä: ½

2 kommenttia:

  1. Tämä on yksi suosikki-Poiroteistani, sillä tähän Christie on mielestäni luonut onnistuneimmat hahmonsa. Toisinaan Christien kirjoissa tympäisee karikatyyrimaiset tyypit, joilla tuntuu olevan vain yksi ainoa hallitseva luonteenpiirre, mutta tässä tarinassa hahmot tuntuivat eläviltä ja moniulotteisilta. Sinänsä tarina ei minustakaan ollut mitenkään poikkeuksellinen, tosin ei heikoimmastakaan päästä Christieitä. Minuakin harmittaa, jos Poirot jää sivuosaan, kuten tuntuu joissain varsinkin sarjan loppupään kirjoissa jäävän, tosin en muista sellaista kokeneeni tämän kirjan osalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että olet tykännyt tästä :) Koin tämän virkistävän erilaisena, vaikkakaan suosikkeihini tämä ei lukeudu. Christien kärjistetyt hahmot eivät jostain syystä ole vielä tähän mennessä ärsyttäneet. Ehkä kun on tottunut siihen, että kirjoissa on yleensä päähenkilö, joka esiintyy romaanissa paljon, niin siihen verrattuna Poirotia on aivan liian vähän.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...