5.9.2015

Kesän kirjahankinnat


Kesä taitaa olla jo ohi  -ainakin säiden puolesta, enkä olekaan kirjahankintoja esitellyt hetkeen, joten alla kuluneen kesän löydöt. Voin myös lohdutuksena sanoa, että aikamoinen määrä kirjoja on myös löytänyt uuden sijoituspaikan (ja monet jo uuden kodin), joten tilaa hyllyihin on tullut jonkin verran. Pitäisi varmaan uusi kirppiskierros syksyn kunniaksi tehdä, niin saisi nuo järkyttävät aukot täytettyä ;)


Kirjaston vaihtohylly

Tarquin Hall - Vish Puri ja lemmenkommandojen tapaus
Vaihtohyllyistä on löytynyt ihmeellisen paljon ihan tänä vuonna ilmestyneitä tai muuten uusia kirjoja. Yhtäkään kirjaa en vielä Vish Purista ole lukenut, mutta kovasti kiinnostaa ja tästä saisi kuulemma kokkailtua hyviä intialaisia reseptejä.

Minna Lindgren - Kuolema Ehtoolehdossa
Ehtoolehto-trilogian aloittamisesta olen jo pitkään haaveillut nyt kun kaikki osat ovat jo ilmestyneet, joten syksyn aikana olisi tarkoitus tähän pureutua. Hulvatonta mummomeininkiä odotellessa.

Selja Ahava - Taivaalta tippuvat asiat
Tämän vuoden uutuuskirja, jonka juonesta olen vieläkin onnellisen tietämätön (paras tapa aloittaa kirja). Sen sijaan teidän sen, että kirjaa on blogeissa kehuttu.

Katja Kettu - Kätilö
Kätilö tuntuu löytyvän melkeinpä kaikista kirjablogeista ja vieläpä ihastunein arvion, joten täytyy minunkin kokeilla, varsinkin kun nyt saatiin kirjan pohjalta tehty elokuvakin valkokankaille. Tosin tämän vuoden puolella en ehkä Kätilöä lue, minulla kun on outo tapaa jättää kirja hetkeksi sivuun, jos se on kauhean hypetyksen kohteena.



Paksuakin paksummat

Ken Follet - Taivaan pilarit
Pitkään lukulistallani ollut teos, mutta esim. netistä ostaminen turhaa, kun postikulut on ihan älyttömät. Sattumien kautta sitten sain tämän kirjan.

Colleen McCullough - Morganin matka
McCullough kokoelma alkaa olla jo yhtä kirjaa vaille täydellinen ja tämä taitaa kiilata muiden kirjailijan teosten ohi lukulistalla. Etsin vieläkin Okalintujen kaltaista magiaa, mutta en ole siihen vielä törmännyt muissa teoksissa, vaikka hyviä ne ovatkin olleet!

Charlotte Bronte - Syrjästäkatsojan tarina 
Ja viimein myös tämä somistaa hyllyäni ja toivon pääseväni pitkästä pitkästä aikaa Bronten pariin. Kotiopettajattaren romaani kun oli todellinen elämys.



Pokkarit

Jonathan Franzen - Muutoksia
Aloitin juuri Franzenin Vapauden, josta olen kovasti pitänyt tähän mennessä, joten tietenkin Muutoksiakin piti itselle saada. Kohtahan ilmestyy myös Franzenin uutuskirja, joten kirjailija on nyt muutenkin hyvin ajankohtainen.

Kate Morton - Paluu Rivertoniin
Jälleen yksi todella kiinnosta kirjailija, johon tutustumista en malta odottaa! Kartano, murha, rakkaus... miten voisin olla pitämättä.

Johanna Sinisalo - Kädettömät kuninkaat ja muita häiritseviä tarinoita
En voi sanoa ihastuneeni Sinisalon romaaniin Ennen päivänlaskua ei voi, mutta tämä novellikokoelma kiinnostaa ja novelleita voi lukea hitaallakin tahdilla.



Loput

Gaile Parkin - Kigalin kakkukauppa
Kaunokirjalliseen maailmavalloitukseeni sopiva romaani, joka lupailee leppoista tunnelmaa, mutta myöskin ajattelemisen aihetta.

Dodie Smith - Linnanneidon lokikirja
Sata yksi dalmatiakoiraa oli harmiton lastenkirja, mutta tämä kuulostaisi olevan jotain vähän enemmän ja hieman vanhemmalle kohderyhmälle. Ja jos J. K. Rowling suosittelee, niin minä lue.

Frank Herbert - Dyyni
Tämä oli kaikista oudoin ostokseni. Dyyni on scifi-sarjan avausosa, joka on BBC:n 100 kirjaa-listalla ja siksi myös omalla lukulistallani. Scifi ei oikeastaan kiinnosta minua kovin, mutta ehkä kärsin jonkinasteisesta mielenhäiriöstä, sillä kyllä se vain tuossa hyllyssäni tällä hetkellä nököttää ja odottaa pääsevänsä luettavaksi. Onneksi kirjaa ei ole sivumäärällä pilattu.

Elizabeth Gaskell - Cranfordin naiset
Jostain kirjablogista tämän bongasin ja sopisi varmaan hyvin lukumaraton kirjaksi ;)


14 kommenttia:

  1. Linnanneidon lokikirja on viehättävä teos, tai sellaiset fiilikset minulla on muistissa. (Kirjan lukemisesta on jo monta vuotta.) Kiinnostavia löytöjä! :)

    VastaaPoista
  2. Taivaan pilarit on upea. Eikö siihen liity yhtä paksu jatko? En ole lukenut kuin ekan. Nuo paksut kirjat ovat ärsyttäviä postikulujen takia, jos lähettäjät eivät viitsi käyttää edes Smartia. Nyt olen löytänyt Antikvaarista muutaman myyjän, joilla postari on vakio 2.50 tai vastaavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taivaan pilareiden jatko-osa Maailma vailla loppua on myös hyvin paksu - ellei paksumpikin kuin ykkösosa. Siinä on sitten vähän lukemista... Jotkut rahastavat myös sillä, että myyvät tuotteen halvalla, mutta postikulut ovat ylikalliit, oikeasti menisi paljon halvemmalla.

      Poista
  3. Unhodin sanoa, että sivusi ulkonäkö on hieno, yhteensopivuus ym.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ulla! Olen itsekin hyvin tyytyväinen tähän ulkoasuun :)

      Poista
  4. Ihanan korkea pino ja taatusti monta hyvää lukuelämystä luvassa! Olen lukenut näistä vain Kätilön ja kyllä, hyvää kannattaakin odotella :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon myös samaan, pakko uskoa :D Kätilö on varmasti hyvä, ehkä sitten ensi vuoden puolella luen sen.

      Poista
  5. Sinisalon novellikokoelman luin lukiota varten. Opettaja oli hieman hämmentynyt, kun kerroin minkälaisia novelleja kirja sisälsi. Jollain häiritsevällä tavalla pidin oudoista tarinoista, mutta Sinisalo ei lukeudu lempikirjailijoihini. Minäkään en hullaantunut kirjaan Ennen päivänlaskua ei voi. Kätilö on omallakin lukulistalla. Kivoja kirjoja olet hankkinut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pidin Raevaaran hyvin outoja ja surrealistisia tarinoita sisältävästä novellikokoelmasta, joten ajattelen myös pitäväni Sinisalon novelleista. Saa nähdä kuinka käy. :)

      Poista
  6. Kädettömät kuninkaat ja muita häiritseviä tarinoita sisältää mielestäni parhaita lukemiani novelleja. Novellit olivat kuitenkin aikalailla Sinisalon tyyliä, joten jos Ennen päivänlaskua ei voi iskenyt, niin... Toisaalta novellit ovat mukavan lyhyttä luettavaa ja niitä lukee aika nopeastikin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ennen päivänlaskua ei voi kirjassa lähinnä tarina ei iskenyt, mutta suhtaudun kuitenkin jollain tavalla varauksella tuohon novellikokoelmaan, kun takeita ei ole, että pitäisin.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...