3.6.2015

Sadie Jones - Ehkä rakkaus oli totta

Ehkä rakkaus oli totta - Sadie Jones
(Fallout, 2014)
Otava, 2015
Kannen kuva: Thomas Hoepker/Magnum Photos ja 
Hulton Deutch Collection/Corbis
Kirjastosta lainattu

"New York ei ollut hänen kaupunkinsa, eikä tämä ollut hänen elämäänsä."
kirjan alku 

Sadie Jones tietää romaanissaan Ehkä rakkaus oli totta mistä puhuu, sillä hänen äitinsä on näyttelijä ja isä käsikirjoittaja niin kuin Sadie itse.

Kirja siis sukeltaa syvälle teatterimaailmaan englantilaisen pikkukaupungin pojan Luke Kanawskin mukana, joka sattumalta tapaa teatterin parissa työskentelevät Paulin ja Leighin. Hetken mielijohteessa Luke pakkaa tavaransa ja muuttaa Lontooseen. Teatterimaailma vetää häntä vahvasti puoleensa - ja niin myös herkkä Nina Jacobs.

Pidän kirjan konseptista: teatterimaailmasta ihmissuhde draamoineen, joka sisältää kaikkea luomistyön tuskasta ensi-ilta huumaan. Se on vahvasti kasvutarina, kaikkien heidän neljän, mutta vahvimpina nousevat Luke ja Nina, joiden lapsuus ei ole ollut kaikista rakkaudentäyteläisin tai ehein. Lukella riittää halukkaista naisia jakamaan vuoteen yöksi ja Ninan elämää on varjostanut hänen äitinsä hallitseva (kahlitseva) ote.

Toisen rakastaminen ei ole helppoa, tai sen hyväksyminen että rakastaa jotakuta. Ja miten se kaikki saadaan toimimaan? Miten ylläpidetään rakkaus. Ehkä rakkaus oli totta ei ennakkoluuloistani huolimatta ole pelkästään mikään kepeä kirja, vaan siinä on syvyyttä ja tunnelma on jotenkin kaihoisa. Ihmisten halu olla jotain, jotain merkittävää, tehdä jotain suurta. Olla osa jotain. Ja kuitenkin kaikki on niin haavoittuvaista ja hetkessä katoavaa.

Jonesin tapa kuvailla ihmisiä on enemmän kuin onnistunut. Hän saa heidät tuntumaan moniulotteisilta ja niin että pintaa syvemmältäkin löytyy kaikenlaista. Hän taustoittaa kaikkien neljän päähenkilönsä historiaa, jolloin lukijalla on mahdollisuus muodostaa heistä laajempi kuva ja löytää mahdollisia syitä heidän käyttäytymiseen. Varsinkin kun he eivät aina tunnu käyttäytyvän niin kuin omasta mielestä pitäisi. Lukeminenhan on parhaimmillaan toiseen rooliin astumista ja hänen hyväksymistään, ei tarvitse hyväksyä henkilön tekoja, mutta hänelle pitää antaa vapaus olla juuri sitä mitä hän on. Tämä vinkki myös tosielämää varten.

Otan myös esille saman kuin monet muutkin ovat minua ennen tehneet: kirjan nimi ei ole kaikkein paras, se ei ehkä anna ihan oikeaa kuvaa kirjasta vaan sopisi enemminkin vaikkapa chick-lit kirjalle. Ehkä rakkaus oli totta on romantiikan nälkäisille, kaihosta pitäville ja ennen kaikkea teatterimaailman rakastajille.

Tähtiä:


Kirjankansibingo: Pariskunta


2 kommenttia:

  1. Jones tosiaan kuvaa henkilöitään onnistuneesti. Hahmot ovat mielenkiintoisia monine piirteineen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä yksi tämän romaanin parhaista puolista!

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...