29.11.2014

Anne Bronte - Agnes kotiopettajatar

Agnes kotiopettajatar - Anne Bronte
(Agnes Grey, 1847)
Karisto, 1988
Kannen kuva: Suomen Kuvapalvelu / Eric Palmquist
Omasta hyllystä

"Kaikkiin oikeisiin kertomuksiin sisältyy opetus."
kirjan ensimmäinen lause

Blogiaikana on Brontet jäänyt lukematta, mutta sitä ennen on tullut luettua kaikilta sisaruksilta yksi kirja: Kotiopettajattaren romaani (Charlotte), Humiseva harju (Emily) ja Wildfell Hallin asukas (Anne). Agnes kotiopettajatar on puolestaan nuorena kuolleen Anne Bronten esikoisromaani, joka pohjautuu hänen omiin kokemuksiinsa.

Se on kuvaus vikroriaanisen ajan elämästä. Agnes on perheen nuorin tytär, joka haluaa auttaa vanhempiaan ansaitsemalla itse rahaa. Hän pääsee kotiopettajatareksi Bloomfieldin perheeseen ja ajattelee pärjäävänsä loistavasti, mutta saa kuitenkin karun palautuksen maanpinnalle huomatessaan, ettei työ olekaan aivan helppoa. Perheen lapset ovat kerrassaan kurittomia ja vanhemmat tuntuvat näkevän heidän ruusuisten lasien läpi. Heidän kaikki puutteensa lasketaan Agneksen piikkiin, eikä kotiopettajatar saa kurittaa lapsia, vaikka jotenkin heidät olisi saatava ruotuun.

Agnes vaihtaa moninaisten tapausten jälkeen paikkaa Murrayn perheeseen, jossa hän tulee vähän paremmin toimeen oppilaiden kanssa. Toinen heistä on Rosalie, josta Agnes oppii pitämään ja Rosalia myös näyttää olevan jokseenkin tykästynyt uuteen seuralaiseen.

Kaivattua väriä tarinaan tuo Agneksen ja nuoren pastori Westonin välillä havaittavissa oleva pieni romanssi, jota sekoittaa Rosalien halu valoittaa milloin kenetkin miehen, eikä Westonkaan näiltä liehittelyiltä säästy. Rosalie haluaa saada kaikki miehet ihastumaan itseensä ja tämä kaikki on hänelle ikään kuin vain peliä. Jollain tapaa tästä romanssista tuli mieleen Jane Austenin kirjat, vaikka naisten kirjat muuten eroaa hyvinkin paljon toisistaan. Jotain samankaltaisuutta niissä on, joka tietysti voi johtua kirjojen samanlaisesta maailmasta ja vanhoista tavoista.

Henkilönä Agnes on alistuva ja vaatimaton, joka ei pahemmin kapinoi vastaan, vaan pyrkii tekemään kaikki oikealla tavalla, moitteettomasti. Toisaalta hänen moraalinsa on horjumaton, eikä hän pelkää puolustaa ajatuksiaan. Hän on myöskin lannistumaton, vaikka lapsille opettaminen ja kurin pitäminen tuntuu mahdottomalta ja koti-ikävä painaa. Hän ei ensimmäisenkään, vähän huonosti menneen, kotiopettajatarkokeilun jälkeen jätä haaveitaan sikseen, vaan hakee jo seuraavaan paikkaan.

Siinä missä Emilyn ja Charlotten kirjat ovat tempperamenttisia ja räväköitä, Annen romaani on herkkä ja ennen kaikkea yksinkertainen kuvaus kotiopettajattaren elämästä. Se on koruton kuvaus ankeasta elämästä vieraassa paikassa ilman kommerverkkejä tai mitään ylimäärästä. Realistinen sanan varsinaisessa merkityksessä.

Tähtiä:

Hyllyssä
Shirley - Charlotte Bronte

2 kommenttia:

  1. Olen lukenut tämän joskus, en yhtään muista milloin, mutta muistan kyllä, että tykkäsin ihan niinkuin kaikista muistakin Bronten sisarusten kirjoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Agnes kotiopettajatar on tähän mennessä heikoin Bronten sisarusten kirja, mutta ei siis mikään huono, ihan ok :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...