25.8.2015

Anu Holopainen - Ihon alaiset


"- Ei.
Se oli kahdeskymmenesneljäs "Ei", jonka Jara kuuli."
kirjan alku

Anu Holopainen ei ollut minulle ennestään tuttu muuten kuin nimenä. Syysmaa-sarja keikkuu lukulistalla, mutta aloitinpa kuitenkin tästä tänä vuonna ilmestyneestä nuortenkirjasta Ihon alaiset.

Kirja esittelee monenlaisia henkilöitä maailmassa, jossa plastiikkakirurgia on yhtä arkipäiväistä ja luonnollista kuin kaupassakäynti ja jossa ihmiset muuttavat kehoaan ja naamaansa niin ettei heitä enää tunnista. Jara joutuu odottamaan täysi-ikäisyyttä ennen kuin pääsee päättämään ulkonäöstään, sillä vanhemmat eivät ole antaneet lupaa muokkauksiin. Inka ei tiedä vielä mitä haluaa, mutta ainakin vielä hetken hän haluaa olla luomu, vaikka se herättääkin ihmisissä negatiivisia reaktioita ja kummastusta. Matias vastustaa muokkauksia ja toimii luomuaktivistina, sillä hän inhoaa elää kaiken sen luonnottomuuden keskellä. Plastikprincess on alaikäinen ja varaton, mutta on silti keksinyt keinon hankkia rintaimpantit.

He elävät todella sairaassa maailmassa. Holopaisen esittämä tulevaisuudenkuva on hurja ja yhtä synkkä kuin kansikuvakin. Huolestuttavinta tässä dystopisessa maailmassa on se, että osa siitä on jo totta. Romaanissa ihmisten pinnallisuus on viety pitkälle ja maailmaan ei tunnu mahtuvan muita kuin hyvin ulkonäkö keskeisiä ihmisiä. Muissa ihmisissä on kiinnostavaa lähinnä heidän ulkonäkönsä ja miten sitä voisi korjailla. "Tuota kun vielä vähäsen muokkaisi, Inkaa ei voisi hengästymättä katsella." Kirjan esittämänä aikana esteettinen kirurgia on joka päiväistä ja kenen tahansa ulottuvilla - kunhan on täysi-ikäinen.

Ihon alaisissa on käytetty laajasti erilaisia kerrontatapoja kuten blogikirjoituksia, tv-katkelmia ja chat-keskusteluja, jotka sopivat loistavasti romaanin henkeen ja teemaan. Ne kuvaavat hyvin kyseistä aikaa ja pidin hyvin virkistävänä nuo vaihtelevat tekstien ulkoasut. Ne ovat kuin piste i:n päälle.

Romaani herätti hyvin paljon ajatuksia, mutta eniten säväytti Plastikprincess, joka tuntui olevan aivan eksyksissä ja tietämätön maailmansa menosta - tai sitten vain liian naiivi. Romaani pistää ajattelemaan maailmaa, jossa elämme ja mihin suuntaan olemme menossa. Tästä saisi aikaan hyvinkin syvällisiä pohdintoja mm. ulkonäköön liittyen.

Jos Scott Westerfeldin romaani Uglies joskus suomennetaan, niin siihen pitää tarttua. Ilmeisesti aika samankaltainen Ihon alaisten kanssa.
_______

Anu Holopainen - Ihon alaiset
Karisto, 2015
Kansi: Pirta Syrjänen
Kannen kuva: Karl Gough / Trevillion Images
Kirjastosta lainattu
Tähtiä: ½

8 kommenttia:

  1. Minustakin tämä oli hirveän hyvä puheenvuoro ulkonäkökeskeisestä maailmanmenosta. Toivottavasti nuoret löytävät tämän teoksen. Kuten kirjoitit, tämä tarjoaa paljon materiaalia keskustelulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jollain tapaa tämä palautti minutkin maan pinnalle ja ajattelemaan, että maailmassa on paljon tärkeämpiäkin huolenaiheita kuin ulkonäkö, vaikken koskaan olekaan ollut järin ulkonäkökeskeinen. Ja toivotaan, että nuoret tähän tarttuvat :)

      Poista
  2. Ihon alaiset on kyllä hyvä kirja, hienosti kuvataan pelottavan mahdollinen tulevaisuus. Uglies on paljon tämänkaltainen, mutta vielä enemmän tavallaan dystopiseksi viety. Jatkoa en ole sarjalle vielä lukenut, mutta ensimmäinen osa oli ainakin lukemisen arvoinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jopa hätkähdyttävä teos, upea ♥ Enkuksi lukemiseni on vielä niin hidasta, että toivottavasti Uglies käännettäisiin suomeksi!

      Poista
  3. Tämä oli kyllä hieno. Hieno kuvaus siitä maailmasta, mihin mahdollisesti ollaan menossa, pelottavaa kyllä. Ja kyllähän tosiaan maailma on jo nyt niin kovin ulkonäkökeskeinen... Tykkäsin myös blogiosuuksista ja chatjutuista, ne sopivat kirjaan hyvin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö vain! Nykyäänhän aikuistutaankin paljon nopeammin kuin ennen ja sen huomaa varsinkin pukeutumisessa, kun matkitaan isompia ihmisiä. Tässähän voisi vaikka miten alkaa paasaamaan mainosten levittämistä ihmiskuvista yms yms yms, mutta ei mennä siihen. Muutos kuitenkin lähtee aina ensin itsestä :)

      Poista
  4. Tämä oli tosi hyvä. Tarinassa ei selitelty liikaa ja juoni oli kylmän viileä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, että näin paljon kirjan tykkääjiä on jo ilmaantunut tänne :) Ihon alaiset ansaitsee ehdottomasti huomiota. Ja täysin totta mitä kirjoitit: tarina rullaa vaan eteenpäin ottamatta suoraan kantaan mihinkään. "Kylmän viileä", en paremmin voisi sanoa ♥

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...