Stephen King - Carrie

Nobody was really surprides when it happened, not really,
not at the subconscious level where savage things grow.

Blogiin asti on tätä ennen ehtinyt ilmestyä vain Doloreksen tunnustus, joka minulle edustaa Stephen Kingin tuotannon heikompaa päätä. Vaikka olen lukenut hyvin pienen osan hänen kirjoistaan, en ole voinut olla huomaamatta teosten epätasaisuutta. Nähtävästi aina joutuu jännittämään, että tarttuiko tällä kertaa nappivalintaan vai floppiin. Carrien kohdalla onnetar oli puolellani ja luin tähän mennessä lempparikirjani Kingiltä(!). Carrie on Kingin esikoisteos ja todella vahva aloitus kirjailijauraa ajatellen.

Kirja pureutuu niinkin universaaliin ja ikuiseen aiheeseen kuin hyväksytyksi tulemisen tarpeeseen. Ainut asia mitä Carrie haluaa on tulla koulussa hyväksytyksi joukkoon. Ikävä vaan, että hänet on valittu silmätikuksi, sillä ujoa, kömpelöä ja tanakkaa tyttöä on helppo kiusata. Carrie tuntee olevansa kuin sammakko joutsenten keskellä. - "Hey, ol' fart-face!"

Kotonakaan ei ole yhtään sen mukavampaa, sillä Carrien äiti on suoraan sanottuna pahemman luokan kahjo. Hän vie tiukan uskonnollisuuden uusiin ulottuvuuksiin ja melkein kaikki on hänen silmissään syntiä. "Let's get in and pray. Let's pray to Jesus for our woman-weak, wicked, sinning souls!" Jumalanpalvelukset suoritetaan kotona kolme kertaa viikossa ja välillä Carrie paiskataan komeroon rukoilemaan ja katumaan. She was alone with Momma's angry God.



Tarinaa seurataan Carrien näkökulman lisäksi lehtileikkeiden, verilöylystä selvinneiden lausuntojen ja heidän kirjoittamieen kirjojen kautta. Kaikki tuo johdattelee vääjämättä kohti tanssiaisyötä, josta piti tulla Carrien elämän onnellisin päivä, mutta joka päättyy makaaberiin loppunäytökseen, kun Carrie päästää orastavat telekineettiset kykynsä irti saatuaan tarpeeksi kaupungista, joka pilkkaa ja inhoaa häntä (pulpettiin on kirjoitettu Carrie White eats shit).

Carrie on nopealukuinen ja aiheeltaan tärkeä kirja. Vaikka se on täyttä fiktiota, on meillä myös valitettavasti todellisuuden kammottavia ja verisiä esimerkkejä siitä mihin tekoihin koulukiusaaminen ja syrjäytyminen ovat johtaneet.

Huh, yksi välietappi saavutettu ja nyt minun ja Se-kirjan välissä ei enää ole yhtään Kingin muuta kirjaa. Apuva. Apuvaapuvaapuva.

_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ 

★★★½
Stephen King - Carrie

Hodder, 1974

Omasta hyllystä

Muita postauksia
Stephen King: Doloreksen tunnustus

Yukio Mishima - Aaltojen pauhu

"Uta-jimalla - Laulusaarella - on vain noin tuhatneljäsataa asukasta
ja sen rantaviiva on hieman alle kolmen mailin pituinen."

Pienessä japanilaisessa kalastajakylässä Shinji on palaamassa kalastusreissulta ja kiinnittää rannalla huomiota tyttöön, jota ei aikaisemmin ole saarella nähnyt. 18-vuotias Shinji on ammatiltaan kalastaja. Hän meinasi epäonnistua loppututkinnossaan, mutta majakanvartija auttoi poikaa suhteillaan. Osan saaliistaan hän vie aina majakanvartijalle kiitollisuudesta. 

Rannalla ollut tyttö on Hatsue, jonka isä kuuluu saaren rikkaimpien miehien joukkoon. Hatsuen kolme sisarta isä naitti, pojan piti itsellään ja Hatsuen hän antoi ottolapseksi helmenkalastaja-perheeseen. Perheen ainoan pojan kultua isä tunsi olonsa yksinäiseksi ja kutsui Hatsuen takaisin kotiin. Shinjin ja Hatsuen välille syntyy molemmin puolinen ihastuminen, mutta luokkaero saa heidän orastavan suhteensa näyttämään toivottomalta.

"Hän kuuli aaltojen pauhun niiden iskiessä rantaan, ja oli aivan kuin
hänen oma nuoruuden verensä kuohu olisi aaltoillut samassa tahdissa
meren suurten vuorovesien kanssa."

Yukio Mishima kuljettaa tarinaa hienovaraisesti ja maalaa eläväntuntuisen maiseman silmien eteen: kimaltelevan meren, kalastajien laivat, vuoret, majakan, rannan... Meren kohinan ja aaltojen lyönnit kallioihin voi kuulla jos tarkkaan kuuntele. Luonnolla on iso osa kirjassa ja samalla saadaan pieni kurkistus japanilaiseen uskontoon. Romaanin maailmassa ahkeruus, kunniallisuus ja toisten kunnioittaminen palkitaan kuin missäkin perinteisessä lastensadussa.

Aaltojen pauhu on pieni, lumoava tarina, joka etenee tyynen seesteisesti. Latteaksi kirjaa ei saa erehtyä luulemaan, vaan siinä on uskallusta ja rohkeutta.

"Hatsue kosketti kuvaa kevyesti omalla kädellään ja antoi sen
sitten takaisin. Hänen silmänsä olivat tulvillaan ylpeyttä. Hän uskoi
valokuvansa pelastaneen Shinjin. Mutta Shinji kohotti kulmakarvojaan.
Hän tiesi oman voimansa ohjanneen hänet tuon vaarojen yön lävitse."

_________________________________

★★★★
Yukio Mishima - Aaltojen pauhu

(Shiosal, 1956)

Otava, 1960

Kirjastosta

Professori Isotalon tutkimuksia -sarja

Sarjakuvia taas kehiin tänne romaanien valloittamaan blogiini ja kotimaista sellaista tietenkin. Professori Isotalon tutkimuksia -sarjakuvat ovat Mikko Ketolan ja Anssi Rauhalan yhteistyöprojekti ja johdattaa lukijan historian ja seikkailujen äärelle päähenkilö Anni Isotalon johdolla. Mukavaa, että näinkin vauhdikkaissa tarinoissa on keskushenkilönä nimenomaan nainen, joka ei pelkää tarttua tuumasta toimeen.

Sarjan aloittaa Marian koodi -albumi, jossa Helsingin yliopiston professori Anni Isotalo toimii suomalaisturisteille Da Vinci -matkaseurueen vetäjänä kierrättäen heitä ympäri Pariisin tunnettuja nähtävyyksiä. Anni on myös kirjoittamassa kirjaa, jonka yhtenä lähdeaineistona hän käyttää erään kirkkohistorian professorin tekstejä koskien katollisen kirkon toimintaa, sillä itse mies on vastikään kuollut. Näihin teksteihin tutustuminen johdattaa Annin seikkailuihin, joissa on todellista vaaran tuntua, sillä joku on vakaasti päättänyt estää naisen tutkimukset.

Valkoisen meren timanteissa Anni on Opus Dei -kirjansa julkistamistilaisuudessa, jossa eräs sukulainen ottaa esille Väinö-ukin vaiheet jatkosodassa. Hän katosi ollessaan suorittamassa salaista erikoistehtävää itse Mannerheimin käskystä. Siihen liittyi aarteen kätkeminen salaiseen kammioon, jota Anni lähtee selvittämään. Toisaalla Magdalena Marian perikunta on hyvin kiinnostunut Anni puuhista ja lopulta hänen eliminoimisestaan.

Bosporin helmessä kirkon johtajat on kutsuttu koolle, sillä Annilla on aineistoa, jonka mukaan Itämaan tietäjiä olikin neljä ja neljäs heistä toi Jeesus-lapselle mystisen helmen. Kysymys kuuluu, pitäisikö tuo helmi etsiä? Seikkailujen lomaan on saatu mukaan rakkauttakin. Vatikaanin vangissa paavi on ilmoittaunut eroavansa. Anni on lähetetty Vatikaaniin paikalle tiedotustilaisuuteen ja tämä kaikki sysää liikkeelle tapahtumien sarjan sekä Magdalena Marian perikunta on yhä Annin kannoilla.

Professori Isotalon tutkimuksia -sarjakuvat ovat hyvin Da Vinci -henkisiä, joissa uskonnosta on keksitty jännittäviä teorioita. Anni ei päähenkilönä vähästä hätkähdä, vaikka joutuukin kiperiin, henkeä uhkaaviin tilanteisiin. Hänen pään menoksi juonitaan ja albumit ovatkin vauhdikkaiden seikkailujen ja arvoitusten sarja. Pohjanmaalaiset sukulaiset auttavat hädässä.

Rauhalan kuvat ovat komeita ja ruudut mukavan isoja - tosin itse kirjatkin ovat fyysisesti kookkaita. Kuvat ovat yksityiskohtaisia ja siistejä. Aistin myös jonkinlaista tinttihenkisyyttä. Jokaisessa albumissa on oma seikkailunsa, mutta joidenkin asioiden suhteen ne muodostavat jatkumon.

__________________________________________________________________

★★★
Mikko Ketola & Anssi Rauhala - Professori Isotalon tutkimuksia
Marian koodi, 2006
Valkoisen meren timantit, 2006
Bosporin helmi, 2007
Vatikaanin vanki, 2009

Gummerus, Kirjastosta

Tom Perrotta - The Leftovers

Laurie Garvey had'n been raised to believe in the Rapture.

kirjan alku

Maapallolta katoaa yhtäkkiä miljoonia ihmisiä. Hetki sitten vieressä istunut on seuraavalla vilkaisulla kadonnut. Kokonainen perhe on hävinnyt aamiaispöydästä äitiä lukuunottamatta. Seuraksi jää vain luonnoton hiljaisuus. Kukaan ei tiedä miksi ihmiset katosivat, mutta monet epäilevät uskonnollista syytä. Kristityt on otettu taivaaseen ennen maailmanloppua. Ilmaan hävinneiden joukossa oli kuitenkin mm. ateisteja ja todella uskovaisia jäi maanpäälle.

Tom Perrotta on leikitellyt ajatuksella mitä tapahtuisi kaiken tämän jälkeen. Miten ihmiset suhtautuvat katoamisiin ja miten elämää jatkuu. Ja ennen kaikkea: miksi heidät jätettiin jälkeen? Ajatus seuraa taustalla läpi koko kirjan.

On mennyt kolme vuotta katoamisista, Mapletonin uuden pormestarin Kevin Garveyn perhe säästyi kokonaisuudessaan maapallolla, mutta vain hajotakseen erilleen. Vaimo Laurie on liittynyt lahkoon, jossa vannotaan hiljaisuuden vala. He stalkkaavat ihmisiä pareittain tulemalla näiden eteen ja tyynesti tuijottavat silmiin, eivät puhua putkahda. Tämä on muistutuksena siitä että Jumala katsoo meitä joka hetki. Toinen heidän uskonsa julistuksen merkki on julkisilla paikoilla tupakoiminen.

Heidän poikansa Tom jätti koulun kesken liittyäkseen profeetta Pyhä Waynen opetuslapseksi. Ainoastaan tytär Jill jäi isänsä kanssa kotiin, mutta hänkin on muuttunut kiltistä, hyvien arvosanojen opiskelijatytöstä aivan toisenlaiseksi. Saman katon alle muuttaa väliaikaisesti Jillin ystävä Aimee.

Osa kaupunkilaisista jatkaa elämää kuin mitään ei olisi tapahtunut, mutta toiset eivät ole vieläkään päässeet asian yli. Nora menetti koko perheensä tuona kamalana päivänä ja katselee lohdutukseksi lapsensa lempiohjelmaa Paavo Pesusientä. Kevinin avulla hän jotenkin pystyy jatkamaan eteenpäin. The Leftovers on kirja rakkaudesta, menetystä ja suhteista. Kirjan pohjalta on myös tehty samanniminen tv-sarja.

_______

★★★★½
Tom Perrotta - The Leftovers

2011
Paperilta ruutuun -lukuhaaste

Omasta hyllystä

Pasi Ilmari Jääskeläinen - Sielut kulkevat sateessa

"Kun Judit oli lapsi, hänen maailmaansa kuului Taivaassa asuva 
kaikkinäkevä ja kaikkivoipa olento, joka varjeli häntä joka hetki."

kirjan alku

Hämmennys. Kirjojen ihmeellinen maailma johdatteli taas minut ennalta-arvaamattomaan tarinaan ja kyydin saavuttua pysäkille jäin vain huuli pyöreänä pällistelemään. Onpa Pasi Ilmari Jääskeläisen kehitellyt aikamoisen kauhukuvan uskonnosta. Kukaan ei ole muuten ennen omistanut minulle kirjaa. Paitsi nyt. Jääskeläisen Sielut kulkevat sateessa -kirjan sivulla lukee: "Omistettu kirjabloggaajille - verkossa laulaville kirjallisuuden seireeneille!" Jassu-seireeni ainakin houkuttelee kummallisuuksien ja lonkeroiden ystäviä tämän kirjan pariin.

Monikansallinen kotisairaanhoitofirma F-Remedium ei paranna pelkästään asiakkaidensa fyysisiä sairauksia, vaan hoitaa myös sielua. Ateismi ja uskonnottomuus ovat sielun sairauksia, vajaatoimintoja ja ne otetaan vakavasti. Asiakkaille tarjotaan mahdollisuutta Persingeriin ja sitä kautta kohtaamaan Jumalan. Sairaanhoitaja Judit jättää taakseen homeisen työpaikkansa ja avioliittonsa ja alkaa työskennellä F-Remediumin Helsingin toimipisteellä kotisairaanhoitajana lapsuuden aikaisen ystävänsä Martan värväämänä. Palkka on paljon parempaa, mutta erikoiseen työhön ja sen vaatimuksiin on sopeuduttava.

Judit saa asiakkaakseen kuuluisan ateistien kuninkaan Leo Moreaun, jonka jalkan haavaa hänen on tarkoitus hoitaa. Samalla Juditin pitää yrittää päästä käsiksi firman tavoittelemiin tärkeisiin todistuaineisiin. Harmi vain ettei hän itsekään tiedä mitä etsii. Töiden lisäksi Juditin pitäisi tehdä palvelus Martalle ja saada 8-vuotias kuolemansairas kummipoika Mauri uskomaan Taivaaseen. Pikku ateisti on lukenut Moreaun opuksen, eikä usko kuoleman jälkeiseen elämään. Toisinaan Mauri saa puheluita Taivaan asukilta.

"Mutta eikö niin, ettei Jumalaa oikeastikaan ole. Ei sitä kilttiä olentoa, 

jota sanotaan Taivaan Isäksi. On vain se Taivaassa kököttävä kumma olento--"

 

Jos kaipaat pientä taustalla väreilevää jännitystä, niin siinä tapauksessa ei kannata tähän tarttua, sillä tavatonta ei ole, että jonkun kurkku revitään auki rintakehään asti. Kirja aiheuttaa inhonväristyksiä ja sen edetessä loppua kohti uidaan jo hyvin syvissä ja tummissa vesissä. Vesi onkin elementtinä kirjan tärkeimpiä ja loputon sade tuo mukanaan jotain kauheaa. Synkkä maailma pistää mielen liikkeelle ja kirjassa pohditaan onko Jumalaa olemassa ja mitä Taivaassa on? Mitään mairittelevaa kuvaa uskontonnosta tämä ei anna. Aikamoinen paketti tavaraa ja kaikkea ei oikein ymmärrä - varsinkin loppu on hyvin villi -, mutta kuten Jääskeläinen itse kirjassa kirjoittaa: "Monia asioita ei ole tarkoitettu ymmärrettäviksi vaan koettavaksi. Tai ehkä mitään ei ole tarkoitettu ymmärrettäväksi.--"
 
Välillä sivuilla on kaikkitietävän kertojan sivuhuomauksia, jotka ovat yleensä analyysejä Juditista. Hämmennyin hieman niistä, mutta selvisihän niidenkin tarkoitus lopussa. Kirjassa vilahtelee tuttuja nimiä kirjallisuudesta kuten kauhukirjailija H. P. Lovecraft. Herkullisia hahmoja olivat Moreaun huoneistosta löytyvät lukija Nomi ja Saarnaaja, joka toistelee pyhiä kirjoituksia.

Jo pelkästään todella onnistuneet kirjan kannet kertoo kaiken oleellisen ja ne kuvaavat tosi hyvin mielikuvaani kirjasta. Katso ja mieti siis tarkkaan uskallatko kohdata sivuilla vilisevät syväläiset ja vinksahtaneen maailman.

_______

★★★½
Pasi Ilmari Jääskeläinen - Sielut kulkevat sateessa

Atena, 2013
Päällys: Jussi Karjalainen

Kirjastosta

Muita postauksiani
Pasi Ilmari Jääskeläinen: Lumikko ja yhdeksän muuta

Andrew Michael Hurley - Hylätty ranta

Syksy oli tosiaan saanut hurjan lopun.

kirjan alku

Andrew Michael Hurleyn Hylätty ranta palkittiin Britanniassa viime vuonna parhaana esikoisromaanina ja juoni lupaili sen verran kummallista ja hämärää menoa, että minä kiinnostuin. Kirjasta on saatavilla jopa kaksi eri kansivaihtoehtoa (hauska idea!) ja kirjastosta minulle valikoitui valkoinen. Ehkä hyvä, että kannet ovat vähän valoisammat kuin sisältö.

Loney on kavala, jumalanhylkäämä rantakaistale Luoteis-Englannissa. Teini-ikäinen Tonto ja hänen mykkä veljensä Hanny viettävät rannan ränsistyneessä rinnetalossa perinteistä pääsiäisretriittiä. Katolilaisen perheen äiti uskoo, että paikallisen kappelin pyhä vesi vielä parantaa hänen poikansa. Odotettua ihmettä ei kuulu, mutta riittejä ja uskomuksia vaalivassa kyläyhteisössä tapahtuu outoja. Kylänmiehen sokea äiti saa näkönsä yllättäen takaisin, ja vaikka kevät on vasta aluillaan, rinnetalon omenapuut kantavat satoa. Samaan aikaan Hanny ja Tonto todistavat, kuinka viimeisillään raskaana olevaa teinityttöä kuljetetaan laskuveden aikaan pahamaineiselle Coldbarrown saarelle. -- Takakansi

"Loneyta ei voinut oikeasti tuntea. Se muuttui jokaisen vuoroveden tullessa ja mennessä, ja joskus matalin luode paljasti niiden luita, jotka olivat kuvitelleet osaavansa lukea rantaa niin hyvin, että säästyisivät sen kavalilta virtauksilta. Kukaan, joka oli perillä Loneysta, ei mennyt lähellekään rantaa. Ei kukaan muu kuin me."

Jätin viimeiset lauseet ylidramaattisesta takakannesta kirjoittamatta, sillä minulle kirjan järisyttävyys ei tullut niinkään tapahtumista vaan tunnelmasta ja siitä kaikesta mitä jätetään sanomatta. Uskonto on voimakkaasti läsnä teoksessa ja sen ympärillä pyörii paljon asioita kuten Äikän vankka halu parantaa mykkä poikansa. Hurley saa Loneyn vaikuttamaan synkältä ja ahdistavalta paikalta, josta lähinnä toivoisi joukon lähtevän pois. Aikuisten keskittyessä uskonnollisuuksiin pojat touhuavat ulkona tutkimusmatkaillen.

Mielenkiintoisen säväyksen joukkoon tuo seurueen uusin jäsen Isä Bernard, joka on ankaran Isä Wilfredin tilalle tullut uusi pastori, jota varsinkin Äikkä neuvoo ahkerasti tekemään asiat täysin samalla tavalla kuin edeltäjänsä. Lempeällä Isä Bernardilla on isot saappaat täytettävänä ainakin Äikän silmissä. Rituaaleja on noudatettava tarkkaan. Katolilaisuuden, uskon ja sen suuntaisten asioiden lisäksi kirjan teemaksi nousee vähintään yhtä voimakkaasti tarina ihmisistä ja yhteisöstä. Hylätyn rannan loppu jätti kysymysmerkkejä ja hiukan epämääräisen olon, pieni lisäselvennys ei olisi haitannut. Tämän hienovaraisen goottilaisen kauhun siivittämänä nappaan pisteet Hämärän jälkeen- ja Halloween-haasteeseen.

_______

Andrew Michael Hurley - Hylätty ranta

(The Loney, 2014)

Wsoy, 2016

Kirjastosta
Hämärän jälkeen-haaste
Halloween-haaste
Tähtiä: ★★★½

Hanna Koljonen - Syliinvaellus Intiaan

Syliinvaellus Intiaan - Hanna Koljonen

Asema, 2011

Kirjastosta lainattu

"Ensireaktioni Intiaan = Rakkaus"

kirjan ensimmäinen lause

Hanna Koljosen esikoisteos on itseironialla höystetty matka oman itsensä etsimiseen.

"Äiti Amman arvioidaan halanneen yli 31 miljoonaa ihmistä. Yksi heistä on Hanna Koljonen. Tämä on kertomus elämän tarkoituksen etsimisestä, matkasta Amman luokse maahan, missä kaikki voi olla toisin."

Ihastuin kirjan todella värikkäisiin ja rönsyileviin kuviin, joka varmasti sopii Intian maisemiin ja tunnelmaan. Sarjakuvan päähenkilö on nuori Hanna, joka on etsinyt elämän tarkoitusta, onnellisuutta ja oman itsensä löytämistä. Monien uskontojen kirjat on koluttu läpi, mutta vasta Intian pyhät tekstit ja joogafilosofia saavat hänen sydämensä sykähtymään. Lopullisesti naisen elämän muuttaa Äiti Amman tapaaminen ja halaaminen. Ja siitä alkaa seikkailu kohti Intiaa - ja omaa itseään.

Saattoi johtua aiheesta tai jostain muusta, mutta hieman varuillani tätä luin. Minulle kelpaisi lukea tämä sarjakuva ilman tekstejä, kun kuvat ovat itsessään jo niin vaikuttavia, ettei muuta tarvittaisi. Todella hauska nimi tällä sarjakuvalla :)

Tähtiä: ★★★½

Gerhart Hauptmann - Soanan kerettiläinen

Soanan kerettiläinen - Gerhart Hauptmann
(Der Ketzer von Soana, 1918)

Karisto, 1960

Kirjastosta lainattu

"Pyrkiessään Monte Generoson huipulle matkailijan sopii lähteä joko Mendrisiosta tai Capolagosta hammasrataa myöten tai Bissonesta Soanan kautta, missä tie on kaikkein vaivalloisin."

kirjan ensimmäinen lause

Oli jo aika palata taas hetkeksi Nobel-kirjailijoiden pariin ja edistää sitäkin projektia.
Pystyin vain kuvittelemaan minkälaiseen kirjan olin tarttuman tuon hurjan kansikuvan perusteella.

Korkealla jylhän kauniissa vuoristossa asuu köyhissä oloissa paimen Luchino Scaranata yhdessä sisarensa ja suuren joukon lapsia kanssa. He ovat joutuneet muuttamaan kauas kylästä, sillä kyläläiset vihaavat tätä sivistymätöntä ja omituista perhettä. Nuori pappi Francesco saa paikan alppiluonnosta Tessinin kanttinista Sveitsistä ja nuoruuden intoa täynnä hän ottaa tehtäväkseen johdattaa tämän halveksitun ja onnettoman perheen jälleen kirkon helmaan. Hän tekee monia vaivalloisia retkiä vuoristossa heidän luokseen pelastaakseen näiden sielunsa, mutta sen sijaan Francesco on menettämässä omansa.

Lapsijoukon kaunis tyttö Agnes herättää papin huomion ja tämän paimentytön nähtyään pappi joutuu heti hakoteille, hän ei voi ajatellakaan muuta kuin tuota nuorta naista ja sitä milloin hän saa hänet seuraavan kerran nähdä messussa. Francescoa vaivaa kolkuttava omatunto ja rippiytyminen tuo vain hetkellisen, valheellisen puhdistautumisen tunteen.

"Siitä alkaen, kun kävin noiden kurjien syntisten luona Soanan alpilla, olen ollut ikäänkuin riivattu. Minua puistattaa. Minusta tuntuu kuin en olisi pukenut ylleni ainoastaan uutta takkia, vaan suorastaan uuden ihonkin. Kun kuulen Soanan vesiputouksen kohinan, tekisi mieleni kavuta alas syvään rotkoon ja sijoittua tuntiokausiksi sinne syöksyvien vesimassojen alle tullakseni samalla kertaa sekä ulkoisesti että sisäisesti puhtaaksi ja terveeksi."

Edellinen pappi oli ollut hyvin läheisissä väleissä asukkaiden - erityisesti naisten - kanssa, mutta alkuun nuori Francesco vaikuttaa perin erilaiselta. Francesco asettaa itsensä selvästi muiden maalaisten yläpuolelle, eikä esimerkiksi pitänyt tietä näyttävää paimenta keskustelemisen arvoisena henkilönä, sillä onhan Jumala valinnut hänet tähän tehtävään pitämään ihmiset oikealle tielle ja saada harhaoppiset takaisin Hänen luokseen. Papilla on siis hyvin ylevät ja kunnianhimoiset tavoitteet, mutta hänen kohtalonsa onkin jotain muuta.

Romanttiseksi en tätä kirjaa voimaakkasti leimaisi, vaikka Agneksen ja papin välillä roihuaakin jonkilaiset intohimon liekit. Nuorena kun olen paljon vanhoja kirjoja lukenut, ei niiden erilainen kieli enää säikytä, vaan tämän kirjan kohdalla osasin nauttia kielen lumosta ja sen kauniista käytöstä. Vanhaahan se tietysti on, ei kai nyt 1900 luvun alkupuolella samalla tavalla kirjoitettu kuin nykyään (!), mutta siksi juuri kirja vie lukijansa toiselle vuosisadalle niin vakuuttavasti.

Pieni kirja sopi hyvin käteen mutta, kirjaa voisi kannen perusteella luulla vähän rajumman puoleiseksi, joten hieman harhaanjohtava sanoisin kannen olevan. Jos papin taistelut lihallisten himojen kanssa kiinnostaa suosittelen myös ehdottomasti Okalintuja!

Tähtiä: ★★★½

Soanan kerettiläisestä on kirjoittanut myös Kirja-aitta

Kristina Carlson - Herra Darwinin puutarhuri

Herra Darwinin puutarhuri - Kristina Carlson

Otava, 2009
Etukannen kuva: Anna Atkins 1854

Kirjastosta lainattu

"Edwin jolkottaa tietä pitkin ja kaivaa nenäänsä
Naakat kellotapulissa raakkuvat
harmaa aamu!"

kirjan ensimmäinen lause

Englantilainen kylä 1870-luvun lopulla. Mukana itse Darwinin naapurusto. Eikö kuulostakin houkuttelevalta? Tosiasiassa Darwin on hyvin pienessä roolissa, hänet pääasiassa mainitaan vain kyläläisten puheissa, nothing more. Pelkkä paikallinen kuuluisuus, joka järjestää kutsuja. Mikä tietysti on sääli, sillä oletin hänellä olevan suurempi rooli kaikkine maailmaa mullistavine evoluutio-oppeineen. Päähenkilön tittelin on saanut harteilleen kirjan nimen mukaisesti Darwinin puutarhuri Thomas Davies, leskimies, kahden lapsen isä. Mutta en häntäkään päähenkilöksi luokittelisi. Enemmän kirjassa kerrotaan kyläläisten jutustelusta, ajatuksista ja tekemisistä.

Kirja vaatii lukijalta jonkin verran, joten aivan helppoa ja mutkatonta lukeminen ei ollut. Kerronta oli kaikkea muuta kuin perinteistä, joka noin periaatteessa on ihan hyvä ja virkistäväkin asia. Jos se vaan ei olisi tuntunut niin oudolta vielä niiden yli 160 sivun jälkeen. Lauseet pomppivat miten sattui, kieliopista viis veisattiin ja oma ajatus katkesi siinä samassa. Ärsytti. Henkilötkin jäivät vain senäruusuiksi koreilemaan ja kaikki oli ikään kuin yhdentekevää, joten mitään henkilöanalyysia minun on turha lähteä kirjoittamaan. Tavallaan oli hienoa, että poikkinaiset, pisteettömät lauseet antoivat ikään kuin kuvan, että monien kyläläisten puheet tai ajatukset kuuluivat toistensa lomasta ja itse kuuli aina pätkän sieltä sun täältä.

Niin ristiriitaista, että kirjan nimi on (vieläkin) niin hieno ja erittäin lupaavan kuuloinen, mutta sisältö ei vastannut ollenkaan odotuksiani. Mitään ei juurikaan tapahtunut, vaan kirja kertoo pienestä hetkestä kyläläisten elämässä. Mikä minut sitten sai jatkamaan loppuun asti? Lyhyt sivumäärä vaikutti osaltaan ja sitten tämä kuuluisa itsepäisyys, että kirjaahan ei kesken lopeteta! Sitä vain yltiöpositiivisesti toivoo ja odottaa, että kirja muuttuu paremmaksi. Sellaista kun on monta kertaa ennenkin käynyt. Ei vaan tällä kertaa.

Nyt riittää nämä ei-niin-hyvät kirjat, haluan lukea jonkun todella hyvän kirjan pitkästä aikaa!

Ps. Kirjalla on hienot kannet!

Tähtiä: ★