Pasi Ilmari Jääskeläinen - Sielut kulkevat sateessa

"Kun Judit oli lapsi, hänen maailmaansa kuului Taivaassa asuva 
kaikkinäkevä ja kaikkivoipa olento, joka varjeli häntä joka hetki."

kirjan alku

Hämmennys. Kirjojen ihmeellinen maailma johdatteli taas minut ennalta-arvaamattomaan tarinaan ja kyydin saavuttua pysäkille jäin vain huuli pyöreänä pällistelemään. Onpa Pasi Ilmari Jääskeläisen kehitellyt aikamoisen kauhukuvan uskonnosta. Kukaan ei ole muuten ennen omistanut minulle kirjaa. Paitsi nyt. Jääskeläisen Sielut kulkevat sateessa -kirjan sivulla lukee: "Omistettu kirjabloggaajille - verkossa laulaville kirjallisuuden seireeneille!" Jassu-seireeni ainakin houkuttelee kummallisuuksien ja lonkeroiden ystäviä tämän kirjan pariin.

Monikansallinen kotisairaanhoitofirma F-Remedium ei paranna pelkästään asiakkaidensa fyysisiä sairauksia, vaan hoitaa myös sielua. Ateismi ja uskonnottomuus ovat sielun sairauksia, vajaatoimintoja ja ne otetaan vakavasti. Asiakkaille tarjotaan mahdollisuutta Persingeriin ja sitä kautta kohtaamaan Jumalan. Sairaanhoitaja Judit jättää taakseen homeisen työpaikkansa ja avioliittonsa ja alkaa työskennellä F-Remediumin Helsingin toimipisteellä kotisairaanhoitajana lapsuuden aikaisen ystävänsä Martan värväämänä. Palkka on paljon parempaa, mutta erikoiseen työhön ja sen vaatimuksiin on sopeuduttava.

Judit saa asiakkaakseen kuuluisan ateistien kuninkaan Leo Moreaun, jonka jalkan haavaa hänen on tarkoitus hoitaa. Samalla Juditin pitää yrittää päästä käsiksi firman tavoittelemiin tärkeisiin todistuaineisiin. Harmi vain ettei hän itsekään tiedä mitä etsii. Töiden lisäksi Juditin pitäisi tehdä palvelus Martalle ja saada 8-vuotias kuolemansairas kummipoika Mauri uskomaan Taivaaseen. Pikku ateisti on lukenut Moreaun opuksen, eikä usko kuoleman jälkeiseen elämään. Toisinaan Mauri saa puheluita Taivaan asukilta.

"Mutta eikö niin, ettei Jumalaa oikeastikaan ole. Ei sitä kilttiä olentoa, 

jota sanotaan Taivaan Isäksi. On vain se Taivaassa kököttävä kumma olento--"

 

Jos kaipaat pientä taustalla väreilevää jännitystä, niin siinä tapauksessa ei kannata tähän tarttua, sillä tavatonta ei ole, että jonkun kurkku revitään auki rintakehään asti. Kirja aiheuttaa inhonväristyksiä ja sen edetessä loppua kohti uidaan jo hyvin syvissä ja tummissa vesissä. Vesi onkin elementtinä kirjan tärkeimpiä ja loputon sade tuo mukanaan jotain kauheaa. Synkkä maailma pistää mielen liikkeelle ja kirjassa pohditaan onko Jumalaa olemassa ja mitä Taivaassa on? Mitään mairittelevaa kuvaa uskontonnosta tämä ei anna. Aikamoinen paketti tavaraa ja kaikkea ei oikein ymmärrä - varsinkin loppu on hyvin villi -, mutta kuten Jääskeläinen itse kirjassa kirjoittaa: "Monia asioita ei ole tarkoitettu ymmärrettäviksi vaan koettavaksi. Tai ehkä mitään ei ole tarkoitettu ymmärrettäväksi.--"
 
Välillä sivuilla on kaikkitietävän kertojan sivuhuomauksia, jotka ovat yleensä analyysejä Juditista. Hämmennyin hieman niistä, mutta selvisihän niidenkin tarkoitus lopussa. Kirjassa vilahtelee tuttuja nimiä kirjallisuudesta kuten kauhukirjailija H. P. Lovecraft. Herkullisia hahmoja olivat Moreaun huoneistosta löytyvät lukija Nomi ja Saarnaaja, joka toistelee pyhiä kirjoituksia.

Jo pelkästään todella onnistuneet kirjan kannet kertoo kaiken oleellisen ja ne kuvaavat tosi hyvin mielikuvaani kirjasta. Katso ja mieti siis tarkkaan uskallatko kohdata sivuilla vilisevät syväläiset ja vinksahtaneen maailman.

_______

★★★½
Pasi Ilmari Jääskeläinen - Sielut kulkevat sateessa

Atena, 2013
Päällys: Jussi Karjalainen

Kirjastosta

Muita postauksiani
Pasi Ilmari Jääskeläinen: Lumikko ja yhdeksän muuta

Pasi Ilmari Jääskeläinen - Lumikko ja yhdeksän muuta

"Lukija ensin hämmentyi ja sitten loukkaantui, kun rikollinen nimeltä 
Raskolnikov äkkiä surmattiin hänen silmiensä edessä keskellä katua."

Paljon on hehkutettu Pasi Ilmari Jääskeläistä, mutta omakohtainen tutustuminen alkoi vasta tämän kirjan myötä. Ja tulee ehdottomasti jatkumaan.

Takakannesta: Laura Lumikon nimi on kaikille tuttu. Hän on rakastettu kirjailija, lapsuudessa lukemiemme Otuksela-kirjojen luoja. Hänen talvisissa juhlissaan tapahtuu kuitenkin jotain, mikä herättää ihmiset: kukaan ei todella tuntenut Laura Lumikko. Kolme vuosikymmentä sitten kirjailija Lumikko etsi kymmentä lahjakasta lasta kouluttaakseen heistä kirjailijoita. Hän sai kokoon ykdeksän. Nyt nämä menestyvät kirjailijat muodostavat seuran, jolla on paikka suomalaisen kirjallisuuden ytimessä. Vuosien odotuksen jälkeen Seura saa kymmenennen jäsenensä ja salaperäinen Peli alkaa uudestaan. Kirjailijat joutuvat kohtaamaan menneisyyden, jonka he jo kerran hautasivat - kirjaimellisesti hautasivat...

Kirjan päähenkilö Ella Milana lunastaa tuon kymmenennen paikan ja hän alkaa selvittää Seuran hämäräperäistä historiaa. Apuna siinä hänellä on Peli, jossa haluamansa tiedon saa toisen pelaajan vuotaessa. Mitä vaan voin kysyä ja toisella ei ole muuta mahdollisuutta kuin kertoa totuus - siitä pitää tarvittaessa huolen väkivalta tai pillerit. Kieroutunutta toimintaa, eikö.

Olen suuri maagisen realismin ystävä ja Lumikon arvoituksellinen tunnelma imaisi heti mukaansa. Uutuuden viehätys vei pitkälle kirjaa ja vaikka pieni laskusuhdanne oli innostuksessa havaittavissa, ei se merkittävästi lukemista haitannut.

Jäniksenselkäisen kirjallisuuden jäsenet ovat kiehtovia persoonia, jotka eivät olleenkaan tunnu toisinnoilta kirjallisuuden perushahmoista tai muutenkaan sellaisilta joihin olisin aikaisemmin törmännyt kaunokirjallisuudessa. He ovat jotain uutta ja jännittävää; Suomen pieni eliittikirjailijoiden joukko, jotka eivät enää ole olleet kauheasti tekemisissä toistensa kanssa. Yhtenä syynä on Peli, joka henkisessä raakuudessaan on tehnyt kuilun jäsenten välille. Ja nyt Ella Milana on pyöräyttämässä pitkästä aikaa Pelin uudelleen käyntiin ja se lähtee liikkeelle kuin vyöryävä lumipallo imien haastajista ja haastettavista kaikista arimmat asiat ulos jättäen heidät muutamaksi päiväksi toimintakyvyttömiksi ja henkisesti tyhjiksi.

Kirjan nimiroolia kantava Laura Lumikko ei kirjan parrasvaloissa paistattele. Hän on kyllä romaanin keskeisimpiä hahmoja ja suurin yhdistävä tekijä henkilöiden välillä, mutta muuta naisesta lukija ei saakaan irtoamaan. Hänen hahmonsa ikään kuin leijailee kaiken taustalla, poissa ulottuvilta.

Lumikko ja yhdeksän muuta on vaivattomasti etenevä kirja, joka ei tunnu yrittävän liikaa mielistellä lukijaa tai ylipäätään ketään. Se vain on ja kertoo tarinaa omalla tahdillaan, joskin puolenvälin jälkeen aloin vähän kyllästyä jatkuvasti toistuvaan ihmisten vuotamiseen, vaikka heidän vastauksensa olivat itsessään hyvin mielenkiintosia. Jääskeläinen on onnistunut kirjoittamaan vakuuttavasti, sillä epätodelliset tapahtumat eivät tunnu epäaidoilta vaan peräti uskottavilta.

Vuoden Lukuelämystä tästä ei tullut, mutta suuntaankin katseeni Harjukaupungin salakäytäviin ja pistän kaikki epärealistisen korkeat odotukseni vuorostaan siihen.

_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _

★★★★
P. I. Jääskeläinen - Lumikki ja yhdeksän muuta

Atena, 2006

Omasta hyllystä