(Der Ketzer von Soana, 1918)
Karisto, 1960
Kirjastosta lainattu
"Pyrkiessään Monte Generoson huipulle matkailijan sopii lähteä joko Mendrisiosta tai Capolagosta hammasrataa myöten tai Bissonesta Soanan kautta, missä tie on kaikkein vaivalloisin."
kirjan ensimmäinen lause
Oli jo aika palata taas hetkeksi Nobel-kirjailijoiden pariin ja edistää sitäkin projektia.
Pystyin vain kuvittelemaan minkälaiseen kirjan olin tarttuman tuon hurjan kansikuvan perusteella.
Korkealla jylhän kauniissa vuoristossa asuu köyhissä oloissa paimen Luchino Scaranata yhdessä sisarensa ja suuren joukon lapsia kanssa. He ovat joutuneet muuttamaan kauas kylästä, sillä kyläläiset vihaavat tätä sivistymätöntä ja omituista perhettä. Nuori pappi Francesco saa paikan alppiluonnosta Tessinin kanttinista Sveitsistä ja nuoruuden intoa täynnä hän ottaa tehtäväkseen johdattaa tämän halveksitun ja onnettoman perheen jälleen kirkon helmaan. Hän tekee monia vaivalloisia retkiä vuoristossa heidän luokseen pelastaakseen näiden sielunsa, mutta sen sijaan Francesco on menettämässä omansa.
Lapsijoukon kaunis tyttö Agnes herättää papin huomion ja tämän paimentytön nähtyään pappi joutuu heti hakoteille, hän ei voi ajatellakaan muuta kuin tuota nuorta naista ja sitä milloin hän saa hänet seuraavan kerran nähdä messussa. Francescoa vaivaa kolkuttava omatunto ja rippiytyminen tuo vain hetkellisen, valheellisen puhdistautumisen tunteen.
"Siitä alkaen, kun kävin noiden kurjien syntisten luona Soanan alpilla, olen ollut ikäänkuin riivattu. Minua puistattaa. Minusta tuntuu kuin en olisi pukenut ylleni ainoastaan uutta takkia, vaan suorastaan uuden ihonkin. Kun kuulen Soanan vesiputouksen kohinan, tekisi mieleni kavuta alas syvään rotkoon ja sijoittua tuntiokausiksi sinne syöksyvien vesimassojen alle tullakseni samalla kertaa sekä ulkoisesti että sisäisesti puhtaaksi ja terveeksi."
Edellinen pappi oli ollut hyvin läheisissä väleissä asukkaiden - erityisesti naisten - kanssa, mutta alkuun nuori Francesco vaikuttaa perin erilaiselta. Francesco asettaa itsensä selvästi muiden maalaisten yläpuolelle, eikä esimerkiksi pitänyt tietä näyttävää paimenta keskustelemisen arvoisena henkilönä, sillä onhan Jumala valinnut hänet tähän tehtävään pitämään ihmiset oikealle tielle ja saada harhaoppiset takaisin Hänen luokseen. Papilla on siis hyvin ylevät ja kunnianhimoiset tavoitteet, mutta hänen kohtalonsa onkin jotain muuta.
Romanttiseksi en tätä kirjaa voimaakkasti leimaisi, vaikka Agneksen ja papin välillä roihuaakin jonkilaiset intohimon liekit. Nuorena kun olen paljon vanhoja kirjoja lukenut, ei niiden erilainen kieli enää säikytä, vaan tämän kirjan kohdalla osasin nauttia kielen lumosta ja sen kauniista käytöstä. Vanhaahan se tietysti on, ei kai nyt 1900 luvun alkupuolella samalla tavalla kirjoitettu kuin nykyään (!), mutta siksi juuri kirja vie lukijansa toiselle vuosisadalle niin vakuuttavasti.
Pieni kirja sopi hyvin käteen mutta, kirjaa voisi kannen perusteella luulla vähän rajumman puoleiseksi, joten hieman harhaanjohtava sanoisin kannen olevan. Jos papin taistelut lihallisten himojen kanssa kiinnostaa suosittelen myös ehdottomasti Okalintuja!
Tähtiä: ★★★½
Soanan kerettiläisestä on kirjoittanut myös Kirja-aitta
Hauptmann on harvinaisia, ainakin meillä lähes unohdettuja nobelisteja. Olen lukenut häneltä kirjan Phantom ja siinäkin oli aiheena kyseenalainen hullaantuminen, jonka kohteena oli nuori tyttö, oikeastaan vielä lapsi.
VastaaPoistaEn ollutkaan kuullut hänestä ennen kuin aloin näitä Nobel-voittajia lukemaan - tosin en ollut kuullut monista muistakaan :D
Poista