21.1.2018

Seita Vuorela - Karikko


Oletetaan, että olet löytänyt sisäänpääsyn paikkaan
jossa kukaan aikuinen ei ole käynyt vuosiin.

Enää en osannut pysytellä erossa Seita Vuorelan kirjasta, jota uskollisesti olen säästänyt hyvään hetkeen. Tosin jokainen hetki on hyvä Vuorelan kirjoille. Niissä on mukaansatempaavuutta, mutta myös syvyyttää ja kauniita ajatuksia lauseiden takana. Epätoivoa ja toiveikkuutta. Sitä elämää itseään.

Takakannesta: Karikko on tarina perheestä, joka ajaa leirintäalueelle ja juuttuu sinne kuin karille. Se on kertomus nuoruudesta, elämän rajallisuudesta ja kaiken tukahduttavasta surusta. Tragedian keskelle joutunut nuori Mitja etsii äitinsä ja veljensä kanssa uusia maamerkkejä kaukaa kotoa. Päämäärättömästi vaeltava kolmikko luulee päätyneensä Lands End -leirintäalueelle sattumalta. Mutta kun Mitja törmää rannalla villien rantapoikien yhteisöön ja kiehtovimpaan tapaamaansa tyttöön, hänen roolinsa seikkailussa tuntuu valmiiksi käsikirjoitetulta. Monisäikeinen tarina punoo lukijan osaksi mysteeriä, joka avautuu mestarillisesti kerros kerrokselta.

Mitjaa ei ollenkaan haittaa heidän jäämisensä leirintäalueelle. Häntä kiehtoo kohtaamansa salaperäinen ja vähäpuheinen tyttö sekä villi poikajoukko rannalla. Jengi ei puhu vanhemmistaan ja kysyttäessä he sanovat olevansa hylkyjä. Kirjan välissä on lukuja Siilosta ja tuosta yöstä Mitja kantaa veljensä kanssa mukanaan syyllisyyttä. Parasta on kun ei juuri tiedä mitään tarinasta etukäteen, takakannen verran vain, sillä kirja avautuu hiljalleen ja miten voimakas siitä kasvaakaan! Se saa syvällisiä, kauniita merkityksiä ja vaikka alku hieman takkusi oli loppupuoli silkkaa nautintoa, kun tarinan idea lähti avautumaan. Karikko on todella upea kirja!

Ehkä sinua, ainakin jos olet tyttö, ihmetyttävät tällaiset vaihtelevat tuulet ja pidät niitä tyhminä. Mutta me ei varsinaisesti mahdeta niille mitään. Viha on vähän niin kuin musta aalto joka nielaisee ja saa sanomaan ja tekemään asioita. Yhtä nopeasti se on myös poissa. Niinpä minä en tuntenut enää vähäisintäkään kaunaa Nikolaita kohtaan, kun hän hetken päästä vinkkasi minut mukaansa.

Vuorela ei ole ikinä pelännyt tarttua vaikeisiin aiheisiin, mutta maagisen realismin avulla hän tekee niistä silti kauniita ja monikerroksisia. Tunnelma on jälleen huikaiseva ja unimainen kuten Jani Ikosen mustavalkoiset kuvat. Vielä en ole ehtinyt pohtia mitä kirjan kansi oikein haluaa viestittää tai kuvastaa. Karikko käsittelee surua ja irti päästämistä ja se on todella koskettava, joten nenäliinavaroitus.


Seita Vuorela - Karikko
Kuvitus: Jani Ikonen
Wsoy, 2012
Kirjastosta

2 kommenttia:

  1. Kiitos hienosta postauksesta hienosta kirjasta. En ole tätä lukenut, mutta jo Lumi-kirjan pohjalta uskon, että kirjassa on hieno tunnelma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vuorela on niin taitava sanoissaan ja sanomassaan<3 Todella hieno, ajatuksia herättävä kirja.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...