30.5.2015

Anthony Doerr - Kaikki se valo jota emme näe

Kaikki se valo jota emme näe - Anthony Doerr
(All the Light We Cannot See, 2014)
WSOY, 2015
Kirjastosta lainattu

"Illan hämärässä niitä sataa taivaalta."
kirjan alku 

Kaikki se valo jota emme näe voitti tänä vuonna Pulizer kirjallisuuspalkinnon ja vaikka tällä hetkellä on edelleen kesken vielä viime vuodenkin voittaja, niin kiilasi tämä edelle kirjaston pikalainana. Tämä on taas vähän erilainen kirja sodasta, joka on saanut paljon blogihuomiota ja ainakin tekstit mihin minä olen törmännyt ovat olleet melkein kautta linjan ylistäviä. Ja ihan ansaitusti, totean.

Kaikki se valo jota emme näe seuraa kahden lapsen elämää kohti aikuisuutta, toisen maailmansodan pauhatessa ympärillä, hyvin lähellä. Werner on taustaltaan orpokodissa kasvanut saksalainen poika, jonka suuri kiinnostuksen aihe on radiot ja niiden kanssa näpertely. Salaa hän öisin kuuntelee lumoutuneena radiolähetyksiä ja tulevaisuudelta toivoo jotain muuta kuin kaivostöitä, jonne hänenlaisensa pojat joutuvat tultuaan tiettyyn ikään. Wernerin radionkäsittelykyvyt kuitenkin huomataan ja poika sijoitetaan sodan sytyttyä radiolähetyksiä vakoilevaan SS-yksikköön, hyvin rankan koulunkäynnin jälkeen tosin.

Ranskassa sokea Marie-Laure elää lukkoseppä isänsä kanssa, jotka sodan syttyessä pakenevat Saint-Malon kaupunkiin, kapeaan kuusikerroksiseen taloon. Marie-Lauren isä on tehnyt hänelle puisen pienoismallin, joka esittää samaista kaupunkia jossa he ovat, ja jossa Marie-Laure voi kuljettaa sormeaan pitkin kujia ja sillä tavalla opetella kulkemaan myös oikeita katuja pitkin, viemäreitä ja kadunkulmia laskeskellen. Aika saattaa Wernerin ja Marie-Lauren lähemmäksi toisiaan ja kaikkeen tähän liittyy vielä salaperäinen, mahdollisesti kirottu, jalokivi.

Doerrin kymmenen vuoden aherruksen tuloksena syntyi ahmittava ja nautittava kirja, jollaista ei ole toista. Varsinkin tämän kirjan kohdalla ihmiset turhaan säikähtävät paksua kokoa, sillä Kaikki se valo jota emme näe koostuu parin sivun mittaisista kappaleista, joiden kertojina molemmat, Werner ja Marie-Laure, toimivat. Täysin knonologisesti kirja ei etene, vaan tekee välillä pientä hyppyä aikatasoissa, joka piti tarinan hyvin elävänä ja lukijan valppaana.

Paljon oli koskettavia kohtia kirjassa, jolloin jonkinlainen suojeluhalu noita hyvin nuoria päähenkilöitä kohtaan heräsi. He joutuivat kokemaan liian paljon, liian lyhyessä ajassa. Eritysesti voin nostaa esiin Wernerin henkiset taistelut itsensä kanssa koulussa, jossa pelon ilmapiiri oli niin kova, että inhimillinen halu puolustaa ystävää lamaantui. Ainut mikä tilanteesta jäi jäljellä oli kolkuttava omatunto ja säröinen ystävyys.

Rumuus ja kauneus kulkevat rinta rinnan samoin tavoin kuin lohduttomuus ja lohdullisuus. Kaikki se valo jota emme näe on tuota kaikkea samaan aikaan. Se tarjoaa traagisia ihmiskohtaloita, vapaudenkaipuuta, pelkoja, inhimillisyyttä, hauraita ystävyyssuhteita ja rakkautta. Se ei tarjoa satumaailmaa, jossa kaikki päättyy hyvin tai jossa todella kauheita asioita ei tapahdu. Se näyttää karun totuuden, mutta kauniilla tavalla, siedettävällä tavalla. Kirjan jälkeen oppii arvostamaan omaa elää taas hieman enemmän.

Doerr kirjoittaa erittäin kauniista ja hellästi. Ei siirappisesti, vaaleanpunaisia pilvenhattaroita maalaillen, vaan rehellisesti. Eräskin epämiellyttävä sotilaiden tunkeutuminen erääseen kotiin oli kirjoitettu tietyllä... arvokkuudella. Kirjoitustyyli ei puolustellut tai selitellyt mitään, muttei myöskään tehnyt kohtausta liian ahdistavaksi lukijalle. Nimimerkillä: Luen-juuri-toista-kirjaa-jossa-samaa-aihetta-käsitellään-erittäin-rajulla-tavalla. Hatunnosto Doerrille! Tällä miehellä on todellinen kirjoittamisen lahja.

Jälleen kerrassaan ihastuttavaa kansitaidetta ja Saint-Malo näyttää lisäksi erittäin kiinnostavalta matkustuskohteelta!

Tähtiä:


Kirjankansibingo: Kaupunki

12 kommenttia:

  1. Jassu, tämä on tosiaankin kirja, joka ei unohdu, kun kannet ovat sulkeutunueet!

    VastaaPoista
  2. Olen kanssasi tosi samoilla linjoilla, ja bongasin arviostasi yhden sanan, joka kuvaa kirjaa täysin (ja jota en itse osannut pukea sanoiksi :) - arvokkuus. Doerr todellakin kuvaa kaikkea tietynlaisella arvokkuudella ja kunnioituksella, ja se on ehkä juuri se seikka, joka tekee tästä romaanista niin valtavan hienon.

    Ja minäkin haaveilen täyttä häkää matkasta Saint-Maloon... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sykähdyttävistä teoksista on välillä vaikea keksiä kunnollista sanottavaa, sillä sanat tuntuvat elämyksen jälkeen latteilta, joten kiitos lämmittävistä sanoistasi Sara. <3

      Ei kun reissua varaamaan ;)

      Poista
  3. Kiitos vinkkauksesta! Tämä kirja on saatava luettavaksi.



    ajattelin-tanaan.blogspot.fi

    VastaaPoista
  4. Jokin tässä kirjassa aiheutti sen, että päätin ostaa sen saman tien omaan hyllyyni. Toivottavasti ehdin lukea pian!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavia hetkiä kirjan parissa! Minut se ainakin vei mennessään - enkä ole varma olenko vielä täysin tullut tuolta matkalta takaisin.

      Poista
  5. Tätä on kehuttu monessa blogissa, kivasti kuvailtu, ehkä nyt innostun minäkin lukemaan tämän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monet ovat tosiaan pitäneet, vaikka löytyy niitä pettyneitäkin. Kannattaa ainakin kokeilla onko kirja sinua varten :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...