9.7.2016

Kesälukumaratonin kynnyksellä


On taas koittanut lukumaratonin aika! Ideana on lukea 24 tunnin aikana enemmän tai vähemmän intensiivisesti. Tänä vuonna maratonia emännöin Ja kaikkea muuta -blogin Minna Vuo-Cho. Vielä ehtii mukaan, jos yhtään kiinnostaa. Eikä siihen tarvitse edes omaa blogia.

Edellinen maraton oli ystävänpäivänä ja parina viime kertana on tullut luettua paksuja kirjoja, menestyksekkäästi, mutta nyt on jälleen lyhyiden kirjojen aika. Haluaisin saada maratonin aikana luettua muutamia kirjoja kokonaan. Suurimmaksi osaksi sain pinon kasaan omasta hyllystä (voi sitä valitsemisen huumaa), mutta pinoon on tietenkin eksynyt myös muutama lainakirja.

Maratonkirjoja:


Kirjastolainoista löytyy novelleja, runoja ja lastenkirja. Juuri sopivia silloin tällöin nautittaviksi.


Omasta hyllystä taas valitsin hieman vauhdikkaampia kirjoja, dekkareita ja Mark Twainin Prinssi ja kerjäläispoika (sen vauhdikkuudesta en mene takuuseen).


Ja sitten löytyy vielä osio sekalaiset. Enköhän minä näistä saa enemmänkin kuin vain muutaman luettua kannesta kanteen. Odotukset korkealla.

Maratonini alkaa sunnuntain puolella, kunhan olen ehtinyt herätä pitkiltä unilta, sillä hyvät yöunet auttaa jaksamaan valvomaan pitkälle seuraavaan yöhön. Tulen tietenkin tänne blogin puolelle kertomaan kuulumisia edistymisestä.

Lukuiloa kaikille osallistuneille - meitä onkin iso joukko liikkeellä!

8 kommenttia:

  1. Tsemppiä maratonille :)
    Tuo Nina Hurman dekkari on hyvä :)

    VastaaPoista
  2. Tsemppiä maratonille! On kyllä hienoa, että niin moni on lähdössä mukaan maratonille.

    VastaaPoista
  3. Lisen ja Lotten salaisuus on ihana, tai näin aikakin muistelen lapsuudestani. :) Kivan monipuolista luettavaa olet varannut. Lukuintoa maratonille!

    VastaaPoista
  4. Tsemppiä maratonille! Minäkin nukuin tarkoituksella viime yönä hyvät yöunet, niin jaksan lukea illallakin myöhään. :) Hurman dekkari on todella hyvä, samoin kuin Kissavieras. <3

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...