3.1.2016

Jared Cade - Agatha Christie katoaa


"Ahdinkoon ajettu nainen katosi mystisesti kotoaan 
eteläenlantilaisesta Berkshiresta 3. joulukuuta 1926."
kirjan alku

Jäi hieman tyytymätön olo Agatha Christien omaelämäkerran kanssa, joten päätin tarttua hyllyni toiseen kirjaa, joka esittelee myös Agathan elämää painopisteenä murhamamman salaperäinen katoaminen 11 päivän ajan.

Agatha Christie katoaa -kirjan kautta Agathan elämästä saa rankemman kuvan, niin paljon kaikkea hän on jättänyt kertomatta omassa kirjassaan. Tässä kirjassa Agathan omaelämäkertaa kutsutaankin osuvasti "mukavien muistojen kollaasiksi". Kirja paljastaa Agathan elämän alamäet, mm. sen kuinka huonosti ensimmäisen aviomiehen Archien kanssa meni. Yksi syy heidän eroonsa oli se, ettei Archie kestänyt vaimonsa menestystä, vaikka olikin alunperin kannustanut häntä kirjoittamaan. Agatha ei antanut miehensä käyttää kirjoista saatuja palkkiorahoja, vaan osti niillä mm. äidilleen talon. Archie aiheutti myös riitoja sanomalla, että Agathan olisi pitänyt laihduttaa.

Toisen aviomiehen, Maxin, kanssa ei paljon paremmin käynyt, sillä miehellä oli avioliiton aikana irtosuhteita ja eräs heistä pysyikin monien kymmenien vuosien ajan osana Agathankin elämää. On siinäkin ollut kestäminen. Tuo suhde osui Agathaan kipeästi ja hän halusi uskoa, että Max rakastaa häntä vielä, mutta Caden mukaan Maxin motiivina jatkaa suhdetta oli enemminkin Agathan rahat. Hän ei voisi ylläpitää tottumaansa elämäntyyliä muuten.

Etsinnöistä on hyvin laajamittaiset sepostukset, mutta paljon kiinnostavammaksi aiheeksi nousee Mary Westmacott -salanimellä kirjoitettujen romaanien aihepiirien liittyminen Agathan omaan elämään. Hän tunsi vastenmielisyyttä melua ja väkijoukkoja kohtaan, joita joutui katoamisensa jälkeen sietämään. "--Agatha jakoi tuttavansa kahteen ryhmään: mukavat kuuluivat Uskollisten koirien ritarikuntaan ja inhottavat Petollisten rottien ritarikuntaan."

Agatha Christie katoaa on kiinnostava teos täydentämään hänen omaa elämäkertaansa, sillä nuo molemmat luettuina saa mukavan laajamittaisen käsityksen murhamamman elämästä.

_______

Jared Cade - Agatha Christie katoaa
(Agatha Christie And the Eleven Missing Days, 1998)
Loisto, 2008
Kannen suunnittelu: Markus Frey
Kannen kuva: SKOY 
Omasta hyllystä
Tähtiä:

Muita postauksiani:
Agatha Christie - Vanha hyvä aikani

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...