21.11.2015

Agatha Christie - Vanha hyvä aikani


"Parhaita onnenlahjoja on ihmiselle onnellinen lapsuus. 
Minun lapsuuteni oli onnellinen"
kirjan alku

Agatha Christie 125-vuotta -lukuhaaste porskuttaa vielä eteenpäin alle kahden kuukauden verran ja omalta osaltani on ollut hetken hiljaista, sillä olen keskittynyt pääosin murhamamman itsensä kirjoittamaan elämäkertaan, joka aikamoinen opus olikin kokonsa puolesta. Agatha Christie on erityisen tuottelias kirjailija, sillä häneltä on ilmestynyt yli 90 kirjaa ja vain Raamattua ja Shakespearea on myyty enemmän kuin hänen kirjojaan.

Christie valottaa kirjassa lapsuuttaan, kertoo jotain avioliitoistaan ja yhteiselosta aviomiehien kanssa, mutta sen huomaa selvästi, että Christie on kirjoittanut vain ja ainoastaan siitä mistä haluaa, sillä esim. hänen kuuluisaa, salaperäistä katoamistaan ei mainita sanallakaan. Toinen asia mistä olisin kaivannut lisää taustatietoja oli kirjojen kirjoittamiseen ja niiden syntyvaiheisiin liittyvät tarinat. Mistä inspiraatio oli lähtöisin? Innoittiko joku tietty henkilö kirjan kirjoittamiseen? Tai tapahtuma? Muutaman kirjan kirjoitusprosessia vähän raotetaan ja kerrottiin minkälaisia aikoja Christie eli joidenkin romaanien kirjoittamisen aikaan. Esimerkiksi Seitsemännen kellon jälkeen Christien itseluottamus kirjoittajana koheni. Christie itse piti raskasmielisistä kirjoista ja Vanhan testamentin kertomuksista, jo pikku tytöstä lähtien.

Suurin huomio keskittyy kirjailijan ulkomaanmatkoihin ja hänen asumiin taloihinsa, joita kuvaillaan hyvin tarkasti. Christie matkusti paljon elämänsä aikana, yksinkin, mikä varsinkaan siihen aikaan ei niin tavallista ollut. Toisen aviomiehensä kanssa Christie vietti myös paljon aikaa kaivauksilla, muuten he olisivat joutuneet viettämään enemmän aikaa erillään. Miehen työ pakotti matkustamaan. Maailmansodatkin on elämäkerrassa mukana, sillä Christie eli molempien aikaan. Hän työskenteli sairaalassa, josta hänen myrkkytietoisuutensakin kumpuaa.

Agatha Christie Rosalind tyttärensä kanssa

Kaikkiin romaaneihinsa Christie ei tietenkään ollut tyytyväinen (mutta jos kirja olisi ollut oikeasti todella huono, ei hän sitä olisi julkaissut) ja yhtenä niistä hän mainitsi Sinisen junan, mistä kuitenkin monet ihmiset ovat pitäneet. "Mutta niinpä sanotaankin, että kirjailijat eivät pysty arvioimaan omia tuotteitaan." Christien mielestä onnistuneimpia sen sijaan olivat Väärän vänkyrä talo ja Syyttömyyden taakka sekä Syyttävä sormi. Omasta mielestäni ainoa floppi Christien tuotannossa on Neljä suurta ja lemppareita murhamamalta on Ikiyö, Kymmenen pientä neekeripoikaa, Kuolema Niilillä, Kurpitsajuhla sekä juurikin Väärän vänkyrä talo. Christie piti näytelmien kirjoittamisesta, koska se ei kuulunut hänen ammattiinsa, joten hänen ei olisi ollut mikään pakko niitä kirjoittaa ja siinä se kaikki hauskuus piilikin.

Kirjan keskeltä löytyy jokunen aukeama kuvia ja näitäkin olisi voinut lisää olla. Kaiken kaikkiaan ihan avartava kirja Agatha Christien elämästä, vaikka tulikin tunne, että kirjailija on jättänyt paljon kertomatta.
_______

Agatha Christie - Vanha hyvä aikani
(An Autobiography, 1977)
WSOY , 1978
Omasta hyllystä 
Agatha Christie 125-vuotta -lukuhaaste
Tähtiä: ½

6 kommenttia:

  1. Kiitos postauksesta :) Tämä oli oikein avartava paketti meidän ikiomasta murhamammasta. Jos Agathasta olisi tullut oopperalaulaja, kuten hän toivoi, olisi maailma jäänyt vaille hänen uskomatonta tuotantoaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan se mukava tietää aina lisää kirjailijasta kirjojen takana, varsinkin kun Christien tuotanto on niin laaja. Meidän onneksi hänestä ei oopperalaulajaa tullut :)

      Poista
  2. Lukupinossa on Jared Caden kirjoittama elämäkerta Agatha Christie katoaa. Siinä kerrotaan juurikin katoamisesta ja vastoinkäymisistäkin vissiin enemmän. Olisi kiva vaikka lukea molemmat elämäkerrat ja vertailla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedätkö mitä, niin on minullakin :D Jäi sen verran paljon kaihertamaan noiden traagisten tapahtumien puuttuminen, että oli pakko heti perään tuo Agatha Christie katoaa -kirja aloittaa. Kirjojen vertailuista saisi varmasti tehtyä mielenkiintoisen postauksen :)

      Poista
  3. Tämä kuulostaa erittäin kiinnostavalta, mutten jaksa uskoa että ehdin lukea tätä haasteeseesi. Jonossa kiilaavat edelle Suchetin muistelmat ja vino pino Christien dekkareita... ajattelin joulukuussa lukea niitä vielä jokusen, kun on paremmin lukuaikaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiinnostava tämä olikin, vaikka enemmän rosoisuutta kaipasinkin. Ooh, Suchetin muistelmat minuakin odottelee <3 Joulukuu on varmasti tunnelmaltaankin otollinen aika Christietä lukea ja kaipa tässä itsekin pitäisi vielä muutama dekkari ahmia ennen deadlinea ;)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...