12.10.2015

Boris Akunin - Leviatanin purjehdus


"Port Saidissa Leviataniin nousi uusi matkustaja, joka asettui ensimmäisen luokan viimeiseen vapaana olleeseen hyttiin - numeroon kahdeksantoista - ja Gustave Gauchen mieliala kohosi välittömästi."
kirjan alku

Erast Fandorinin tutkimuksia -dekkarit ovat venäläiskirjailija Boris Akunin oma kirjallinen projekti, jossa hän pyrkii kattamaan dekkarigenren jokaisen lajityypin. Mieletön idea! Leviatanin purjehdus on sarjassaan kolmas osa ja valitsin tämän ensimmäisenä lukuun, koska se on klassinen suljetun tilan murhamysteeri. Aion siis ehdottomasti lukea joskus muutkin Akunin dekkarit ja seuraava osa odotteleekin valmiina hyllyssä.

Eletään vuotta 1878 ja erään lordin asunnossa on tapahtunut kunnon massamurha, sillä itse lordin lisäksi kuolleina ovat hänen palvelusväkensä ja joukossa on lapsiakin. Kymmenen ihmisen kuolemaa alkaa komisario Gustave Gauche selvittämään ja ainoa johtolankana hänellä on kultainen medaljonki. Se viittaa Leviatan-höyryalukseen, jonka neitsytmatkan osanottajille on etukäteen jaettu samanlaiset medaljongit. Niinpä komisario Gauche liittyy matkustajien joukkoon vakuuttuneena, että murhaaja on samassa laivassa. Laivalla Gauche tapaa omalaatuisen diplomaatin, Erast Fandorinin, joka pistävällä logiikalla päättelee, että ruumiita saattaa tulla vielä lisää.

Erast Fandorin paljastuikin ennakkoluuloistani poiketen nuoreksi, kävelykepin omistavaksi mieheksi, jolla tietenkin riittää enemmän älliä kuin komisariolla. Laivalla olijoiden keskuudesta nousee esille kourallinen epäilyttäviä hahmoja, joihin lukija tutustutetaan yksi kerrallaan ja heidän joukossaan onkin jos jonkinmoista hiippailijaa, mutta murhaajaa en arvannut. Myönnän sen. Kirjailija oli ovelampi.

Valitettavasti into pääsi hiipumaan kirjan puolivälissä, kun tarinan vauhti tuntui hidastuneen liikaa. Olin odottanut reippaammin etenevää menoa, mutta loppu sen sijaan pelasti paljon olemalla juurikin erityisen vauhdikas ja jännittävä. Ja yllättävä.
_______

Boris Akunin - Leviatanin purjehdus
(Leviafan, 1998)
WSOY, 2002
Kannen kuvat: WSOY / Kuvapankki
Päällys: Martti Ruokonen
Omasta hyllystä
Tähtiä:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...