J.K.Rowling - Paikka vapaana

Paikka vapaana - J.K.Rowling
(The Casual Vacancy, 2012)

Otava, 2012
Kannen suunnittelu: Mario J. Pulice
Piirrokset: Joel Holland

Omasta hyllystä

"Barry Fairbrother ei olisi halunnut lähteä ulos syömään."

kirjan ensimmäinen lause

Pitkään olen halunnut lukea tämän ja innolla tartuin - varsinkin kun kuulin romaanin synkkyydestä ja sen laajasta henkilögalleriasta pikkukylässä, jossa kaikilla on omat salaisuutensa. Miten olisin voinut olla innostumatta!

Barry Fairbrother on ollut Pagfordin pikkukaupungin rauhaa ylläpitävä voima, mutta hänen yllättävän kuolemansa jälkeen ihmisten kulissit romahtavat ja niiden alta paljastuvat valheet, salaisuudet ja menneisyys, jotka piinaavat asukkaita. Kirjan perusjuonihan on se kuka Fairbrotherin vapaan paikan valtuustosalissa saa. Tosiasiassa tuo seikka on vain pieni sivujuonne, pääasia on nuo pikkukaupungin ihmisten haaveet ja salaisuudet, toiveet ja pelot. On oppilaat vastaan opettajat, köyhät vastaan rikkaat, lapset vastaan aikuiset... Epätasoa-arvoa siellä täällä.

Mieleenpainuvimpia henkilöitä ovat finninaamainen Andrew, jonka isä on hyvin väkivaltainen, Krystal, joka ottikin jonkinlaisen pääroolin kirjassa. Hänen äitinsä on narkkari, joka sinittelee lastensa huolehtimisesta, jotteivät nämä joudu viranomaisten käsiin. Asiat ovat kuitenkin huolestuttavassa jamassa ja viranomaiset tarkkaislevat jatkuvasti perhettä. Krystal on lähinnä se, joka äidistään ja pikkuveljestään huolehtii. Fairbrother oli antanut pientä iloa ja odotusta Krystalin elämään, mutta tämän kuoleman jälkeen asiat tietenkin kääntyvät päälaelleen. Lisäksi on myös Colin "Lokero", jonka hahmo syveni kerta heitolla hänen salaisuutensa paljastuttua. Sitä ennen hän oli minulle vain ärsyttävä, kalkkis rehtori. Ja paljon muita, mutta ei nyt kaikkia sentään käydä tässä läpi.

Luin Lukupiiristä hyvin mielenkiintoisia huomioita liittyen kirjan henkilöiden nimiin. Päihteitä käyttävän, lapsistaan huolehtimaan kykenemättömän Terrin lapsi Krystal Weedon on helppo tulkittava; Krystal viittaa metamfetamiiniin, laittomaan päihteeseen sekä tietysti 'weed' kannabikseen.

Muistikuvani on, että kirjan ilmestyttyä se oli pettymys monille (ja totta kai ilahtuttava kirja toisille). Itse en odottanut mitään Pottereiden kaltaista tarinallisesti (sehän olisi ollut ihan mahdotonta), vaan odotin Rowlingin kiehtovaa kerrontaa ja juonta, johon oli aikaisemmin niin ihastunut. Ihmiset eivät vain tunnu pääsevän sen asian yli, että Potterit on LOPPU. Sen sarjan viimeinen piste on paikoillaan ja Rowlingin on aika siirtyä uusiin haasteisiin. Ja jos totta puhutaan; en olisikaan halunnut lukea mitään Pottereiden kaltaista, sillä ne ovat jo niin hyviä, ettei mikään voi enää oikeastaan yltää niiden tasolle.

Potteritkaan eivät mitään kaikkein iloisimpia kirjoja ole (varsinkaan viimeiset osat), joten tämänkään kirjan teemat eivät pitäisi tulla niin kauhean shokeeraavana yllätyksenä. Ehkä ihmiset eivät ole Pottereita kokeneet niin julmiksi, sillä aiheet käsittelevät kuitenkin fantasiamaailmaa. Ankeuttajat, jotka vievät sielun, kidutus- ja tappoloitsuja, puoliveriseksi haukkumista..., ne eivät ole todellisia, mutta tarkemmin ajateltuna niistäkin löytää hyvin julmia asioita. Nyt se maailma on tavallaan tuotu nykypäivään, niin että kaikki varmasti ymmärtävät mistä on kyse. It is in your face. Enää lukija ei voi piiloutua fantasiamaailman taakse ja pitää etäisyyttä tarinaan, varoa liian lähelle joutumista, jotta asiota olisi helpompi käsitellä, vaan nyt ollaan todella lähellä sitä kaikkea. Asioiden äärellä, jotka ovat monille valitettavasti hyvin tuttuja.

Runsaaseen henkilögalleriaan ehti yllättävän hyvin tutustua yli 500 sivun aikana ja kirjan moniäänisyys onkin yksi sen parhaita puolia. Pelkäsin, että henkilöt jäisivät etäisiksi, mutta koin jo melkein tuntevani heidät kirjan loputtua. Tunnistin osassa heistä jopa tuntemiani ihmisiä. Rankkoja tarinoita, eikä kukaan asukkaista tainnut olla oikeasti onnellinen. Kirjassa on pettyneitä, inhimillisiä ihmisiä, joiden ajatusmaailmat kiehtoivat suuresti, varsinkin kun kyse on niin monista erilaisista ihmisistä ja Rowling on kuvannut heidät kaikki upeasti yksilöinä ja erilaisina ajatuksineen ja tunteineen. Synkkyydestä ja inhorealismista huolimatta ei kirja ollut ylitsepääsemättömän raskas, enkä vaipunut melankoliaan tai harkinnut katolta hyppäämistä romaanin loputtua.

"Et kai sinä ajattele, että joku tietäisi sinusta jotain raskauttavaa?" hän kysyi.
"En, mutta minä olen juristi! Aina voi olla ihmisiä, jotka kantavat minulle kaunaa. Minusta nämä anonyymit jutut... Toistaiseksi ne ovat koskeneet vastustajia, mutta joku voi ryhtyä kostotoimiin... Tämä on menossa pahasti hakoteille."
"Sellaista on politiikka", Samantha sanoi nyt peittelemättömän ilahtuneena. "Likaista peliä."

Arvostan Rowlingia vielä enemmän kirjailijana ja hyvän kirjailijanhan merkki on, että hänellä on paljon niin puolesta- kuin vastaanpuhujia. Paikka vapaana on koskettava ja kaunis, samalla aikaa kun se on myös ahdistava ja ruma.

Ja olenpa nyt taas erilainen ja sanon, että pidän kansista. Se ei ole turhan esittävä, mutta huomiota herättävä ainakin. Ensinäkemältä hieman hämmästyin, mutta olen oppinut pitämään. Päältä iloinen ja kaunis kuten tarinakin, mutta pinnan alla muhii jotain synkkä.

Tähtiä: ★★★★★